Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67425
Maya
Participant

Kialle kovasti voimia, niin oman toimenpiteen odottamiseen kuin ystävän tilanteeseen, olet ajatuksissa!

Ronja, mukava nähdä sinunkin tekstejäsi täällä. Huolestuin, kun mitään ei kuulunut hetkeen.

Kuutamolla, minulla on mielialalääkkeet käytössä. Jo ennen syöpää sairastuin psyykkisesti, mutta syöpäuutinen itsessään ei kamalasti heilauttanut psyykettä huonompaan suuntaan. Toki sitä miettii ja pohtii ja joskus jossitteleekin, välillä vie yöunet tämä odottaminen, mutta toisaalta nukun välillä öitä paremmin kuin aikoihin. Olin syöpälekkauksen jälkeen kotona lähes kuukauden, mutta sitten minua tukevat tahot ylipuhuivat minut sairaalaan, jotta saisin hetken oikeasti hengähtää. Silloin olin aika tiukilla henkisesti. Tavanomaisen lääkityksen lisäksi minulla on tarvittaessa otettavaa lääkettä unta antamaan sekä ahdistukseen.

Itse olen täällä ”räjäyttänyt” eilen innoissani vaatehuoneen ajatuksella, että nyt pistän siellä kaiken järjestykseen ja luovun sellaisista vaatteista mistä tiedän, että en tule päälläni pitämään, mutta jostain syystä hautonut niitä tuolla vaatehuoneen uumenissa. No, innostus tuli ja meni. Edelleen tänään olen yhtä kasaa kerrallaan yrittänyt setviä täysin voimattomana. Jännä miten noin pieneen vaatehuoneeseen voikaan mahtua noin paljon tavaraa. Huomenna onneksi tulee ”tukihenkilö” niin häneltä saan apua kyllä järkkäilyyn, jos vain uskallan apua pyytää. Minulla vähän sellaista taipumusta, että en tohdi apua pyytää. En halua olla vaivaksi.

Muistan sen syöpäleikkauksen jälkeen ollessani kirurgian osastolla, miten tunsin suurta häpeää, kun jouduin kovissa kivuissani soittamaan kelloa tai oli syy nyt millainen hyvänsä. En minä sitä paljoa soittanut, joidenkin hoitajien mielestä olisin voinut enemmänkin pyytää apua, mutta se tunne oli niin hirveä..

Väsymysähän tuo tosiaan painaa jo tähän aikaan illasta. Kohta onneksi pääsee nukkumaan. Aamulla täytyisi ajoissa herätä, kun pyykkiä pitää pestä heti aamusta. Kylpyhuoneeni on niin pieni, että sinne ei omaa pyykkikonetta mahdu niin käyn pesemässä aina talon koneessa pyykkini.

Paljon oli kirjoiteltavaa mielessä, mutta nyt en tämän enempää muistakaan, joten jatkan omaa tarinaani myöhemmin.

Toivon kaikille voimia alkavaan viikkoon!

Terveisin, Maya