Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

#67021
HopeaSiili
Participant

Hei Kuikka, niin tuosta alkoholista. Tykkäsin itsekin ”entisessä elämässäni” silloin tällöin harvakseltaan nauttia vähän viiniä ja olutta seurassa tai vaikkapa saunan jälkeen, ja erikoisherkkuani oli sherrylasillinen siivouspäivän päätteeksi. Kaikki nuo vähäisetkin ”juomaharrastukset” jäivät sairastumiseni myötä ja olen ollut ihan absolutisti koko hoitojen ajan ja vieläkin – nyt siis 1 v 5 kk rintasyövän toteamisen jälkeen. Ja laajennan tätä ”nautintojen” juttuja vielä nyt silläkin, että sairastamiseni aikana ennen varsin intohimoinen suhteeni miesystävääni meni poikki ja tapasimme vain yhden kerran hoitojen aikana – juuri ennen viimeistä sytohoitoani viime syksynä ns. ”aistillisissa merkeissä” ja itseasiassa vain hyvästelläksemme toisemme. En tiedä kumpaa surin koko viime vuoden enemmän, sairastumistani vai 6-vuotisen miessuhteen loppua. Varmaankin koko se aika meni vähän kuin kauhun tasapainon vallassa: kun väsyin suremasta syöpääni niin surin menetettyä rakkauttani, ja välillä päivastoin.

Eli että vaikka ehkä ulkonaisesti olen palannut hyvinkin pitkälle entiseen elämääni, sisäisesti olen vieläkin toipilas ja aika haavoittuvainen. Olen kuitenkin ajatellut että annan itselleni reilusti aikaa ja mietin tarkoin mitä haluan ja jaksan itse oikeasti tehdä, enkä yritä väkisin vaikuttaa ulospäin ”normaalilta”. Alkoholista pysyn edelleen erossa, ja seurassa saatan feikata alkoholittoman oluen kanssa että hörppäilen sitä siinä missä muutkin. Mitään seksielämää en edes yritä, koska koen olevani sillä saralla nyt vammainen kun toista rintaa ei ole. Kyllä mulla edelleen vaikuttaa olevan haluja (vaikka olen jo tällainen 56-vuotias mummeli) mutta olen liian heikoilla että edes uskaltaisin riskeerata sielunrauhani ja hyvinvointini yrityksiin jotka saattaisivat todennäköisesti päätyä vain pahoihin pettymyksiin. En tiedä tulisinko toisiin ajatuksiin sitten jos ja kun pääsisin puolentoista vuoden päästä rinnan rekonstruaatio-leikkaukseen (vasen rinta rakennettaisiin vatsamakkaroista). Tuntisinkohan sitten itseni henkisestikin ”jälleenrakennetuksi”?