Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#65208

Kia Kolangio
Participant

hei kaverit, kiitos onnitteluista ja viesteistä!
tunnen monia “sairaalakammoisia” ja ymmärrän heitä/teitä ilman muuta mutta itse tosiaan koen ne turvallisiksi paikoiksi hyvine kokemuksineni.
jopa Lapinlahden sairaalaa muistelen kiitollisena kun vietin siellä viikkoja (vuosia sitten) debressiosairauteni aikana. siellä vasta koinkin että olen päässyt turvaan. oli tietenkin huonojakin päiviä ja tyystin epätoivoisia, sairaus oli niin kamalan rankka, mutta niinä kuoppienkin aikana tunne siitä että minusta pidetään huolta oli voimakas. ajattelin jotenkin näin että “paha maailma on tuolla seinien ulkopuolella, ei täällä”.

täytyy myöntää että hyvistä hoitotuloksista huolimatta oloni on varsin tuskainen eron takia. kuinkahan pitkään tätä kestää, voivottelen alituiseen.
Tottahan se oli, sama täällä. koen että olen epäonnistunut parisuhteissani aina. olenkin lueskellut tämän eroprosessin aikana vinon pinon parisuhdekirjallisuutta. tunnelukoista ja sen sellaisista aiheista. osa lukemastani on varsin tuttua juttua mutta löytäähän sitä joskus jotain uuttakin.
olen edelleen valtavan herkillä. en ollenkaan oma itseni. loukkaannun ja pahoitan mieleni liki mistä tahansa puheesta, ilmeestä taikka eleestä jotka tulkitsen negatiiviseksi viestiksi. aivan kilahdin yhdelle ystävälleni, jälleen, joka kertoi pohtineensa erään yhteisen ystävämme kanssa että koska eromme oli tavallaan aikamoinen yllätys, niin josko ukollani olisi toinen nainen.
argh, kyllä vihlaisi.
vaikka tokihan tuo vaihtoehto on käynyt itsellänikin mielessä. en vaan halua kuulla tällaista toisten suusta. minusta tähän sopii sanonta, minkä kuulin äskettäin, että joillakin vaan ei ole sitä porstuaa suussaan. eikä siis tippaakaan hienotunteisuutta.

mielipahaa on tuottanut myös epäilys että mies on vierittänyt eropäätöksen pelkästään minun niskoilleni. totta se, että minä tein sen lopullisen ratkaisun koskei omien sanojensakaan mukaan rohkaistunut siihen itse, mutta kyllä se oli hän joka sitä eroa halusi, en minä.
eli hän esittää nyt esim sukulaisilleen jätettyä osapuolta, ettei vain saisi tahraa hyvän ja rehdin miehen maineelleen siitä että jätti syöpäsairaan puolisonsa. voi olla että tässä puhuu nyt oma katkeruuteni, mutta merkit tuosta edellä mainitusta miehen käytöksestä ovat todennäköisiä.

sain nimittäin kuulla, mieheltä itseltään, että hänen lempiserkkunsa oli kutsunut meidät johonkin juhlaansa.
serkku oli kuulemma painottanut, että erityisen kovasti hän odottaa minun tapaamistani, mikä ilahdutti mieltäni kovasti, sillä me lähennyimme kesän aikana. tämän puhelinkeskustelun yhteydessä mies oli siis kertonut erostamme.
koska siis tiesin että kyseinen serkku jo tietää tilanteemme, lähetin hänelle edellisiltana tekstarin jossa paitsi kiitin kutsusta (vaikken sinne nyt luonnollisesti ole menossakaan) niin kerroin hänelle myös olevani täysin lohduton ja surullinen eron takia.
ei mitään.
ei siis vastausviestiä, ei tosiaan mitään.
tästä en kerta kaikkiaan voi olla päättelemättä että mies esittää hylättyä osapuolta. ja jos näin on tapahtunut, niin eikö tämä serkku koe tekstarini sanat “olen lohduton ja surullinen” jopa teennäiseksi. miksi muutoin täydellinen radiohiljaisuus? serkku on valtavan lämmin ihminen, en siis kuuna päivänä voi uskoa että hän ei haluaisi esittää myötätuntoaan jos tietäisi totuuden.

kuten totesin, mies on valtavan tarkka hyvän miehen maineestaan. hänen arvostetun miehen statuksensa onkin eritoten suvun piirissä vahva.
hän on aina auttamassa ja tukemassa. jopa itseään kuormittavalla tavalla.
oi pojat, tosiaan, kuinka monta kertaa keskustelimme nimen omaan tästä hänen taipumuksestaan kuormittaa itseään.
ja kuinka monta kertaa hän on todennut, että minä olen ihka ainoa joka tuntee hänet edes hieman paremmin. uskon, että tuo on totista totta.
ystäviä ei ole. kavereiden keskuudessa hän nauttii heidänkin parissa suurta suosiota, työkavereista puhumattakaan.
roolien ylläpitäminen tai jopa suoranainen valehteleminen ei ole hänelle vaikeaa jos se edistää/voimistaa hänen hyväksytyn tulemisen tunnetta.
ne tunnelukot, ne tunnelukot. kun tietää hänen lapsuutensa, en toisaalta ihmettele hänen käytöstään, varsinkin kun itsestänikin löydän samoja piirteitä. tähän sopiikin sanonta että kyllä koira koiran haistaa.
hyvä on, suurin osa meistä ihmisistä pyrkii antamaan itsestään mahdollisimman hyvän kuvan, mutta hänellä tuo tarve on siis (aikuiseksi ihmiseksi) poikkeuksellisen voimakas.
kuin yksin jäänyt lapsi joka kalastelee hyväksyntää. kaikilta.

okei, nyt tuli pitkä sepustus.
mutta huomaan että tämä tuli tarpeeseen. jotenkin parempi olo.
oikein hyvää ja mahdollisimman leppoisaa sekä rauhallista syyspäivää kaikille. toivottaa, Kia