Vastaa viestiketjuun: ERS kokemukset matkan varrelta

Hei Eegon1950 ja muut kohtalotoverit.

Olet varmaan oikeassa. Tarve kirjoittaa ja purkautua oli myös itselläni, mutta en saanut jostain syystä sitä tehtyä. Olen hautonut tätä aivan yksikseni koko ajan vuosien ajan. Syytä en osaa sanoa. Itsekin ajattelin nyt kirjoitella ja lähettää henkilökohtaisen viestini, kirjoitettu jo 15.1.2017, kokemuksistani. En kuitenkaan lähettänyt sitä silloin tänne. Jo kirjoittaminenkin silloin itselle auttoi kuitenkin purkautumaan.

Nyt olen joutunut uudelleen sädehoitoon Meilahteen, niin ajattelin kuitenkin julkaista 2,5 vuotta kirjoittamani viestini. Samalla siinä esittäydyn kirjoittajana tänne. Kirjoitin jo aiemmin yhden viestin toiseen viestiketjuun ja päivittelen jatkossakin varmaan omia tuntojani varsinkin, kun täällä on näin hiljaistakin.

Kirjoittaminen helpottaa ja tuntuu, että se on taas nyt ajankohtainen henkireikä itselleni kuten Eegon kirjoitit jo syövän uusiutumisenkin ja omien alkaneiden sädehoitojenkin takia.

Alla muisteluita, kirjoitettu siis jo tänne 15.1.2017, mutta ei koskaan lähetetty.

Hyvää kesänjatkoa kaikille kohtalotovereille.

==================

(15.1.2017)

Hei.

Löysin tämän palstan vasta juuri äsken. Minun olisi ollut parempi lukea kaikki nämä ennen kuin nyt. Luin monia kohtaloita, joihin pystyin samaistumaan.

Itselläni maailma romahti 13.4.2016 klo 18.50, kun lääkärini soitti ja vahvisti pahanlaatuisen kasvaimen eli eturauhassyövän, biopsiasta löytyi 4/14 syöpää. Teki mieli lähteä saman tien huutamaan tuskaani. Maltoin mieleni, kun minut oli hälytetty töihin n. tuntia aiemmin. Kotiin päästyäni illalla sitten huusin suoraa huutoa ja itkin, vieläkin herkistyn, kun ajattelen sitä aikaa. Tulin vielä isoisäksi pari viikkoa sen jälkeen ja kaikki suunnitelmani yhteisestä eläkeajasta lapsenlapseni romahtivat myös enkä uskaltanut ajatella tulevaisuutta ollenkaan.

Ajattelin kirjoittaa itsekin tänne, koska minulla on tarve tähän ja toivottavasti voin antaa toivoa muillekin tästä selviytymiseen.

Tautihistoriani alkoi jo vuonna 2014 syksyllä, jolloin PSA oli koholla 6.1. Työterveyslääkäri vain tunnusteli sisältä ja eikä havainnut mitään kyhmyä. Olin täyttänyt silloin 60 ja PSA kuului rutiinitarkastukseen. Sain lähettiin paikalliseen keskussairaalaan alavatsan ultraäänitutkimukseen. Mitään hälyyttävää ei havaittu loppuvuodesta 2014 ja elämä jatkui entisellään vaikka syöpä oli silloinkin jo olemassa sitä ei vain diagnosoitu.

Vuonna 2015 taas työterveystarkastuksessa PSA oli noussut 6,6 asti ja silloin työterveydestä sain lähetteen urologille. Hän havaitsi muutoksia, mitkä vaativat tarkempaa tutkimusta. Hän suositteli magneettikuvausta ja sain siitä lähetteen. Päätin kuitenkin mennä yksityisesti (poistin nyt tämän paikan) ja magneettikuvauksen tulos oli, että EI OLE SYÖPÄÄ ja mitään muutoksia ei ole. Olin ihmeissäni ja onneni kukkuloilla ja paikallinen työterveyslääkäri vahvisti myös, ettei olekaan mitään syytä huoleen.

Sitten n. 1 kk:n päästä maaliskuussa 2016 työterveyslääkäri soitti, että kuvauksessa olikin ollut jotain poikkeavaa hänelle nyt tulleen radiologin ilmoituksen mukaan. Radiologian ylilääkäri ei ollut vain havainnut heti mitään vaan vasta kuukauden päästä? Maailma romahti taas silloin ja ihmettelin koko asiaa. Radiologi soitti itsekin minulle vielä samana iltana ja valitti vain asiaa, ei muuta? Olikohan kiireessä antanut vain aluksi hyvin pinnallisen lausunnon, kun olin jo kysellyt lausuntoa ja ihmetellyt sen viipymistä. Suositteli välittömästi biopsiaa, mihin sitten meninkin yksityisesti alan hyvälle ekspertille, että kaikki edestakaisin veivaaminen olisi lopulta selvää.

Biopsiassa urologi sanoi heti, että jopa ultrassa näkyy selvästi “jotakin”. Jäin kauhulla odottamaan tuloksia, mitkä sitten vahvistivatkin asian.

Sama lääkäri toimii sekä Meilahdessa ja Peijaksessa ja hän teki lähetteen vielä kerran todella asiantuntevaan magneettikuvaukseen Meilahteen.

Tulokset olivat erittäin yksityiskohtaiset kahden A4-arkin kokoiset eikä kuten aikaisemmat yksityiset olivat vain kaksi riviä “puutaheinää”. Sain lääkäriajan vasta kesälomien jälkeen viime kesänä. Siinä lääkäri ehdotti aluksi seurantaa, itse ilmoitin, että haluan leikkaukseen. Pienen neuvottelun jälkeen lääkäri totesi, että leikataan, kun “mies kerran haluaa”. PSA oli tällöin 8,1.

Leikkausjono oli marraskuulle 2016 asti kunnes yht’äkkiä soitettiin olisinko halukas elokuun alussa leikkaukseen? Ihmettelin asiaa, kun en ollut ensimmäisenä jonossa? Minulle ilmoitettiin, että usea potilas oli jo kieltäytynyt tästä ennen minua ja asia piti päättää heti. Päätinkin heti, että menen robottileikkaukseen Peijakseen. Olinkin jo informoinut työnantajaa myöhäisemmästä tulevasta leikkauksesta.

Taas toivo heräsi, että tästä selvitään. Olin jo pettynyt ja taas iloinnutkin moneen kertaan, kun sairautta ei löydettykään. Diagnoosi kesti kaikkine vaiheineen yli 1,5 vuotta. Täytyy myöntää, että välillä oli “pinna” todella kireällä ja syytön vaimokin sai kärsiä siitä. Toisinaan taas jonkinlainen masennus iski ja vaivuin jonkinlaiseen itsesääliinkin kyynelten kera. Täytyy sanoa, että työssäkäyntikin todella helpotti, kun se auttoi unohtamaan. Tunteet olivat aika “vuoristorataa”.

Leikkaus oli hermoja säästävä, mutta miehuuteni ei ole palannut vieläkään. Toisaalta tässä iässä alkaa jo arvostaa hyvää elämänlaatua enemmänkin.

Leikkaus meni muuten hyvin ja pääsin jo seuraavana päivänä Peijaksesta pois. Katetri roikkui viikon verran sivulla ja letku ärsytti ja teki kipeää ulostulossa. Katetrin poisoton jälkeen kävellessäni ja yskiessäni ja ponnisteluissani vaikka vähäsen koko ajan valui virtsaa. Ajattelin, ettei tästä elämästä tule enää mitään. 3,5 viikkoa olin sairauslomalla, kukaan ei töissä kysellyt mitään. Vähitellen tämä virtsavaiva alkoi helpottaa, mutten vieläkään ole voinut luopua kokonaan etusuojavaipoista.

Peijaksessa hoito oli hyvää ja leikannut lääkärikin kävi pari kertaa katsomassa minua.

Patologin tutkimustulokset tulivat viikkojen päästä ja taas maailma romahti. Näytteestä löytyi toisesta lohkosta ärhäkkää Gleason 5 –tyyppistä syöpää, mikä ulottui pintaan asti ja marginaalipositiivisuutta oli 2 mm. Muu osa oli pääosin Gleason 4+3 –tyyppiä, jossa myös patologin mukaan Gleason 5 komponenttia mukana. Syövän osuus eturauhaskudoksesta noin 20 %. Vasemman lohkon takasivuosassa Gleason 4+5=9 tyyppinen pesäke jossa solukko ulottuu reunaan asti.

Lääkäri soitti tuloksista ja neuvoteltiin mahdollisesta adjuvanttihoidosta eli mm. sädehoidosta lisäksi. Kysyessäni hänen mielipidettään leikkauksen tarpeellisuudesta, hän sanoi sen olleen “erittäin tarpeellinen”. Itse ajattelin, että jos olisin suostunut seurantaan, niin syöpä olisi varmaan jo mahdollisesti levinnyt ja leikkaus olisi ollut myöhäistä. Päädyttiin kuitenkin odottamaan PSA-tulosta kuuden viikon päästä leikkauksesta. PSA-tulos olikin alle <0,05 eli ei mitattavissa. Taas elämä hymyili.

Sovittiin seuraavasta lääkäriajasta ja seurannasta maaliskuussa 2017. Itse pyysin vielä, että voitaisiinko ottaa välillä myös PSA nyt tammikuun alussa. Hän suostui ja tulos oli edelleen <0,05 eli ok ja lääkäri vahvisti vielä seurannan tämän jälkeen. Olin ollut itse varma, että arvo olisi ollut noussut ja syöpä levinnyt luustoon, kun minulla on nyt alaselkäkipuja, lonkkakipuja ja vielä nilkatkin turvoksissa. Taas helpotus oli ihan uskomaton.

Nyt mennään seurannassa ja omalta kohdaltani toiveikkuus ja usko tulevaisuuteen on jo herännyt. Hoidattakaa itsenne kuntoon ajoissa eikä kuten itselleni kävi, mentiin edestakaisin: oli ja ei ollut syöpää 1,5 vuotta.

Uskoa tulevaisuuteen kaikille muillekin kohtalotovereillekin ja hyvää alkanutta vuotta 2017.