Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

hei, kiitos Valonen paljon tekstistäsi. ihan ekaksi, taitaa se minunkin tuumorini olla kiinni sappitiehyissä, ei siis varsinaisesti maksassa.
tämä on ollut mulle epäselvää koko ajan, esim. että mitä ne kehon sappitiehyeet loppujen lopuksi ovat. olen niitä tyyppejä jotka eivät edes halua tutkia tohtori guuglesta sairauttani. minulle tieto, varsinkin epäluotettavasta kohteesta, lisää tuskaa. ainakin tämän sairauden tiimoilta.
en yleensä tenttaa myöskään lääkäreitä. teen vain niin mitä he sanovat, ja minäkin koen suunnatonta kiitollisuutta hoidoistani.
mieti, yksi sytopläjäys maksaa yhteiskunnalle noin 1600 e. yksi ainokainen! ja me saamme ne lähes ilmaiseksi. onko se nelisenkymppiä se omavastuu, en muista tarkkaan.

valtavasti eri vaiheita oot saanut kokea, Valonen. itselläni kun kaikki on mennyt sillä samalla rutiinilla. käyn nimen omaan gemsitapiini plus sisplatiini-tiputuksissa, välillä oli siis kuukausien tauko, mutta nyt tammikuun lopussa hoitoja jatkettiin jälleen. seuraava syto on jakson kolmas, ensi viikko kuitenkin vapaa. kuumeilua täälläkin silloin tällöin. se on aina ikävää kun saa mittari kourassa miettiä onko syytä lähteä päivystykseen. sanottu on, paremminkin painotettu, että jos kuume nousee ylu 38 niin hopi hopi osastolle. joskus kohdallani on käynyt kuitenkin niinkin, että kun olen soittanut sairaalaan tuosta kuumeesta, on sanottu että tsekkaa vielä aamulämpö ja jos se ei ole laskenut niin sitten lähdet matkaan.

itselleni ei ole koskaan harkittu tuota pillerin muodossa olevaa sytoa, mistä olen kieltämättä haaveillut. mutta kuten tiedämme, joku sopii toiselle kun toiselle taas ei.
upeaa, että olet voinut käydä töissä kun koet sen kerran hyväksi. itse nautin sairaseläkeläisyydestäni oikein mielelläni, ja koska sytoihin liittyvät oireet ovat joskus varsin rankkoja, en pystyisikään työntekoon.
niitä tulevia MAHDOLLISIA romahduksia ei kannatakaan ainakaan ruokkia. kyllä ne muistuttavat itsestään ihan itsenäisestikin.
olemme onnekkaita molemmat kun elämänhalua löytyy kaikesta huolimatta. se on niin tavattoman tärkeää. kliseistä, mutta niin totta.

tämä talvi on paha kun pitää olla erityisen tarkka pöpöjen suhteen. olen ottanut tavaksi sanoa läheisille, naapureille ja kaikille että ”mulla on halauskielto päällä”. en halua ihokosketusta, edes posken hipaisua. ketään en kättele koskaan. suojaan huivilla kasvoni liikkuessani yleisillä paikoilla enkä koskaan koske esim metron liukuportaiden siihen.. no, mikä se sana on… siihen tukeen, ilman hanskoja. käsinepinoni on valtava.
siitä tulikin mieleeni, että pino pitää pestä taas.

yks paskin sivuoire on valtava hikoilu. yöpaitoja menee vaihtoon kesken yötä. jano on valtava, juon päivässä ehkä nelisen litraa vettä tai vissyä.
alkoholia nautin joskus, ja varsin kohtuudella (nykyisin). lasillinen kaksi viiniä, olutta tai lempisiideriä tuovat tunteen että oon elossa muiden mukana. se on ihana tunne.
perjantaina uskaltaiduin jopa kulmakuppilaan rupattelemaan naapureiden kanssa. ehkä vain tunnin kestävä keikka piristi.
olen kotonaviihtyvää sorttia joten tuommoiset piipahdukset kuppilaan ovat todella harvinaisia. ehkä kerran parissa kolmessa kuukaudessa.

nyt pitääkin muuten lopetella..
vielä kerran kiitos Valonen pitkästä tekstistäsi. kirjoitellaan taas ja tsemppiä meille molemmille! ja kaikille muillekin!

terveisin, Kia