Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67409

Kia Kolangio
Participant

hei Aurora, tervetuloa joukkoon mukaan kirjoittelemaan! kuten totesin Kuutamolle, on aina kiva saada uusia kirjoittelijoita, vaikkei se tietenkään ole “kiva” että joku on taas sairastunut. no, ymmärrätte kyllä mitä tarkoitan.
minusta on hienoa että halutessaan jokainen voi kirjoittaa tänne muustakin kuin sairaudestaan; elämästään ja mietteistään ylipäätään.
yrittäkäämme pitää palstaa vilkkaana sillä siten saadaan lisää ja lisää väkeä tänne. tietysti kukin voimiensa mukaan.

ai Ronjallakin on samoja paino-ongelmia kuin mulla on ollut. mennyt aikamuoto sen takia että eilen ilahduin kun sairaalan puntari näytti peräti 56 kg! olen saman pituinen kuin sinä. eli alan olla turvallisilla vesillä painon suhteen ja ruokahaluttomuuskin on mennyttä. ruokahalu on ihanaa. nautin siitä täysillä kun maistuu. ruokahaluttomuus taas vaikuttaa henkiseenkin hyvinvointiin negatiivisesti.
ja sama täällä kuin Auroralla ja Kuutamolla; minäkin oon joutunut osastohoitoon syto-oireiden takia, ja minuunkin piti lätkäistä parit punasolu-pussit hg:n ollessa vaarallisen alhaalla. se auttoi muuten heti. sitä jotenkin virkosi samantien sitä mukaan kun tankkaus eteni.

Auroran tekstit toisista viestiketjuista luen myöhemmin. ja voimahalit sinne myös!

yllätys, yllätys, olenkin jo kotiutunut osastolta.
menin osastolle siis eilisaamuna kun mulle piti tehdä kokonaan uuden dreenin asennus entisen tilalle MUTTA, lekuri oli lukenut tapahtuneista vain osan, höh, eli luullut että dreenin vain se yksi piuha oli mennyt rikki, eikä täten ollut ajanvarausta tehdessään tietoinen siitä ettei koko härveliä ole enää olemassakaan.

sitten kävi ilmi, ettei sairaalassa ollut anestesia-sakkia tarpeeksi (juttu olikin siis vaativampi kuin pelkästään yhden piuhan vaihto) joten mulle annettiin uusi aika ensi viikon torstaiksi, tosin sovimme että saavun osastolle jo keskiviikkona illalla.
moka mikä moka. sattuuhan näitä.

kun eilen pääsin sairaalaan törmäsin samaan lääkäriin heti ensimmäiseksi. hän on myös se lääkäri, jonka kanssa kävin pitkähkön keskustelun palliatiiviseen siirtymisestäni silloin toukokuun alussa, joten tervehdin häntä iloisena: “Huomaatko, oon vielä elossa!”.
lekuria nauratti, samoin siinä ympärillä olevia hoitajia.
sitten, kun tämä ajanvaraus-ongelma tuli ilmi, ja hän tuli huoneeseeni hieman nolon tuntuisena pahoittelemaan (hoitaja oli ehtinyt jo tiedottaa asiasta mulle) mokaansa, oli mun vuoro nauraa vaikka toisaalta olinhan toki pettynytkin, jolloin lekuri sanoi kasvot totisina: “Kuule, jos asenteesi elämästä ja vastoinkäymisistä on tuo, sä elät vielä pitkään”.
tulin tuosta lausahduksesta niin iloiseksi että hienoinen pettymykseni lensi taivaantuuliin.

ainoa, mitä tässä jännitän on se, että alanko oksentaa sappinestettä nyt kun sillä ei ole mitään muuta kanavaa päästä ulos.
aukko ei vuoda, ei pisaran pisaraakaan, joka lääkärin mukaan selittyy sillä että aukko on ehtinyt arpeutumaan näin nopeasti.

nauraminen on niin tavattoman hyvä keino purkaa pikku lisäharmit, ja joskus vähän isommatkin harmit.
tiedättekö muuten sen, että jos ihminen teeskentelee hymyä, tai naurua; aivot menevät lankaan ja sitten se mieli oikeastikin parantuu.
yritän aina muistaa tämän, sillä kokemuksestani johtuen voin sanoa, että ainakin mulle temppu toimii. kannattaa kokeilla! :) :) :)

aivan mahtavaa, ensi viikolla tulee veronpalautukset. saan peräti 950 e takaisin – mistä oon vissiin jo maininnutkin – mikä on mulle tosi iso raha.
tosin paan siitä 700 e niin sanotusti ikuiseen säästöön siinä mielessä, että ne ovat niitä rahoja jotka säästän kuolemani varalle.
veljellä, joka on ainoa läheiseni, on edelleen aika huonosti töitä, joten en totisesti halua kuormittaa häntä taloudellisesti jos otan ja kupsahdan.
arkun hän kuulemma haluaa tehdä itse, ja laskeskelin että tämän kodin purku sujuu sutjakkaasti seitsemällä satasella.
kuten sain diakonilta selville, muita hautajaiskuluja (polttohautaus) (ehdottomasti) ei olekaan kosken edes halua mitään hautakiveä, kahvittelu-seremonioita jne.
sitten on vielä vaatimaton puskurirahasto josta voin ottaa tarvittaessa pari kolme sataa.
pienillä siis mennään, mutta kuten olen todennut täällä sataan kertaan, en kärsi missään nimessä pulasta, vaan kaikkea on yllin kyllin.

vähävaraisuus tuo joskus myös iloa ihmiselle, niin hullulta kuin se kuulostaakin.
en totisesti ole mikään shoppailia mutta tulen lähes onnelliseksi jos/kun löydän jotain välttämätöntä arkista ostettavaa edullisesti.
naurattaa itseänikin huvittava esimerkki: löysin viime viikolla Saiturinpörssistä erittäin edullisia, mutta ostopaikasta huolimatta laadukkaita, ja vieläpä kivan näköisiä sekä tuntuisia PIKKUHOUSUJA.
saa nauraa!
olisin ilman muuta maksanut niistä tuplat. hinta oli siis 3,99 e/kpl. ostin heti neljät.
ja kun ne vielä päälläkin tuntuivat hyvältä, olin aivan fiiliksissä.
meinaan että jos rahaa olisi paljon, niin tuskin tuommoinen vaatimaton löytö hetkauttaisi millään tavalla.

mun mielessä on pyörinyt tänään karjalanpaisti. talvinen ruoka mutta mitäpä se haittaa. tuntuu siltä, että tarvitsen jotain tukevaa, eilenhän paastosin 21 tuntia enkä sairaalasta kotiin tullessani jaksanut alkaa ruuanlaittoon vaan söin vain karjalanpiirakoita ja vesimelonia.
taidankin lähteä heti kauppaan niin se olisi illallisaikaan mennessä ehtinyt muhia uunissa tarpeeksi pitkään.

tänään näköjään ei irtoa mitään tämän kummempaa. tai useinhan mä kirjoittelen pelkästään näitä arkisia juttujani.
ehkä mun alitajunta sanoo että EI aina sitä pelkästään syöpää ja syöpää. eli tämä taitaa olla juuri sitä mitä henkilökohtaisesti tarvitsenkin.
voi olla, että osasyy on myös se ettei mulla ole rupattelukaveria täällä kotona kun asun ja elän yksin, mitä en kuitenkaan sure tai ole edes pahoillani siitä.
ystäviä on muutama tärkeä, erittäin tärkeä. ja naapurissa niin ihania ihmisiä että saisin koska tahansa seuraa jos/kun seuraa kaipaan.

toivotan teille kaikille hyvää, mahdollisimman oireetonta ja leppoisaa viikonloppua.
tunnetteko te haikeutta kesän päättymisestä?
mulle se tietty, jokakesäinen haikeus tulee elokuussa vääjäämättä, mutta tänä vuonna se ei ole vielä ehtinyt rakentua. ehkä sitten kuukauden loppupuolella.
mutta nyt karjalanpaisti-ostoksille :)

lämpöisin terveisin, Kia