Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Moi kaikille! Kirjoitan tänne ekaa kertaa, olen kai luonteeltani vähän ”kierrän kriisiryhmänne kaukaa” tyyppinen, mutta muuten positiivinen ajattelu skulaa enkä ole kuin Alangon biisissä. Tupsahdin tähän ryhmään kun huomasin Kian & co. kertomuksia kolangiokarsinoomasta joka on minullakin, vuosikymmenien colitis ulcerosan ja PSC:n seurauksena (olen pian 55). Avanne on tietysti.

Halusin vain sanoa että elämä on ollut kaikesta huolimatta hienoa tämän kolmen (!!) vuoden aikana joka diagnoosista on kulunut. Ja alussa kirurgi kehtasi antaa aikaa 6-12 kk, on tultu moninkertaisesti yli ja jatketaan! Stadissa on ihanaa perheeni kanssa, varsinkin viime kesä oli uskomaton enkä malta odottaa uutta. Sytot ja sädetykset olleet ohjelmassa, tällä hetkellä ox.plat. + kapes., aluksi oli gems.+sisp. ja myöhemmin irinot.+kapes. Sytotaukoja 6kk+8kk. Hassua kyllä, tämä viimeiset 1.5 vuotta ollut ox. on toiminut parhaiten ja aiheuttanut vähiten oireita vaikka käsien hermoja se koettelee ja pakkasella oli paha myös naaman kanssa. Edellenkään ei oireita sairaudesta, vain lääkkeistä mutta uskottava on että siellä jotain on (7 kasvainta maksassa ja ympärillä, eivät isoja) kun kuvat näkee. Tosin en enää halua katsoa, en myöskään veriarvoja, opastan lääkärin vain kertomaan olennaisimman ja kysyn jos tarvis, kun päätämme hoidoista.

Olen varma että aikaa on lisää (kohta taas uusi tiputus, kesäksi kyllä tauko hitto vie) – välillä on jonkinlainen outo ”syyllisyys” siitä että otan tämän näin rauhassa ja että tilanne on ollut näin stabiili. Tiedän miten tässä käy, parantaa ei voi, mutta juuri se on saanut minut arvostamaan elämää enemmän kuin ikinä. Olen hoitanut asiani kuntoon, perhe on turvassa taloudellisesti ja aineellisesti, meillä on ollut aikaa valmistautua. Työssä ovat jatkajat ja seuraajat hommista perillä. Lähiaikoina puoliksi eläkkeelle, keskityn olennaiseen. Ilman muuta mennään ensi vuosikymmenelle!

Paljon paljon voimia ja vointeja teille kaikille! Halusin jakaa jotain rohkaisevaa, ja huomaan että kirjoittaminen auttaa itseänikin. Kirjoittelen harvoin, koetan pistää tänne jotain joskus. Jotenkin ajattelen, että kelloni kulkee nyt nopeammin kuin tavallisesti, mutta se ei estä elämästä nauttimista.