Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67356
Kia Kolangio
Participant

moi ihana Pauliina, kiva kun sinäkin kirjoitit! ja iso kiitos sullekin sanoistasi, arvaa vaan lämmittääkö sydäntä!

jo tuo että olet käynyt vasta vain pari kertaa psy.hoitajalla mutta/ja kokenut sen helpottavaksi, vaikuttaa oikein lupaavalta.
hoitaja on varmasti jo kysynytkin, että olisiko kysymyksessä sittenkin joku ihan muu syy ahdistuksellesi sekä pelollesi jonka olet vaatettanut sinänsä tähän ihan todelliseen ja karmeaan sairauteen ja syöpäkokemukseesi. että se tunkee ulos ikään kuin syöpään kääriytyneenä. vai kuulostaako vallan kaukaa haetulta?
mutta, oli se ahdistuksesi todellinen syy sitten ihan mikä tahansa niin hyvin, hyvin raskasta se on ja olen äärimmäisen pahoillani puolestasi.
ehkä muistatkin olen paljon kirjoittanut siitä että mielummin tämä syöpä kuin mielenterveydelliset sairaudet, niin paljon olen kärsinyt niiden takia. sanon siis taas, että en vaihtaisi en.
toivottavasti saat jatkossa käyntiaikoja hoitajalle tarpeesi mukaan. älä ainakaan itse lopeta käyntejäsi siellä vaikka ne saattavat välillä/joskus/silloin tällöin tuntuakin turhauttavilta. se on suurin virhe miten voi toimia.
osaatko kuvailla, ovatko nämä pelko- ja ahdistuskokemuksesi ns puuskaluontoisia vai joudutko olemaan alituiseen raskaassa olotilassa?
älä kuitenkaan missään tapauksessa vastaa kysymykseesi jos se vähänkin aiheuttaa ylimääräistä kuormaa tai tehostavat tai laukaisevat ahdistushäiriön aktiivikseksi.
itselleni kävi joskus näin; kun avauduin asiasta vaikka vain itselleni esim kirjoittaen siitä, tapahtuikin päinvastoin kuin olin toivonut ja myös olettanut. toisena päivänä taas kävi toisinpäin.
mutta ammattilaisen luona kannattaa käydä säännöllisesti vaikka sinne lähtö tuntuisi kuinka raskaalta.
ennen kaikkea pystyisitkö luottamaan siihen että saatat, tai jopa todennäköisesti, tulet vielä toipumaan tästäkin kaaoksesta, tai miksi sitä nyt kutsuisikaan. joo, mun kohdalla tuo ”kaaos”-sana oli erittäin kuvaava.
en osaa sanoa, että näkyikö tämä mieleni kaaos minusta ulos päin, epäilenpä että ei. eli sama kuin Sulla. vaikka olin niin tavattoman sairas, saatoin yhtä aikaa olla herkkä naurulle jos joku ystäväni tai vaikka vain tuttavani hallitsi vaikkapa taitavasti tilannekomiikan.
joskus kun ahdistuneisuus otti täysin ylivallan, muistan heiluttaneeni ylävartaloani ees taas istuma-asennossa huohottavan hengitykseni tahtiin, mutta näinä hetkinä olin yleensä yksin tai vain läheisteni kanssa.

apua, toivottavasti en nyt pelästyttänyt sua aivan! enkä ketään muutakaan joka kärsii ahdistushäiriöstä! mulla oli siis ahdistuneisuushäiriön lisäksi vakava, vakava depressiosairaus ja jouduin syömään massiivisia lääkkeitä jotten olisi toiminut aivan itsetuhoisesti.
mutta minä selvisin siitä! kuten Sullekin tulee käymään.
ai niin Pauliina, sun syövästä ei ole JO vuosi aikaa, vaan VASTA vuosi.
toipumisesti siitä on varmasti aivan kesken vielä, eli älä vähättele sitä. vuosi on lyhyt aika.
sanotaan, että parisuhteen hajoaminenkin vie yleensä kaksi vuotta – riippuen parisuhteen kestosta, ehkä. joten ei totisesti ole mikään ihme että oireilet ”pelkästään” sitä.
tuo kun kirjoitin tämän tekstin alkuun että onko hoitajasi kysynyt olisiko ahdistuksesi todellinen syy ihan toisaalla kuin syövässä, niin se pohjautuu vain omiin, yksilöllisiin kokemuksiini terapeuteista/ammattiauttajista.

tänäänkin on ollut oikein hyvä päivä. en ole tehnyt mitään erityistä, kunhan taas vain oleillut, kirjoittanut, lukenut blogeja, siivoillut jne.

Tottis, luin vasta eilen illalla myöhään suru-uutisen että se suosimamme blogi-kirjoittaja (The Syöpä Show), joka sairasti rajua melanoomaa, menehtyi sairauteensa viime sunnuntaina 21.7.
hänen miehensä oli postannut tapahtuneesta, sillä olihan blogilla paljon meitä lukijoita.
hänhän asui jo sairaalan saattohoidossa mutta ihme kyllä oli kyennyt vielä viikkoa ennen kuolemaansa päivittämään kuulumisiaan.
sytytin hänen muistolleen pienen tuikun ikonini alle.

en kitise mutta sanonpa vaan että huh tätä helkkarinmoista hellettä! päivä päivältä kotini on kuumempi ja kuumempi ja alkaa tämä vähän tukalaksi käydä. vessauutisia jälleen: liekö kuumuden syy vai se että olen vetänyt ennalta ehkäisevästi vatsan toimivuutta edistävää kamaa mutta ny vatsani on hmmm…. kiusallisella ripulintapaisella.
muistakaa juoda paljon vettä! eritoten pitkäaikaissairaille (tai sairaille joka tapauksessa, kuten vanhuksillekin) nestehukka on todellinen uhka.
ja varsinkin he, jotka asuvat omakotitaloissa omine pihoineen, niin laittakaa niitä vesikippoja linnoille, kurreille ja jänöille.
yön hiljaisuudessa moni pieneläin rohkenee kipolle juomaan.

kotioloissa pyörin tietty pelkkä hihaton paituli päällä mutta kun tänään vein roskat nappasin kaapista ensimmäisen vaatekappaleen mikä käteeni ostui ja mikä peittäisi suht koht dreenini: semmoiset puuvillaiset jouluhousut, aivan järkyttävät.
pihan lapsilla oli hauskaa. tytöt tönivät toisiaan ja tirskuivat keskenään että katso haloo, nyt toi meitin talon muutoinkin vähän merkillinen tantta on pukeutunut joulutontuksi :) kas kun mulla ei ollut vielä märkää rättiä ohimolla, sillä se viilentää.
ihan kivoja lapsia. tervehtivät aina ja katsovat suoraan silmiin kun utelen vaikka hississä kuulumisia.
kun mulla oli vielä koira, lapset tulivat joskus kyläänkin. varsinkin he jotka aina unohtivat sen avaimensa milloin minnekin.
tarjosin kaurakeksejä ja mehua siihen saakka kun saimme vanhemmat kiinni.
koirani oli niin leppoisa tapaus että lapset pukivat sen milloin vappu- ja milloin jouluporoksi. tai juhannusporoksi jne.
esim vappuporo on sellainen, että häntään, korviin, koko kropan ympärille saattoi kietaista kilon serpentiiniä. rekku ollut moksiskaan. päinvastoin, se oli täysillä leikeissä mukana.

nyt on taas jo illallisen aika.
sitten muut iltarutiinit jne jne jne.
samat jutut ja kuviot toistúvat päivä toisensa jälkeen ja sehän sopii mulle vallan hyvin.
saa nähdä koska taas otan ”vammais”-taksin alleni ja hurisuttelen jonnekin ystäviä tapaamaan.

kaunista kesäiltaa kaikille, Kia