Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67290

Kia Kolangio
Participant

hei taas kaikille!
kuten huomaatte, mulla on ollut teknisiä hankaluuksia enkä ole saanut viestejäni lähtemään. lopulta kirjoitin sähköpostia Eija Vallinheimolle ylläpitoon ja sain avun. kertokaa ihmeessä jos jollain toisellakin on ollut vastaavia ongelmia.
ensimmäisellä kerralla teksti katosi ruudulta kun painoin tuota Lähetä-nappia. toisella ja kolmannella kerralla teksti EI kadonnut muttei myöskään lähtenyt eteenpäin. tästä lähtien aion tallentaa koneelleni tekstit eli ctrl + c ennen lähettämistä ettei tapahdu enää vastaavaa. suosittelen tätä konstia muillekin kun tekniikka on mitä se nyt on enkä tosin luota omiinkaan taitoihini. olen tunari ja mahdollisimman epätekninen ihminen!

Tottis hoi, oletko saanut jo tulokset koepala-tutkimuksesta? jään odottelemaan viestiäsi.
sun unesta kirjoitin ajatuksiani siinä pitkässä tekstissäni mikä siis katosi. ihmettelen vaan että minkä takia en puhua pukahtanut kohtaamisessamme!

vointini on ollut suurimmaksi osaksi edelleenkin hyvä, mutta tänä aamuna olin poikkeuksellisen huonovointinen.
kun aamulääkkeden ottamisesta oli kulunut puoli tuntia eikä mitään tapahtunut voinnissani, otin yhden ylimääräisen annoksen 10mg Oxynormia ja vasta sen jälkeen olo kohentui.
lisäksi sama laulu taas: dreenin yksi liitin oli irronnut ja kaikki tietää mitä se taas tarkoittaa. yöpaita ja lakanat vaihtoon. onneksi lakanan alla mulla oli se kotihoitajilta saamani suoja ettei patja saanut lisää ikäviä sappiläiskiä. se olikin ainoa suojani, lisää saan niitä toivottavasti ensi keskiviikkona kun hoitaja tulee joka viikkoiselle käynnilleen.

en muuten taaskaan muista mitä olen jo kertonut kertaalleen joten pahoittelut mahdollisista toistoista.
iloisia uutisia ainakin Helsingin kaupungilta. sain sieltä kirjeen, että hoitajien käynnit täällä maksaisi mulle vain 5,60e/kuukaudessa. luulin nimittäin että omavastuu näistä olisi 9 e/käynti. jälleen merkittävä taloudellinen helpotus. yhtäkään varsinaista laskua en ole vielä saanut.
ja se taksikorttikin tuli jo postista! ajattelinkin heti tulevana perjantaina iltapäivällä huristella taksilla keskustassa sijaitsevaan taidenäyttelyyn.
saan siis kuukaudessa 18 taksi-matkaa. eli 9 edestakaista-reissua, se on paljon se. omavastuu yhdestä matkasta on 2,80 e.

on se vaan totta, että aina kun näitä poikkeuksellisen kovia huonovointisuuksia ilmaantuu, kuten tänä aamuna, niin helposti siinä tulee mieleen että käynnistyikö se loppusuora nyt. eli se mielenrauha saa kerralla tällin. ne muistuttavat aina siitä miten sairas olen eikä elämästä tulisi enää mitään ilman opiaatteja. tässä palliatiivisessa hoidossa ikävä puoli on se, että sairauden etenemistä ei enää seurata. kuinka pitkällä syöpäni on tällä hetkellä? ei tietoa, eikä väliaikaisarvioita. toisaalta haluaisinko edes kuulla mikä on tilanteeni jos se on oikein paha? eli en. joten näin on parempi, sittenkin. perun siis puheeni. kun siis äsken kirjoitin että “ikävä puoli”. joskus kun tieto lisää tuskaa ja synnyttää sitä, epätoivoa.

sain vihdoin ja viimein printattua sen lääkärilleni kirjoittamani kirjeen (lääkärini on siis lomalla) jossa kerroin sairaalloisesta himostani syödä kalkkia. toivon, että minulta otettaisiin verikokeet kärsinkö raudan puutteesta, mikä saattaa, siis vain saattaa, ilmetä mielitekona kalkkiin.
“Ferretiini”-arvo on se oikea sana mikä kertoo raudan puutteesta. eli pelkkä hemoglobiinin mittaaminen ei riitä. kuten farmaseuttikin sanoi, en voi aloittaa kokeilumielessä rautakuuria omin päin vaan tarvitsen siihen lääkärin luvan.
lääkärini saa tuon kirjeeni sitten kun palaa lomiltaan.

viime sunnuntaina tapahtui ihan kummallinen juttu.
lähdin tuonne ostarin yhteydessä olevalle metroasemalle vastaan ystävääni ja menin istumaan erään pariskunnan viereen penkille.
pariskunnalla oli mukanaan kaljakassi ja he olivat selvästi päihtyneitä. juuri kun olin vasta kysynyt sopiiko minunkin istua samaiselle penkille, rouva kysyi heti saisiko hän kysyä minulta jotain henkilökohtaista. annahan tulla, minä sanoin ja ajattelin, että hän varmasti rupattelisi humalapäissään jotain joutavia mutta kas, hän kysyi suoraan: “Onko sulla syöpä?”.
hämmennyin kovasti ja kysyin tunnemmeko me. ei, rouva puristeli päätään, ja kun myönsin asian olevan näin että sairastan tosiaan syöpää, mutta että mistä ihmeestä hän voi sen tietää, niin vastaus kuului: “Sun iho kellertää”. mainitsi sitten, että veljensä oli menehtynyt syöpäsairauteen ja “Veljelläni oli samanlainen sävy ihossa kuin sulla”. en ehtinyt kysyä mihin syöpään hänen veljensä oli kuollut kun samassa
ystäväni saapui ja tilanne keskeytyi. toivotin pariskunnalle hyvää päivänjatkoa ja lähdin.

kysyin tietysti ystävältäni ensimmäiseksi mitä mieltä hän oli kasvoistani ja kerroin äskeisestä episodista. ystäväni sanoi ettei hän ainakaan ole huomaavinaan mitään edes kellertävyyttä. myöhemmin illalla soittelin toisille ystävilleni ja he sanoivat samaa.

tänään kysyin edelleen samaa hoitajalta jonka mielestä kasvoissani saattaa hitusen ollakin keltaisuutta, kuten myös silmieni valkuaisissa, muttei missään tapauksessa huomiota herättävästi. lisäksi hän totesi, että sehän kuuluu sairauteeni mutta pyysi toki että tarkkailisin jatkossa tilannetta.

mutta aikamoista että kyseinen nainen metroaseman penkillä teki tällaisen havainnon! spontaanisuus kysyä asiaa suoraan johtui varmasti hänen humalastaan.

en taida kirjoittaa tällä kertaa enempää, toivotaan nyt että saan tekstini matkaan.

Tottis, ilmoittele itsestäsi!
ja kirjoitelkaa te muutkin kuulumisianne.
oikein hyvää keskiviikkoa kaikille, toivottaa Kia