Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#66766

Kia Kolangio
Participant

kiitos Tottis ja Valonen, jälleen kerran ISO kiitos.

tänään on ollut erityisen raskas päivä. ulkona on kesä enkä ole päässyt ulos täältä neljän seinän sisältä.
mitä mieltä olette yhdestä jutusta?
olin siis niin tattis kuin olla ja voi. ei oksentelua mutta sairaudentuntu voimakas, ei ruokahalua, ei mitään halua. edes aamupesulle en päässyt. makasin vain sängyssäni heikkona, itketti. sitten tein testin. otin 10mg Oxynormia (se opiaatti) ja olo koheni heti. sain tiskattua, mentyä pankin sivuille, vastattua rästissä olleisiin sähköposteihin, siivottua, pestyä hampaat. kaikki nämä arkiset toimet olivat siis mahdottomia.

kumpi on parempi? a) olla ottamatta Oxya ja lojua vai b) ottaa Oxy ja puuhastella?
olen tätä samaa kysynyt vissiin aikaisemminkin.
lääke ei nouse mulla päähän siinä mielessä että tuntisin jotain euforiaa mutta hampaat ja tiskit siis jaksan pestä tropin voimalla kun on oikein paha päivä.
kumman te valitsisitte? a vai b?
joo, olen jutellut lääkärin kanssa (ja juttelen taas maanantaina) mutta kysyn nyt teidän mielipidettä.

pääsiäinen tuli ja meni, en tehnyt mitään monen päivän aikana. lojuin vain. ikävää.
paitsi sunnuntaina ihana, ihana naapurini L tuli ja pesaisi parvekkeeni luukut ja pari ikkunaakin vielä. olen niin suunnattoman kiitollinen tälle mahtavalle tyypille. koti sai raikkaan ilmeen. L on enkeli, varmasti on enkeli!
olen tosiaan liian paljon yksin. en kärsi yksinäisyydestä, ei siitä ole kysymys, mutta näin sairaana pitäisi olla enemmän hyvien ihmisten keskuudessa. tästä lähtien aion kunnon salliessa olla sosiaalisempi. vappunakin meidän naapurustolla on jotain illanviettoa, joista aina kieltäydyn, mutta nyt aion vihdoinkin muuttaa tapani. hakeudun seuraan vaikka väkisin (ja vaikka sitten Oxyn voimalla) ja esim tuolla vappujuhlissa mun ei tarvitse tietenkään koko iltaa riekkua, tunti parikin riittää.
jotain elämänhalua tässä kaipailen, edes jotain. introvertti-luonteeni saa luvan muuttua tai sanoisinko näin että jäädä kakkosasemaan, jo mielenterveydenkin takia. enkä ole ujo enkä hiljainen enkä sosiaalisissa tilanteissa edes epävarma vaikkei mikään small talk olekaan lajini.

ai miten mua lämmittää nuo teidän sanat.
kiitos vielä kerran! terveisin Kia