Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#65072
Kia Kolangio
Participant

oikein pysähdyin tuohon kun Tottahan se oli kirjoitti että ”hyviäkin asioita voi tapahtua”. tällä hetkellä kun en totisesti osaa odottaa niitä. jos parisuhteeni kaatuu voi olla, etten ole koskaan enää onnellinen. sitä nimittäin olen ollut hänen kanssaan, onnellinen. niistä kamalista kriiseistämme huolimatta.
yksinäisyyttä (yksin elämistä) en pelkää, sen osaan. elelin vuosia sinkkuna ennen nykyistä parisuhdetta.
toisaalta ajatus siitä, että sikäli mikäli tämä loppuu, mikä on vielä epäselvää, tämä oli myös elämäni viimeinen parisuhde. toista ei enää tulee, koskaan. kroonikkosyöpäsairaana en tule olemaan ”vastaanottavainen” mahdollisille mahdollisuuksille pariutua. voi käydä myös niin, että kuolen kesken kaiken toipumisaikani erosta, surustani siitä että menetin hänet. traagista. kuolen siis onnettomana ja sydänsuruissani.
eli miten ihmiselle voi käydä näin? sanoisinko että vähintäänkin epäreilua. … voi ei, nyt purskahdin itkuun. kirjoitan tätä sumein silmin.

tuntuu siltä, että elämä vihaa minua. että elämä on kuin ”persoona” joka haluaa kiusata minut hengiltä. ensi se tyrkkäsi kuolemaan johtavan syövän, ja kun näki, ettei se muserra minua, se päätti viskata päälleni kivuliaan eron ja sydänsurut. hylätyksi kokemisen hädän.
nämä kaikki ovat virhepäätelmiä, tietenkin. kun sairastin nuorena vakavan depression, josta selvisin pitkän ja intensiivisen terapian avulla, kävimme loistavan terapeutin kanssa läpi näitä(kin) asioita. vääristyneitä kuvitelmia. mitä tunsin tyypillisen depressiosairaan tavoin. että olen ”paha” ja muka ”ansaitsen” rangastuksia.
varjele, muuten, jos tästä erosta pamahtaa depressio! se olisikin sitten viimeinen niitti. sitä en enää kestäisi. siinä kävisi niin, että lopettaisin sytohoidot ja pyytäisin päästä palliatiiviseen. eli, itselleni vielä alleviivaan: kestän syöpäni, kestän eron ja hylätyksi tulemiseni – mutta depressiota en kerta kaikkiaan enää kestä. se on ihan varmaa. mielummin tosiaan kuolema. niin se vain on.

suokaa anteeksi tämä epätoivoinen kirjoitus.
eilinen ilta oli kuitenkin hyvä. lähdin kävelylenkille vasta kun ilta jo hämärsi. lenkin yhteydessä koukkasin marketissa hedelmäostoksilla ja selkärepussani painava meloni kävelin reipasta tahtia liki tunnin. sain hien pintaan. mieli rauhoittui. myöhemmin illalla pystyin keskittymään jopa elokuvaan. sitten luin ja nukahdin, nukuin hyvin ja pitkään, tosin Tenoxin avulla.

Pauliina, teidän ilta leipomisineen kuulostaa todella ihanalta. ja sun juopuminen viinistä! ja ehdottomasti lapset mummolaan ja lähdette miehen kanssa omille teillenne. kannatetaan! mars suunnittelemaan sitä heti!

ei tällä erää muuta.
toivoa kaikille!