Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#65978
Kia Kolangio
Participant

huomenta kaikille,
harmillista mutta iltalämpö on jälleen palannut. parina iltana se on ollut vähän oli 37, kun yksilöllinen normilämpöni on aika alhainen, siinä 36,4 hujakoilla.
eli tuntuuhan tuo heti. jännittää mitä lääkäri meinaa, että voiko niitä sytoja vieläkään aloittaa tuon lämpöilyn takia. tänään menen labraan, huomenna keskiviikkona lääkäri soittaa.

Myy sanoo hyvin, me vakavasti sairaat, tai sen kokeneet, olemme todellakin kohdanneet sen kuolevaisuutemme. eli olemme yhtä kokemusta rikkaampia kuin elämänsä täysin terveinä viettäneet. uskonkin, että kun siihen kuolevaisuuteensa tutustuu, se pelkokin saattaa hellittää. mutta yksilöllistä toki tämäkin.
käsitän, että se ”tutustuminen” kuolevaisuuteensa lähtee sokista, kun ensikerran kuulee sairaudestaan. sen jälkeen, pikkuhiljaa, aivot käynnistävät sopeutumistehtävän, mikä voi kestää pidempäänkin.
itselläni on ollut, kuten olen tännekin kirjoittanut, myös jonkin asteisia luovuttamisen kausia.
ei toki siinä mielessä, etten olisi hoitanut itseäni parhaani mukaan ja tehnyt kaiken sen, mitä hoitotaho on minulle määrännyt.
mutta se mieli, se on luiskahtanut välillä luovuttamisen kynnykselle. varsinkin syksyllä eron aikana, kun parisuhde päättyi.

myös siskoni äkillinen ja odottamaton kuolema käynnisti tietysti vaikka mitä tunnekuohuja. myös sellaisia ajatuksia – mitkä tulkitsen sittenkin positiivisiksikin itselleni – että ei se minun vuoroni sitten vielä ollutkaan, vaikka se olisi ollut jotenkin ”todennäköisempää”.

kuten taisinkin jo mainita, ties kuinka monetta kertaa, ja kuten Myykin tuossa toteaa; elämä on todellakin aivan erilaista kuin ennen.
näistä asioiden toistamisista, muuten.
välillä kun tuntuu siltä, että jauhan aina samoja juttuja. mutta mitäpä siitä? eikö asioiden käsittely nimenomaisesti vaadi toistoa.
ihan jumiinkaan ei olisi syytä jäädä, mutta kyllä se hedelmällinen vaikeiden asioiden käsitteleminen vie aikaa. sallikaamme se itsellemme.

positiivisia muutoksia entiseen verrattuna on paljon. kertaan niitä taas.
koen vihdoin olevani – huom USKALTAVANI olla – juuri sellainen kuin olen.
olen karsinut elämästäni sellaisia ihmisiä, joiden parissa en ole oikeastaan koskaan viihtynyt, vaan ikään kuin kohteliaisuuttani jatkanut satunnaista yhteydenpitoa.
en hermoile koskaan enää, että nyt pitäisi siivota. siivoan mielelläni, koska siisti koti tuo niin valtavasti iloa, mutta jos väsyttää taikka ei huvita, niin pölyt odottakoot vuoroaan, tai jotkut tiskit.
vaikka kieltämättä, eräs arjentason suuri nautinto on ryhtyä aamukahvin valmistamiseen kun tiskipöytä hohtaa puhtauttaan, eli olen edellisenä iltana ennen nukkumaan menoani pannut hommat pulkkaan.

en ole oikeastaan koskaan ollut taipuvainen spekuloimaan mitä ihmiset minusta ajattelevat – mutta nyt en välitä näistä asioista tuon taivaallista.
tai tokihan ihminen aina on hieman riippuvainen toisten mahdollisista mielipiteistä itsestään; ehkäpä ihmisen täytyisi olla aivan narsisti jos ei reagoisi näihin asioihin millään tavalla.

menestys, raha… ihan toisarvoisia. kunhan sitä rahaa riittää suht mukavaan elämäntapaan, kuten riittääkin. ettei ihan jokaista senttiä tarvitse laskea ruokakaupassa käydessään, ja joskus on varaa pieneen luksukseenkin. tämä riittää vallan hyvin.

eilen veljeni soitti että sopiiko että hän tulee naisystävänsä kanssa vierailulle keskiviikkona. voi sopii kyllä! tapaan heidät todella mielelläni. mutta, ennen muinoin olisin ruvennut heti höösäämään että mitä lounasta valmistaisin heille.
sitten päätin etten mitään. kosken ole ihan kunnossa.
näin ollen tekstasin jälkikäteen veljelle, että toisivatko he mukanaan vaikka kahvipullat, sekä tarvittaessa jotain suolaista evästä naisystävälle koska hän tulee pitkän matkan takaa ja on iltapäivällä jo varmasti nälkäinen.
veli ilahtui pyynnöstäni, vastaus oli ilman muuta! eli toimin toisin kuin ennen. toimin voimieni mukaisesti. pieni suuri asia.

huonoiksi muutoksiksi koen sen, että ärsyynnyn herkästi jonninjoutavista narinoista.
ymmärrän näitä narisevia kyllä – olenhan ollut itse samanlainen – mutten oikein jaksa.
eräs tuttavani soittaa noin kerran kuukaudessa. ensin hän kysyy pikaisesti minun voinnistani, eikä siitä sen enempää tarvitsekaan puhua, vaan kun sen jälkeen alkaa hänen puoleltaan piiiiiiiiitkä monologi sinkkuelämänsä eri vaiheista, miehistä siis, ja jostain helkkarin treffeistään, niin kiinnostaako? ei sitten pätkän pätkää.
tarkoitan, että tämä itselleni täysin epäkiinnostava monologi todellakin saattaa viedä tunnin. ei, ei.
en kuitenkaan pidä siitä suunnattomasta ärtymyksestäni. mietteisiini saattaa muodostua ajatus, että onko toi ihminen vähän tyhmä, ja miksen ole tajunnut sitä aikaisemmin.
viime puhelussa sanoinkin hänelle, varsin ystävällisesti toki, etten jaksa enää näitä treffipohdintoja; ne kun ovat niin kaukaisia asioita itselleni.
kun tutustuimme, olimme kolmikymppisiä, ja silloinhan nämä asiat olivat tärkeitä. muttei ole enää, minulle, toisin kuin tälle ystävälleni.

sallin itselleni myös tämän pienen pienen kuplaelämäni. jos uutiset ahdistavat, pidä niistäkin taukoa. ennen vanhaan ajattelin, että kyllähän se on jo yleissivistyksen kannalta tärkeää seurata tarkkaan mitä maailmalla tapahtuu. ei mun pidä, ei enää, jos eivät voimani riitä saada tietää enempää siitä, että mitä kaikkea karmeaa tapahtuu kuten yltiöahdistavia raiskausrikoksia, joita uutisointi on parhaillaan pullollaan.
en kestä niitä.
myös joku Brexit. tiedän siitä vain pääkohdat mutten esim sitä mitä vaikkapa eilen asian tiimoilta kuvio edistyi vai edistyikö ollenkaan.

lähetän säännöllisesti pikkuisen rahaa eläinsuojeluyhdistykselle. ja olen todellakin tukenut siskonmiestä, eli lankoani, hänen murskaavassa surussaan. siitä olen saanut häneltä kiitostakin.
yritän kaiketi sanoa, etten ihan kokonaan itsekkääksikään ole heittäytynyt. autan mielelläni hädässä olevia jos osaan ja omat voimani riittävät siihen.

oho, kello käy ja mun pitää lähteä piakkoin sinne labraan.

mahdollisimman leppoisaa talvipäivää kaikille, toivottaa Kia :)