Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#65985
Tottahan se oli
Participant

Täällä Tottis :) hyvin keksitty Kia :D Mietin jopa nimimerkin vaihtamista, en tosin tiedä onnistuisiko se teknisesti. Tulen kuitenkin ikuisesti muistamaan tuon uuden nikin :) ja hänet, kuka sen keksi :)

Kuten aiemmin itse, ja moni muukin on todennut, ettei syöpää toivo kenellekään. Onhan se edelleen hirveä sairaus. Mutta omalla kohdalla olen alkanut tuntea jopa ylpeyttä siitä, että olen saanut kokea tällaisen sairauden. En sillä tavalla ylpeyttä, että tätä olisin itselleni toivonut tai toivoisin edelleen, mutta jotenkin koen, että tätä elämää suurempaa ja merkittävää asiaa / tapahtumaa eivät ole kaikki kokeneet, mutta minä tiedän, millaista tämä on. Varsinkin tämä tunne tulee silloin, kun ympärillä on itseään täynnä olevia ihmisiä. Ajattelen….., että miten pinnallisesti asioista ajattelettekaan….En itse ole mikään täydellisyys, en tarkoita sitä, mutta että tämä elämä on saattanut minut polvilleen ja jotenkin olen nöyrempi elämää ja sen arvokkuutta kohtaan. Toisaalta mietin, että ei elämä voi olla tässä; tuntuu että olemme olleet ennen syntymää ja tulemme olemaan myös poismenon jälkeen. Tätini on poismennyt noin viitisen vuotta sitten. Kun en jostain syystä saa unen päästä illalla kiinni, niin heitän ajatuksen ilmoille, saatanpa jopa kuiskaista, että tulisitko täti tuudittamaan minut uneen tai sanon tädille hyvät yöt :) Uni on tullut sen jälkeen, en tiedä mistä sitten johtuneekaan; onko se ehkä poismennyt tätini sielu joka tuo rauhallisen olon vai saanko vain itseni rauhoitettua. Mutta toimii. Tätiä on ikävä; ja toivon vielä joskus hänet tapaavani.

Mutta sitten enemmän vielä näihin maallisiin asioihin :D Eilen olin tosi poikki työpäivän jälkeen; nukuin töistä tultuani noin kolme tuntia, heräsin hetkeksi ja menin yöpuulle takaisin. Nukuin aamukuuteen. Oli virkeä olo kyllä sen jälkeen. Kaikella tällä noin 7 kuukauden hoitoputkella on toki vaikutuksensa, olen kuullut vaikutusten vielä tuntuvan vuodenkin kuluttua hoitojen päättymisestä. Päähinettä pidän edelleen, se näyttää vaikuttavan joihinkin ihmisiin, muistuttaa heitä syövästä varmaankin. Itse olen päähineeni kanssa jo sinut. Hiusta on noin vajaa 1 cm, mutta en vielä koe olevani sinut vastaavasti tukkani kanssa.

Tällaisin ajatuksin tällä kertaa. Tämän otsikon perustaminen oli hyvä idea, kiitos Kian. Tsemppiä täältä kaikille, eteenpäin vain mennään 💪.

Terveisin Tottis :)