Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#66520
Tottahan se oli
Participant

Tervehdystä! Näin yön selässä aloin kirjoittamaan. Tulin tänne pistäytymään, kun heräsin ja en heti saanut unta.

Mutta, ilahduin valtavasti Kangasalan Ukon kirjoituksesta, eli siitä että täällä vielä meidän kanssa hengittelet! Siksi oli pakko alkaa jo nyt rustaamaan tekstiä. Paljon on tapahtunut, kun jo leikkauksessakin olet ollut ja uutta pukkaa. Sinulla on todella hyvä kunto, kun kestät noin isoja leikkauksia ja aikaslailla peräjälkeen. Rutkasti voimia ja isot tsempit tulevasta leikkauksesta toipumiseen! Sinä, Kia ja Myy olette olleet ja olette edelleen minulle voima jaksaa tämän oman sairastumiseni kanssa. Luen kirjoituksianne aina ajatuksen kanssa. Oma tilanteeni on nyt hyvä, mutta uusiutumisesta ei koskaan voi tietää. Se on päivittäin mielessä. Lisäksi sytoista jäi, osin hormonilääkitys aiheuttaa nivel- ja lihaskipuja. Nousen aamulla kuin vanha mummeli, eli köpöttelen alussa vähän kumarassa. Kun istun pitemmän ajan, niin tulee samanlainen jäykkyys, mutta vetristyn kyllä liikkeessä, mutta en kokonaan.

Kialla on kyllä ollut todella vaihtelevia käänteitä terveydenhoitojärjestelmän kanssa. Itse sitä näköjään joutuu olemaan todella aktiivinen. Palliatiivisesta olen minäkin kuullut, että olotila saattaa helpottua, elimistö ikäänkuin saa levätä ja siten olokin paranee. Juttelin äskettäin yhden tuttavan kanssa, joka oli saattohoitanut syöpäsairaan isänsä pari vuotta sitten. Hän on myös itse sairastanut rintasyövän kuten minäkin, niin vaihdamme silloin tällöin kuulumisia. Niin, hän sanoi, että hänelle jäi hyvä mieli isänsä
palliatiivisesta hoidosta ja saattohoidosta myös. Kipuja ei isällä ollut, myös isän mieli oli saatu rauhoitettua lääkkeillä. Lähtö oli ollut myös erittäin rauhallinen. Hän jotenkin itse on erittäin luottavainen, kun ja jos hän itse joutuu vastaavaan tilanteeseen. Sai minutkin kertomuksellaan vakuuttuneeksi ja rauhalliselle mielelle, kun ja jos itsekin kohtaan saman tilanteen.

Tällaisia yönajan ajatuksia tällä kertaa. Taidan mennä nyt unille, että jaksan nousta aamulla töihin siihen ns. oravanpyörään. Tosin en siinä pyörässä ole enää kuten ennen. Osaan arvostaa elämää eri tavalla, ja ajatella myös elämän rajallisuutta osana meidän normaalia elämänsykliä. Muistan Kangasalan Ukon joskus kirjoittaneen tästä sairaudesta, että se tekee toisaalta elämästä mielenkiintoisen. Myös tämä ajatus on kantanut minua itseäni.

Näin siis Tottis tällä kertaa näillä ”hajatelmilla”.