Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa? Vastaa viestiketjuun: kuka EI pelkää sairautta/kuolemaa, vai olenko tosiaan ainoa?

#65716
Sohvi
Participant

Hieno ketjunavaus Kia,
tuttuja sanoja paljon (olet niin reipas, positiivinen jne) kuolemanpelosta puhuminen, siihen ei kukaan ole ehkä juuri tuon vuoksi tarttunut. Sitä ei ole, lähinnä juuri tuo, että miten täältä sitten joskus lähetään, toivottavasti kivuitta.
Suvussamme on aina puhuttu avoimesti kuolemasta. Äitini, 78-v järjissään, asuu yksin, toivoo, että eutanasia joskus tulisi, että saisi itse päättää sitten kun aika ja varsinkin kun pystyy päättämään, ettei joutuisi jonnekin hoitokotiin makaamaan ja hoitoa odottamaan. Molemmat olemme aikaa sitten allekirjoittaneet juurikin, että jos todetaan ettei hoito auta, se sitten lopetettaisiin. Vaan jos hoitokotiin (vanhuksena) joudut, voi voidakin hetken hyvin ja sitten…no niistähän on paljon luettu.

Minun suhtautuminen omaan syöpään on aika neutraali. Tämä nyt tuli minulle, en kysele miksi juuri minä, se on aivan turhaa. Shokki se oli enemmän monelle muulle ja tilannetta varmaan enemmänkin voivotellaan. Ehkä itsellänikin auttaa 10 v sitten koettu tosi syvissä vesissä käynti, kun siitä selvisin, niin tämä vain tuntuu helpommalta ”rastilta”. On ollut myös onnea, että hoidoista olen aika helpolla päässyt, töissäkin olen käynyt. Liikunta, no, sitä on, mutta se on omassa mittakaavassa onnetonta. Yritän silti ajatella, että jotain teen päivittäin, vaikka useimmiten se on todella pientä kävelyä koiran kanssa.

Vaihtoehdot ovat kuitenkin että jäät tuleen makaamaan tai yrität lähteä lentoon kuin Fenix-lintu. Haluan olla tuo lintu, välillä siivet kantaa ylöspäin, välillä tuuli tuivertaa alaspäin, mutta täältä noustaan jollain tavalla. Onhan minulla se ajatus, niinkuin (Myy?) kirjoitti, että en ole valmis vielä lähtemään. Mieheni järkyttyi jo kun yli 30 sitten sanoin, että jos kuolen yhtäkkiä, muista, että silmäni ja muut elimeni lahjoitukseen,(jos hyötyä), hautajaiset pienet ja tietty biisi ja pitää polttaa. Hän ei halua kuolemasta keskustella, ei silloinkaan. Mutta ei sitä valmiutta kysytä, toiset lähtee nuorina, toiset nukkuu vanhoina, laulun sanojen mukaan. Enemmänkin minä ihmettelen niitä jotka tahallaan itseään ”pahoinpitelevät” kun tämä yksi elämä vain on. Mutta en minä siitä saarnaa heille(tupakka, alkoholi, ylensyönti, liikkumattomuus).
Tämä oli minun pohdintaa, voimia kaikille omiin ajatuksiin.