Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67417
Tottahan se oli
Participant

Oi että on kiva, kun tänne on useampi laittanut omia tuntojaan.

Jokin viesti taaksepäin Kia kirjoitit, että kotisairaalan hoitaja oli pyytänyt sinua Kia ottamaan sairaalaan yhteyttä dreenisi vuoksi. Jäin vain miettimään, että minusta ao. hoitajan olisi kuulunut soittaa ja hoitaa asiaasi sairaalaan eteenpäin…. Asiakastahan ei saisi ns. juoksuttaa. Varsinkin sinun tilanteessa olisin nähnyt erittäin tärkeäksi, että asioita hoidetaan sinun tukena ja kaverina. Törmään tämän tyyppiseen juoksuttamiseen töissä hyvinkin usein ja yritän omalta osaltani edesauttaa, että asiakkaat ovat tärkeitä ja heidän tukenaan ollaan. Noh, se siitä. Tuli myös työminä päälle….

Karjalanpaisti on minunkin lemppari, perunamuussi ja puolukkahillo, mielellään puolukat survottuna ilman sokeria. Ai että…. Toinen herkku minulla on riisipuuro, kaneli, sokeri ja maitoa päälle, tulee joskus syötyä kylläkin kyllästymiseen asti…. Ja sitten jälkkäriksi kahvi mustana ja kotitekoiset korvapuustit.

Ronja, pahoittelen tilannettasi. Tulosten odottaminen on ihan peestä. Jos en väärin muista, olen mielestäni lukenut tekstejäsi tällä foorumilla jonkun muun otsikon yhteydestä. Itse sairastin rintasyövän sytostaatti- ja sädehoitoineen viime vuonna, ja silloin oli aikaa lukea näitä sivuja; oli pakko päästä lukemaan muiden tuntoja tästä ikävästä sairaudesta. Joten kiitos Ronja ajatuksistasi. Älä anna periksi, äläkä pohdi mokomaa sairautta, kuten taisit itse kirjoittaakin. Vaikeaa se on, ymmärrän kyllä. Eläimistä on minullekin tukea ja on ollut. Minulla on pieni cotton-koiranen, valkoinen pieni pörriäinen. Se jaksaa kuunnella ja katsoa lohduttavasti suurilla ruskeilla silmillään.

Kuutamolla kyseli, onko kukaan käyttänyt mielialalääkkeitä. Minulle lääkäri kirjoitti pyynnöstäni Opamoxia pahimman vaiheen aikana. Tuo pahin aika oli sytostaattien alettua viime kesänä. Otin muutaman, ehkä maksimissaan 5 kertaa; kaikilla kerroilla taisi mennä puolikas. Olen helposti hyperventiloiva tyyppi, ja siksi tuo lääke oli minulle tuolloin sopiva. Muita mielialalääkkeitä minulla ei ole ollut. Olikohan pauliina tai joku muu, joka kirjoitti jokin aika sitten, että syöpä nosti pintaan myös aiempia käsittelemättömiä asioita. Näin tapahtui minullekin. Jatkuu edelleen, mutta ei enää niin voimakkaana.

Olen kokenut vastaavantyyppisen ilmiön kuin Kia (olihan se Kia?) eli toisen vanhemman rakkaudettoman tunteen. Minulla se oli ja on edelleen isäni. En ole koskaan ollut isäni tytär, hän toivoi minusta poikaa, en tiedä vaikuttaako se edelleen. Mutta välimme ovat olleet pitkään tulehtuneet. Hoidan ja huollan toki hänen asioitaan kuuliaisena lapsena tarvittaessa, mutta muutoin en jaksa enää kuunnella hänen kovaa kielen käyttöään ja jatkuvaa arvosteluaan; tuohon arvosteluun ei ole minusta aihetta alun laatuun ollenkaan, eikä ole ollutkaan. Isäni ei ole tuntenut myöskään mitään myötätuntoa minua kohtaan kun sairastuin. Huomasin kylläkin, että sairastumiseni kosketti häntä, mutta mitään tukea hän ei ole minulle antanut tai myötätuntoa. Koin, että hän ehkä ajattelee minun saaneen ansioni mukaan. Mutta tämän en ole antanut elämääni pilata; minulla on ihanat ja rakastavat lapset sekä miesystävä. Työ, josta pidän ja jossa menestyn hyvin. Ja ihania lapsenlapsia.

Kuutamolla mainitsi myös nivelkivuista. Minulle niitä tuli sytostaattien loppuvaiheessa. Oletan syöpähoitojen vaikuttaneen (rintasyöpä). Nyt lisäksi on hormonia lääke, joka tuo myös jäykkyyttä niveliin.

Pauliina, et sinä hullu todellakaan ole, kun puhut tämän maallisen elämän jälkeisestä elämästä. Viime vuonna tutustuin moneen tieteellisen julkaisuun, jossa asiaa oli tutkittu. Myös haastatteluja löysin, myös asiaa tutkineiden professoreiden haastatteluja. Asia kiinnosti ensimmäistä kertaa enemmälti; olinhan sairastunut vakavasti. Tutkimuksissa ja haastatteluissa puhuttiin mm. sydänkohtauksen saaneista ihmisistä, jotka oli todettu kuolleiksi, mutta jotka oli saatu elvytettyä henkiin. Näistä todella monella on ollut kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Nuo tutkimukset ja haastattelut ovat pääsääntöisesti englanninkielisiä. Saisivat kääntää niitä myös suomeksi, niin meistä useamman olisi niihin mahdollista tutustua halutessamme. Mutta, tämä on herkkä aihe. Kukin meistä ajattelee omalla tavallaan. Onhan toki ihmisiä, jotka ajattelevat elämän olevan ohi kuoleman jälkeen. Kaikkien ajatuksia toki kunnioitan. Mutta omat ajatukseni ovat vahvasti sellaisia, että ei elämä lopu tähän. Se jatkuu jollakin tavalla. Myös minulla on ollut mainitsemiasi yliluonnollisia kokemuksia, erityisesti lapsena. Ovat olleet pienimuotoisia, ei järisyttäviä, ovat jättäneet minuun rauhallisen olon.

Tässäpä siis Tottiksen ajatuksia näin sunnuntai-päivään. Lämmin halausrutistus kaikille.