Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

#67483
Maya
Participant

MaKo, ei tarvitse kiitellä nopeasta vastauksesta. Vilkuilen täällä aina välillä – tai no aika usein päivässä, että onko uusia viestejä tullut. Se on sitä kun ei ole oikein muuta tekemistä.

Joskus minusta saadaan helposti otettua verikokeet. Kanyylinkin saa joskus hyvin helposti laitettua, mutta sitten taas toisella kertaa ei löydy suonta millään vaan täytyy ultraääneen turvautua. Tähän väliin täytyy kertoa heinäkuun alun TT-kuvauskokemuksen kanyylin laitto. Hoitaja aikansa kokeili, mutta ei löytänyt suonta, pyysi siihen sitten toisen hoitajan kaveriksi ja molemmista käsistä etsivät yhtäaikaa suonta ja välillä pistivätkin samaan aikaan. Yksi suoni ilmeisesti myös pääsi puhkeamaan. Hoitajat päättivät sitten pyytää lääkärin ultraäänen kanssa laittamaan kanyylin. Kohta luokseni tuli iäkkäämpi lääkäri, joka totesi hoitajalle, että ei tässä ultraääntä tarvita, että etsikää astia, johon laskette kuumaa vettä ja käsi upotetaan sinne. Siinä minä sitten istuin valmisteluhuoneen pedillä käsi vesisankkoon upotettuna jonkun 15 minuuttia. Sitten lääkäri tuli takaisin, tunnusteli hieman suonta ja pisti. Ja todellakin osui sillä ensimmäisellä pistollaan suoneen. Tähän kaikkeen mukaan luettuna se muutaman minuutin kuvaus, aikaa meni ainakin tunti. Aina hävettää välillä, kun olen niin ”pitkäkestoinen” potilas. Mutta minkäs sille mahtaa.

Minä söin tänään kinkku-kasviskiusausta. Sinun ruokasi, MaKo, kuulostaa herkulliselta! Minä turvaudun aina tuollaisiin hyvin helppoihin ruokiin. Näin yksin eläjänä ei jaksa alkaa säätämään ja tekemällä tekemään. Varsinkin tässä tämän hetkisessä elämäntilanteessa olisi ihan kiva, jos ei tarvitsisi syödä ollenkaan.

Minun pitäisi yrittää saada siivottua. Tai ainakin järjesteltyä paikkoja. On ollut sellainen viikonloppu, että kaikki tavarat ovat jääneet juuri siihen, mihin olen ne laskenut. Eivätkä tietenkään ole löytäneet paikkaansa takaisin. Huomenna tulee taas ”tukihenkilö” kotiin. Tällä kertaa on tulossa oma työntekijäni, joka kyllä osaa katsoa lävitseni, että kuinka voin. Olen siis mielenterveyskuntoutuja tämän syöpätaistelun lisäksi. Kaikki minua tukevat ammattilaiset ovat kovin huolissaan jaksamisestani. Ajoittain olen itsekin. Varsinkin iltaisin, kun menee yksin sänkyyn pitkän parisuhteen vasta päätyttyä, ja alkaa miettiä tulevaisuutta. Silloin iskee minullekin se toivottomuus ja lohduton itku. Eikä siitä tahdo tulla loppua. Mieli kulkee täysin omia polkujaan ja voin kuvitella hyvin tarkasti kuolemani, läheisteni reaktiot, hautajaiseni, muistotilaisuuteni, sen miten raskasta elämä kaikilla muilla on kuolemani jälkeen. Sen jälkeen itken lisää, kun tajuan, että enhän minä tiedä mitä kuoleman jälkeen on. Entä, jos en näekkään läheisteni reaktioita. Entä jos kuoleman jälkeen on pelkkää pimeyttä, mutta kuitenkin ymmärtää kaiken. Sen kuoleman, pimeyden, yksinäisyyden…

Viikko sitten siivosin vaatehuoneeni ja laitoin kaiken turhan kierrätykseen. Jotenkin oli sellainen ajatus, että kun saisin kaiken turhan kiertoon, että jättäisin vain tarpeellisimmat, että sitten kun minua enää ole, ei vanhemmillani olisi niin isoa työtä tämän kotini kanssa.

Tällaisin miettein..

-Maya