Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#67211

Kia Kolangio
Participant

hei taas lauantaita kaikille!
ei mitään asiaa, kunhan päätin jälleen rustailla muutaman sanan.
päivä on sujunut kivuitta ja rauhallisesti, kuten ne nykyisin on mulla sujuneetkin. olen niiiiin onnellinen kun saan viettää kivutonta elämää!
tuolla “läheiselläni on syöpä”-palstalla eräs kirjoitti kun parantumatonta keuhkosyöpää kärsivä läheisensä ei saa palliatiivisessa hoidossa (hoitokodissa) tarpeeksi kivunlievitystä. oli siihen syy mikä tahansa niin pahalta tuntuu täysin ulkopuolisestakin.

ainoa huoleni on painon jatkuva laskusuunta eli sitä ruokahalua vaan pitäisi jollain konstilla saada lisättyä.
tänään pyykkituvassakin eräs naapurini päivitteli olemustani kun olen kutistunut puoleen. painoni on enää vain 55kg plus jotain. eilen illalla söin mulle normiannoksen (eli pienen) ruokaa ja jälkiruuaksi liki väkisin puoli litraa suklaajäätelöä. kaapissa on ollut jo pitkään suklaalevykin vaan ei tipu ei.
ja miten olen joskus taistellut ylipainon kanssa! jatkuvien mielitekojeni kanssa syödä terveellistä tai ei niin terveellistä tavallista ruokaa.
ystävälläni on tällä hetkellä juuri tuo ongelma, hänellä on harmia ja masennusta ja hän syö ja syö ja lohdukseen. hän on ollut aina hoikka ja nyt ollaan tilanteessa että ensimmäistä kertaa koko ystävyytemme aikana – lähes parikymmentä vuotta – minä painan vähemmän kuin hän.
mielitekoja on toki vieläkin vaan ne ei kestä.
saatan saada päähäni tilata vaikkapa pitsan, vaan kun se tuodaan kotiini niin mieliteko on jo kadonnut. tai jos lähtisin kauppaan ja tekisin kotitekoista perunamuusia ja lihapullia (herkkuruokaani lapsuudestani aikuisuuteen) – mutta kun olen saanut sen urakan hoidettua, ei ruoka enää maistukaan. mitkään valmispullat ja jauhemuusit ei kerta kaikkiaan käy, ei ole koskaan käynyt. paitsi, muuten, Lidlen valmismuusi on ihmeen hyvää, se kelpaa ainakin hätätilanteessa.
juuri nyt maistuisi vaikkapa omatekoinen fetasalaatti tai kanakeitto.
onneksi eräs ystäväni, joka on aikamoinen pastamestari, tulee keskiviikkona tänne yökylään ja tekee meille herkullisen ja kieltämättä erittäin kaloripitoisen pastapäivällisen. mutta se on vasta keskiviikkona se!

nyt muuten panin tuohon koneeni viereen kulhollisen maapähkinöitä. ne menee alas vaikkei mielitekoa juuri nyt pähkinöihin ei olekaan.
pöydälläni laakealla lautasella olevat nektariinit ovat vielä raakoja, vasta eilen kun ostin ne. huomenna ne ovat kypsiä syötäväksi.

otin pitkästä aikaa Netflix-palvelun käyttööni. yhteen sarjaan, jossa puidaan perheen keskeisiä suhteita, saatan vielä koukuttua mutta olen katsonut siitä vasta yhden ainokaisen “esittelyjakson” eli pilotin joten nähtäväksi jää. jotkut sarjat taas ovat sellaisia että tietää HETI ensijaksosta että tämä tulee varmasti ahmittua, se on hauskaa.

sain uuden laskun siitä toukokuun sairaalajaksostani, 173 e. alkuperäinen laskuhan oli 440 e, mutta onneksi maksukatto täyttyi. Kelan laskurin mukaan saan tuosta 173 euron summasta vielä hyvitystä 33 e.
laskun mukana tuli “vapaakortti” eli koko loppuvuoden hoidot, myös siis nämä kotihoitajien käynnit, ovat täysin maksuttomia. kiitän ja kumarran nöyränä.

olen miettinyt sitä että elämäni ensimmäistä kertaa elän täysin stressitöntä arkea. eikö ole hullua? tarkoitan, että kun olen näin vakavasti sairas.
minulta ei odoteta eikä vaadita mitään, enkä myöskään itse tee sitä. saan vain olla. en kaipaa siis pisaraakaan entistä elämääni. oletettavasti olen ollut suunnattoman kuorman alla, kenties aina, lapsuudestani lähtien. näin sen koen.

kun viime syksynä erosin miesystävästäni surin sitä valtavasti, kuten joku varmasti muistaakin kirjoitukseni niiltä ajoilta, mutta ilmeisesti syystä, että koin jätetyksi tulemisen tunteen niin sietämättömäksi.
toivuttuani erokipuilustani en ole kaivannut häntä ihmisenä juuri ollenkaan. tällä hetkellä melkein puistattaa ajatus, että viettäisin kesää hänen kanssaan hänen maapaikallaan kerrassaan muutoin niin tavattoman hurmaavassa ympäristössä. ei ne mahtavat puitteet järvimaisemineen merkitse mitään jos parisuhde ei voi hyvin. ei siis MITÄÄN.
olen vapaa sanan kaikissa muodoissa, kuten olen työjutuistanikin vapaa, ja kuten jo mainitsinkin ihan kaikista velvollisuuksista sekä ulkopuolisten ihmisten odotuksista. tällä tavoin ihmisen pitäisi saada elää edes joskus – ja nyt saan sen kokea.
sairastuminen parantumattomaan syöpään on siis tuonut elämääni valtavasti hyvääkin, tämä mun on pakko todeta ja haluankin tehdä sen.
kertoa, että syöpään sairastuminen ei ole kohdallani pelkästään kaiken nujertavaa, ei todellakaan.
tämän takia minusta sanotaan usein että oletpa positiivinen ihminen, kuten tänään se kaveri, joka päivitteli laihtumistani ja jutut etenivät hänen kanssaan siihen että kerroin hänelle sairastumisestani. kyseinen kaveri on saksalainen ja puhuimme enkkua. mutta, voisin jopa todeta ettei minusta välttämättä löytyisi hippustakaan positiivisuutta jos en sairastaisi. ero entiseen elämääni on niin valtavan suuri. pahoina vuosina se oli kärsimystä, henkistä sellaista. olin jatkuvassa hätätilassa. parhaimpinakin vuosina hyvin, hyvin ahdistusherkkä.
no mutta, toistan jälleen itseäni näilläkin ajatuksillani.

ja olinhan minä todella ahdistunut ja peloissani esim viime keväänä kun kivut alkoivat, tai oikeastaan koko alkuvuosi oli vastoinkäymisiä pullollaan. olin jatkuvasti sairas, oli kuumeilua, oli pahoinvointia ja niiden myötä koin myös toivottomuutta. ja nimen omaan se pelkokin jysähti päälleni kuin mikäkin hyökyaalto.

okei, mutta nyt muihin puuhiin… ja hyvänen aika sentään, kello on jo puoli kahdeksan!

napsin noita pähkinöitä lisää ja kun iltapesun ja dreenin huollon jälkeen rojahdan sänkyyni katselemaan sarjaa – otan evääksi sitä suklaajäätelöä jälleen :)

parasta mahdollista lauantai-iltaa kaikille!