Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Tervehdystä jälleen kaikille!

Minusta tämä Kian perustama otsikko on todella hyvä. Tällaisten asioiden pohtimista kaipasin jo diagnoosivaiheesta lähtien, joka oli tämän vuoden alkukesästä. On jotenkin vaikea löytää tai tunnistaa ihmisiä tai lähimmäisiä, joiden kanssa voisi puhua avoimesti ummet ja lammet esimerkiksi kuolemasta tai kuolemisen prosessista. Tämä sairaus on laittanut minut ajattelemaan paljonkin omaa kuolemaa ja omaa kuolemista prosessina. Kaikkihan täältä joskus kuolemme. Olen löytänyt itselle tavan, jolla kuoleman ja kuolemisen pelkoni on vähentynyt, ei kuitenkaan kokonaan hävinnyt. Ajattelen sitä eräänlaisena matkalle lähtönä, jolla on miellyttävä määränpää. Osa eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta tiedemaailmasta on kohdistanut mielenkiintoaan kuolemanrajatapausten kautta nousseeseen termiin tietoisuus, joka ei kokijoidensa mukaan välttämättä olisi pelkästään aivojen tuote vaan joka jatkaisi olemassaoloaan fyysisen kuolemisen jälkeen. Tähän taisimme Kia sinun kanssa muutamassa tekstissämme viitata eli että kuoleman jälkeiseen levolliseen olotilaan (?). Mutta tälle tietoisuuden ikuisella olemassaolo-väitteellänsä on puolustajansa ja vastustajansa. Mutta tässä nyt lyhyesti vain tätä pohdintaa siksi, koska yritän kuvata tällä, miten olen kuolemista ja kuolemisen prosessia itse työstänyt ja siten yrittänyt muokata sitä loppupeleissään miellyttäväksi lopputulemaksi. Mitään uskonnollista käännyttämistä en tällä ajatuksellani tarkoita, koska kyse ei ole mistään uskonnosta vaan kuolemanrajatapausten kautta tulleista kokemuksista, joita olen netistä löytänyt.

Tuo pelon ”jyske”, jota Kia edellä kuvaa, niin olen sitä tuntenut myös. Kukapa meistä syöpään sairastuneista ei olisi. Lääkärin soiton tai tapaamisen odotus on ollut minullekin aika ajoittain raastavan jännittävää. Sairauden alkuvaiheessa aamuisin herättyäni olin muutaman sekunnin ns. normaalissa olotilassa. ts. en muistanut että minulla on syöpä, mutta sen jälkeen iski paha olo; minullahan on syöpä. Tätä voisin omalta osaltani kutsua myös pelon ”jyskeeksi”. Teki mieli jäädä sänkyyn, ei ollut nälkä. Pakottauduin kuitenkin aina ylös, ja söin väkisinkin, edes jotakin. Ajan kuluessa mielialat toki vaihteli, välillä oli ihan hyviäkin aikoja. Muistelen lukeneenikin jostain, että sytostaatit voivat viedä mielialaa myös alas. Laitan siis jaksamiseni myös osittain sytostaattien piikkiin.

Tuosta itsekkyydestä; olen alkanut enemmän huolehtimaan itsestäni. Tai voisiko sanoa, että en enää niin paljon mieti / kanna huolta lähimmäisteni murheista. En niille voi mitään ja siksi turha rasittaa niillä itseään. Olen tunnistanut itsessäni sen uhrautuvan; niin töissä kuin kotonakin. Minä olin aina se, joka jousti. Joustan vieläkin…, mutta olen ryhtynyt harkitsemaan, onko minun tarve aina olla se mukaileva ja ns. uhrautuva. Kiitos Kia, annoit vahvistusta ajatuksilleni tuosta hyvällä tavalla olevasta itsekkyydestä.

Arkisista asioista muutama sananen eli Kian kysymään työn aloittamiseen; vuoden alusta menen töihin. Aloitan kevennetyillä viikoilla. Katsotaan, miten kuntoni kestää. Työni on sellaista, että pystyn tekemään sitä myös etänä, tästä on sovittu jo työnantajan kanssa. Sekin tuo kevennystä työn aloittamiseen.

Täällä on kyllä ihania tyyppejä, Kian kanssa samaa mieltä :) Minulle nämä sivut ovat olleet kullan arvoisia. Olen tyyppi, joka mieluummin lukee muiden kokemuksia ja ajatuksia. En niinkään pidä tapaamisista, joista taas jotkut saavat enemmän voimaa. Hyvä, että vaihtoehtoja on.

Itselle on tullut tämän sairauden myötä valtava halu auttaa toisia, esimerkiksi yksinäisiä ja sairastuneita. Olen ehkä aina ollut auttavaa tyyppiä, mutta nyt auttamisen ajatus jotenkin korostuu. Myös toisten ihmisten ymmärtäminen on muuttanut muotoaan. Jos kohtaan ilkeyttä tai pahansuopaisuutta, niin en ajattele sitä enää niinkään ihmisten ilkeytenä, vaan tällaisten ihmisten pahan olona, joka purkautuu erilaisilla tavoilla.

No niin…nyt tuli tällainen ajatusten purkaus. Taidan nyt pistää koneen kiinni, katsoa hetken tv:tä ja kyhnöttää vierekkäin kahden cotton-koiran vierellä; ovat sellaisia hellyyden kipeitä rotuja :) Ovat hoidossa tällä hetkellä, toinen saattaa jäädä pitemmäksikin aikaa hoitooni :)

Perinteinen voimarutistus kaikille <3