Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#65103

Kia Kolangio
Participant

hei kaikille lauantaina,
jälleen antoisia kirjoituksia teiltä Myy ja Tottahan se oli.

voin tänään paremmin. valoisampi päivä vaikkei suhdekriisiä ollakaan saatu edistettyä ainakaan parempaan suuntaan. molemminpuolinen radiohiljaisuus jatkuu enkä ole saanut ukolta vastausta siihen olisiko hän itseni lailla valmis lähtemään pariterapiaan.
mulla on semmoinen olo etten halua tehdä sille kieltävää vastausta helpoksi. saa itse ilmoittaa asiasta. lapsellistahan tämä mykkäkoulu on ja varsin hedelmätöntä. voi tätä ihmisen pienuutta.

olen jatkanut sitkeästi päivittäisiä kävelylenkkejä. eilen lenkin pituus oli peräti 1,5 tuntia! haluan olla lokakuussa tikissä kun sytot alkavat,
mutta eniten haen noista lenkeistä henkisiä voimavaroja tämänhetkiseen pahaan olooni.

kuten Myy sanoo, minäkään en kerta kaikkiaan siedä sitä aina vain valitettavan yleistä hokemaa että jokainen saa “vain” sen minkä jaksaa kantaa. eihän se ny jumalauta pidä paikkaansa.
ei tarvitse kuin vilkaista vaikkapa itsemurha-tilastoja niin siinä se totuus lepää.
entä muuten parantumattomasti sairaat? onko tilastoja siitä moniko lopettaa itse päivänsä tällaisessa tilanteessa, en tiedä.
tai mittaamattoman pelkonsa kanssa kamppailevat uusiutuuko sairaus?
täys täkyjä lausahduksia riittää ja piisaa.

viime talvena oli taas iltalehden kannessa sellainen “hän selätti syövän”-juttu. mä kirjoitin siitä palautteen toimitukseen, ihan omalla nimelläni, tietenkin.
kirjoitin että toi pelkkä selätti-verbi herättää paitsi järkyttävää myötähäpeää ihan jos ajattelee ammatikseen kirjoittavan ihmisen hoksottimia,
niin puhumattakaan siitä että se edelleenkin loukkaa syöpäsairaita sekä varsinkin syöpään menehtyneiden muistoa. että toi selätti-sana on nyt vaan poistettava käytöstä. että lopettakaa se herran tähden jo!
no mutta, oliko se toissapäivänä kun huomasin taas samantyyppisen uutisen, mutta selätti sana oli korvattu johonkin toiseen, en vaan nyt äkkiseltään muista mihin sanaan. näin lööpin vain vilaukselta kun lenkillä porhalsin kaupan ohi.

taistella meidän pitää pitääksemme elämänlaatumme mahdollisimman hyvänä. mutta ne ovat ihan muut ihmiset, eli syöpälääkärit sekä -tutkijat, jotka TAISTELEVAT itse syöpää vastaan.
okei, tämä on tuttu juttu, eli olemmehan me jutelleetkin jo näistä, mutta ehkä kertaaminen on hyväksi.

jaksan ihmetellä epätoivon luonnetta, mikä välillä valtaa mielen, että se on niin totaalinen. sinä hetkenä kun on oikein paha olla, on niin valtavan vaikea uskoa että se väistyy välillä, tai jopa koskaan. se järkyttävä uskomus siitä ettei se anna ollenkaan armoa ja jää siis pysyväksi olotilaksi.
minäkin muistaakseni kirjoitin vain jokin päivä sitten että jos suhteemme päättyy eroon, en tule enää koskaan onnelliseksi.
tuolla “tulla onnelliseksi”-jutulla tarkoitan pikemminkin hetkittäistä onnellisuuden tunnetta. iloa, riemua, tyyneyttä, mielenrauhaa, ja jotain kuplivan kivaa siihen vielä päälle.
epätoivo on loppujen lopuksi vain tunne. ja tunteiden LUONNEHAN taas on varsin vaihteleva; niitä tulee ja menee.
tunteet ovat siis aikamoisia tuuliviirejä. huikentelevaisia. ja arvaamattomia.

tästä tekstistä taisi tulla taas sitä päiväkirjamaista liirumlaarumia :) ei haittaa!

valoa, toivoa ja voimaa päiväänne!