Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#66908

Kia Kolangio
Participant

hei taas,
tänään aamulla sain niin rajun huonovointisuuskohtauksen kera kivun että piti pyytää apua naapurilta ja tilata paikan päälle jopa ambulanssi.
nykyisin mun aamut on aina vaikeita. heräsin ensin “normaaliin” huonovointisuuteen mutta toivoin sen laantuvan Oxynormilla. otin napit mutta ennen kuin lääke ehti vaikuttamaan aloin oksennella rajusti. pelkkää sappinestettä, sellaista inhaa keltaista litkua. tärisin horkassa ja hampaat kalisivat. samaan aikaan vieläpä ripuloin. oma analyysini: koska uuden pesäkkeen takia sappineste ei pääse juoksemaan vapaasti se purkautuu tällä tavoin voimakkaana oksenteluna.
puolen tunnin kuluttua olin niin huonossa kunnossa että soitin naapurin apuun jotta hän taas voisi soittaa ambulanssin. naapuri ei ollut kotona mutta tajusi onneksi soittaa seinänaapurilleni joka sattui olemaan kotona ja hän tuli auttamaan. en ollut siinä kunnossa että olisin itse voinut selostaa hätäkeskukseen edes osoitettani.
lanssimiehet saapuivat. naapurin avustuksella sain juotua myös kylmää jaffaa ja tällä kertaa ottamani lääkkeetkin pysyivät sisällä.
ensihoitajat teki ne perusjutut, mittasivat verenpaineet jne. vointini koheni koko ajan. ehkä olin saanut oksennettua tarpeeksi ja toki lääkekin alkoi purra. tehtiin yhteinen päätös etten lähde lanssimiesten kyydissä sairaalaan mutta soitan heti uudelleen hätäkeskukseen jos samanlainen kohtaus yllättää.
onneksi koko päivä on sujunut aamun jälkeen ok. ruokaa en vaan saa alas, yhden banaanin ja jaffan voimilla tässä mennään.

tämä oli ensimmäinen kerta sairauden aikana kun olen joutunut turvautumaan ambulanssiin. olin nimittäin ihan varma, että sydämenikään ei kohta kestä sitä oksenteluni voimakkuutta ja yleistä vellontaa ja “tärinää” kropassani. se oli ihan hirveetä.
dreenin laittoon on vielä viikko, joten nyt pelkään että tottahan toki se jumissa oleva sappineste pyrkii ulos uudestaan ennen kun dreeni ennätetään laittaa.

nyt olen vaan niin kiitollinen siitä että kohtaus meni ohitse. miten selviäisin ilman naapureiden apua, silkka ajatus siitä että asuisi talossa jossa ei ole naapureiden välistä aitoa kontaktia on aivan kamala. voin soittaa heille koska tahansa, kuten he viimeksi tänään painottivat.
pelottaa silti miten huominen aamu sujuu. tai sitä seuraava jne.
lisäksi mieltä painaa epätietoisuus. arvelen olevani oikeassa sappinesteiden jumista, kuten lanssimiehetkin pitivät analyysiani järkeenkäypänä, mutta enhän voi olla varma. söin eilen suht normaalisti, mutta silti oksennus oli vain sitä keltaista litkua.
tällä haavaa tuntuu siltä että kipu on todellakin hallittavissa lääkkeillä eikä se ole suurikaan ongelma verrattuna vastaaviin pahoinvointikohtauksiin. oksentaminen vie kaiken energian ja jopa järjen päästä. se on tila mitä ei voi verrata mihinkään.

huomiseen aamuun valmistaudun huolella. yritän koota perusturvallisuuden tunnetta menemällä ennen nukkumaan menoa lämpimään suihkuun, yritän syödä jotain kevyttä ja asetan puhelimen käteni ulottuvuudelle. yrjöämpäri sängyn viereen. juomavettä lähelle. laitan puhtaat, helposti puettavat vaatteet esille jotta voin sujuvasti pukeutua tarvittaessa, pakkaan käsilaukkuuni valmiiksi kukkaron ja puhelimen piuhan, hammasharjan jne. jos äkkilähtö sairaalaan tulee.
nämä edellä mainitut ovat enemmänkin sellaisia henkisiä juttuja.

toivotaan että kestän keskiviikkoon saakka joutumatta kokemaan tämän aamun kaltaista.

paljon, paljon terveisiä teille kaikille! toivottavasti teidän kuntonne on tasaisempaa. terveisin K