Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

hei Tottis, Valonen ja muut!
voi kiitos jälleen kerran sanoistasi, Tottis. on se ihmeellistä ajatella että minusta on oikeasti jollekin hyötyä, lohtua sekä tukea. haluan taas itsekin korostaa että kiitos samoin. kiitos kaikesta. kun huomaan, että sinä olet kirjoittanut jotakin, ilahdun aivan täysillä. toki ilahdun jokaikisestä tekstistä täällä, ja juuri Valonen on ollut mulle myöskin valtava tuki, meillähän on sama diagnoosikin vaikka kaikki sairastavat kovin yksilöllisesti.

tuohan on hurja juttu tuo ikään kuin enneunesi näkeminen. uskon ennenuniin, miksi en, koska niistä on ihan eläviä esimerkkejä.
sekin on minusta vesiselvää, ettei ihminen tiedä, tajua, ymmärrä oikeastaan juuri mitään ”maailmankaikkeudesta”, enkä ole ikinä käsittänyt ihmisiä jotka uskovat vain ”tieteeseen”. ”uskon vasta kun näen tai tiede sen todistaa”. no voi hyvänen aika sentään.
tiede pystyy vain murto-osan todistamaan asioita… no, kutsutaan sitä nyt vaikka sitten maailmankaikkeudeksi.
vielä yksinkertaisemmin: eikös sekin kuvitelma ollut tiedettä, että planeetta nimeltään Maa on litteä kuin pannukakku? siinä vain yksi vaivainen esimerkki. ei se kyllä ole täysin pyöreäkään, luin joskus aikoinani tästä itselleni vähän epäkiinnostavasta aiheesta.

vinkki Tottis jos koirulilla on kuuma, tai varmasti jo tiedätkin tämän. kostuta puhdas kangas, lakana tai pyyhe ja varastoi niitä pakastimeesi, jos sun huushollissa on tarpeeksi tilava pakastin. kun kankaan pinnalle on muodostunut vähäsen jäähilettä kääri se vaikka nukkuvan rekun ympärille. oma koirani tykkäsi tästä menetelmästä kovasti. myös koiran erityisesti genitaalialue ja sen alavatsa kannattaa vilvoittaa tarpeeksi viileällä/sopivan kylmällä vedellä.

hei mullekin on sanottu ootko raskaana! siis kun mun maha pömpötti. öööö, ei kiva kokemus. varsinkin kun nuorena sitä on niin herkillä ihmisten puheisiin nähden.

Tottis kirjoitti: ”Keho ikään kuin rauhoittuu kauttaaltaan, mikä taas vaikuttaa sairaudenkin etenemiseen” mahtava lause joka on varmasti tottakin joissain tapauksissa. kunpa kuuluisin tähän ryhmään!

ja tiedä sitten vaikka kuuluisinkin. koska, minultahan kävi hoitaja ottamassa eilen keskiviikkona labrat. uskomaton tuuri, ja taitava hoitaja, sillä hän sai verta ensiyrittämällä peräti kuusi putelia. suuri ilonaihe jo sekin.
lähtiessään täältä hän sanoi, että jos heistä ei kuulu mitään, niin kaikki on kunnossa siinä määrin ettei ainakaan mitään toimenpiteitä vaadita.

no, lähdin myöhään iltapäivällä kulmakauppaan ja kun olin jo kotihissini edustalla kauppareissultani, puhelimeni pärähti. ”Kotisairaala”.
säikähdin koska tosiaan oletin ettei heistä kuuluisi mitään sikäli mikäli asiat olisivat reilassa. mutta kaikki olikin ihan päinvastoin. Kotisairaala pirautti sen takia, että sitä bilirubiini-arvoa lukuun ottamatta kaikki veriarvoni olivat paremmat kuin yhtenäkään kertana aikaisemmin sairauteni aikana. maksa-arvot, leukosyytit, hemoglobini ja mitä niitä nyt oli.
eli olisikohan mulle käynyt juuri noin että keho/elimistö on rauhoittunut kun en ole saanut sytoja lähes kolmeen kuukauteen.
eikö tämä tarkoitan myös sitä, että elimistöni on vielä niin elinvoimainen että se ylipäätään kykenee toipumaan? toisinkin voisi olla.
lisäksi uskon, että koska voin henkisesti tällä haavaa näin hyvin, sekin vaikuttaa.
bilirubiinille ei lääkärin mukaan tarvitse tässä vaiheessa tehdä mitään MUTTA jos alan kuumeilemaan tai keltaisuus lisääntyy niin sitten heti soitto Kotisairaalaan, totta kai. juuri niin siis kuin ennenkin.

olin niin onnellinen tästä soitosta että soittelin sen jälkeen sinne tänne kaikille läheisilleni. paitsi veljelleni! olin niin sekaisin ilosta että juuri hän – joka on mulle se kaikista läheisin – unohtui siinä sählingissä. tänään sitten ilmoitin asiasta hänellekin.

mun päällä on nyt hyvät tähdet tai jotain. niin pitkään tätä huikeaa elämänjaksoa on kestänyt että ihmetellä täytyy.
enkä missään tapauksessa sorru fundeeramaan että ”kohta sitten varmasti rämähtää”. ei, pidän mietteeni kurissa, osaan sen kyllä ja treeni jatkuu loppuelämäni. harjoitus miten pitää mielikuvituksen aisoissa.

ihana kesäilta. tuolta rannalta kuuluu jotain afrikkalais-tyylistä rummutusta, laulua ja käsien taputtelua.
parvekkeilta kuuluu astioiden kilinää ja kolinaa ja ihmisten puheenpulputusta. jokin aika sitten talon lapset olivat kokoontuneet pihalle kun joku aikuisista oli laittanut heille semmoisen muovialtaan. polskintaa ja riemunkiljahduksia. en ole yhtään lapsirakas mutta nyt heidän riemu tuntui tästäkin keski-ikäisestä naapurintantasta oikein mukavalta :)

syön kohta illallista: paistettua kanaa, mozzarella-tomaatti-salaattia ja kylkeen vähän pastaa.
jälkiruuaksi mulla on taas mustikoita ja vaniljakastiketta vaikka just joku muistutti, että mustikathan kovettavat vatsaa.
tästä pääsenkin kätevästi vessauutisiini :) olen vaihteeksi nimittäin joutunut kärvistelemään ummetuksen kanssa. ne on ne opiaatit jotka välillä tätä aiheuttaa. on sitä Pegorionia ja Laxoberonia ja vaikka mitä mutta joskus se jumi on vain niin hurja ettei nuo roinat auta ainakaan heti.
kertaakaan en ole vielä onneksi joutunut lähtemään päivystykseen tämän helvetin ongelman takia ja totisesti toivon, ettei mun tarvitse tehdä sitä ikinä. risiiniöljy? sitä en ole koskaan ostanut. maistuu kuulemma niin järkyttävältä että epäilen saavani siitä oksennusrektion.

no niin, näihin vessauutisiin onkin hyvä lopetella :) :) :)

muistakaamme kaikki, että negatiivisiin mielikuvitusmietteisiin ei pidä sortua! ei niin ei. koskemme vaan voi tietää edes lähitulevaisuudesta yhtikäs mitään. piste.

paljon voimia jokaiselle ja kesäiloakin mieliinne! toivottaa Kia

ps. Tottis, minäkään ei pidä helteestä. mutta piakkoin sekin asia on järjestyksessä, sanoivat että jo sunnuntaina viilenee koko maassa.