Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67372
kuutamolla
Participant

Hei Syöpä Ystävät! Kirjoitan tänne ensimmäistä kertaa, lukenut olen kyllä teidän rohkeasti kirjoitettuja kokemuksia todella antaumuksella. Olen saanut niistä paljon…KIITOS! Itse sain syöpätiedon helmikuun alussa 2019, satunnaislöydös kolonoskopiassa: sigmasuolessa kasvain. Se operoitiin pois helmikuun lopussa tähystäen. Sain odottaa reilun kuukauden tietoa jatkosta…levinneisyyttä ei ct-kuvissa ollut näkyvissä ennen leikkausta. Kirurgi soitti, että suoliliepeessä satelliitti pesäke, sekin poistettu leikkauksessa. Mutta liitännäishoidot aloitettiin. Oksaliplatina+cabecitabine pillerit kotona. Alkuun meni hyvin, kolme sykliä voitiin antaa neljästä suunnitellusta. Menin niin huonoon kuntoon, että olin 9 vrk sairaalassa; ripulioireet todella hankalat, täysin vaipoissa sen ajan. Lopulta monien tiputusten jälkeen pääsin kotiin. Yllätys oli kun menin seur.kerran lääkärille ennen viim.sytoja…syövän merkkiaineet koholla! Ei annettu hoitoja, kolonoskopia ja ct-kuvaus kiireellisenä. Siinä meni juhannus hyvin hyvin alamaissa. Olin varma, että nyt tauti on roihahtanut valloilleen, vaikka kaiken piti olla hyvällä mallilla. Sitten taas tunteiden vuoristorata heilahti yläilmoihin, levinneisyyttä eikä suolistomuutoksia löytynyt ja CEA-merkkiaineet lähteneet laskuun. Hoidot päätettiin lopettaa hankalien sivuvaikutusten vuoksi. Eli iloinen pitäisi olla! Mutta kun ei pysty, ainakaan vielä. Syyskuussa seur.kontrolli. Sairauslomalla olen 18.8 saakka. Aamut ovat vaikeimpia, ensimmäisenä mielessä ajatus uusiutumisesta. Paikallinen syöpäyhdistyksen toimisto ollut suljettuna viim.kuukauden. Huomenna on pakko mennä siellä käymään. Olen 63v., naimisissa oleva mummokin jo. Mielialat siis vaihtuu hetkessä, automatkoilla saatan vaipua synkkyyteen. Esitän reipasta läheisille. Illalla ihana mennä sänkyyn ja lukea vaikka dekkaria, nukun yöt hyvin onneksi. Tuo omi lohdullinen lause, että VASTA vähän aikaa, jos vuosikin diagnoosista, mullahan vielä vähemmän…eli hötkyilen varmaan!! Aika tehnee tehtävänsä?! Ihana jos saan tätä kautta vastinetta! Hyvää mieltä kaikille samassa veneessä oleville…joka hetki on arvokas!