Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Itkun aika Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Itkun aika Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

#65814

Lea
Participant

Menetin puolisoni reilu 3kk sitten. Itkua on ollut koko ajan, mutta nyt joulunpyhät ovat avanneet hanat totaalisesti. Meillä ei ollut yhteisiä lapsia eikä minulla ole omia lapsia, joten olen viettänyt pyhät yksin. Äitini ja veljeni olen haudannut samana vuonna kuin mieheni tauti todettiin. Eli surematonta surua taustalla, mikä nyt purkautuu. Mieheni lasten piti tulla tänä viikonloppuna luokseni myöhäisjoulua viettämään, mutta he sairastuivat ja vierailu peruuntui.
Mieheni sairauden aikana ystävät ovat karsiutuneet: harva ymmärtää tilannetta, jossa heti on tuomiona: ei voidan parantaa, korkeintaan hidastaa. Harva kestää toisen surua. Tai minä en ainakaan jaksanut olla tarpeeksi reipas, jotta ystävät olisivat kestäneet. Nyt sitten osa jäljelle jääneistä ei käsitä surun tuskaa. Sitä, että en toivu kuukaudessa enkä kahdessa. Olen uponnut kuoppaan, josta ei tahdo päästä pois. Jos otan yhteyttä ystävään, hän toteaa, että olet ollut mielessäni. Mutta mitä se auttaa, kun ei ole ottanut yhteyttä ja kertonut ajattelevansa minua. Vaan olen saanut olla yksin. Itkeä yksin suruani.
Me olemme tulleet kovin kiireisiksi tässä maailmassa. Emme ehdi pitämään yhteyttä ellemme hyödy siitä samalla.
Samalla minusta tuntuu kamalalta, että syöpäyhdistykselläkään ei ole läheisille kursseja/ vertaistukiryhmiä loppuvaiheessa oleville syöpäpotilaiden omaisille. Puhuminen ja kokemusten jakaminen auttaisi. Ne, jotka eivät ole samassa tilanteessa eivät kestä kuunnella ,eivätkä osaa myötäelää. Ja kun kuolema on korjannut läheisen, ei ole silloinkaan paikkaa jakaa. Seurakunnan sururyhmät kokoontuvat muutaman kerran, mutta silloinkin olisi hyvä, että voisi jakaa surua enemmän niiden kanssa, joiden puolison/ läheisen syöpä on vienyt. Syöpä sairautena hoitoineen ja komplikaatioineen on täysin oma kauhujen maailma. En vähättele dementoituneita yms. tai äkkikuoleman kokeneita. Mutta jokaisella on niin erilainen taakka takana.
Tämä on tälläinen turha purkautuminen, mutta tulkitkaa se yksinäisen lesken puheenvuoroksi. Pitäkää huoli läheisistänne. Ja olkaa onnellisia, jos teillä on vielä omaisia, joiden kanssa jakaa arkea ja elämää.