Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Eri syöpätaudit Kilpirauhassyöpä Vastaa viestiketjuun: Kilpirauhassyöpä

Vastaa viestiketjuun: Kilpirauhassyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Eri syöpätaudit Kilpirauhassyöpä Vastaa viestiketjuun: Kilpirauhassyöpä

#65690
Taito
Participant

Aivan samoja tuntoja on itselläni ollut. Sairastuin papillaariseen kilpirauhassyöpään 2015. Kasvainta oli käytännössä koko oikea lohko, mutta se ei ollut vielä kasvanut kapselin läpi eikä levinnäisyyttä ollut. Lääkäreiltä sain kuulla, että, jos jokin syöpä pitäisi ottaa niin se olisi juuri tämä, jota itse sairastin. Se tuntui vähättelyltä ja koin, ettei minulla ollut oikeutta tuntea pelkoa tai epävarmuutta, jota tunsin. Leikkauksen ja radiojodin jälkeen kurkkuuni jäi kokoaikainen paineen tunne ja kipu ylärintakehällä ja soliskuopassa oikealla puolen. Vastauksena oli hyvin pitkälti, että ajattele positiivisesti. Asiaa tutkittiin ja lopulta päädyttiin jonkinlaiseen hermovammaan. On parempia aikoja, jolloin saatan unohtaa hetkeksi kurkkutuntemukset, mutta leikkauksen jälkeen joka nielaisu on tuntunut. Kontrollissa ollaan, mutta voimakkaasti tuo kurkku muistuttaa siitä ”vain kilpirauhassyövästä”. Vasta nyt olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää, että minulla on ollut oikeus tunteisiini, pelkoihini ja väsymykseen. Kilpirauhasen poiston jälkeen en ole palautunut läheskään entiselleni vaan tuntuu, että virtaa on viety puolet pois. Itse koen, että kehoni ei ole enää koskematon vaan se on pettänyt minut. Saa sitten minkä syöpädiagnoosin tahansa, niin samoja asioita sitä käydään mielessä lävitse ja niihin tuntoihin meillä kaikilla on oikeus.
Tsemppiä Siekirsi!