Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Kiva kun tulit linjoille Kia!
Luin tekstisi muutaman kerran ajatuksella. Ensiksi tuohon parisuhteeseen, josta mainitset. JOS suhteesi päättyy, niin sinä selviät siitä! Kuten tiedämme, ei ole mitään järkeä Sinun olla suhteessa, jossa tunnet olosi hankalaksi. Ei ole sinun syytä, että olet sairastunut. Et myöskään voi kantaa vastuuta toisen suhtautumisesta; riippui se sitten mistä asiasta tahansa. Itsellä on noin 10 vuoden suhde, se voi tällä hetkellä hyvin, mutta huomaan toki että tämä sairaus tekee siihenkin oman lovensa. Mies yrittää toki tukea, mutta huomaan välillä hänenkin toivottomuuden asian suhteen.

Toivosta kirjoitit hyvin. Sitä pitää olla, mutta toisaalta se lyö vasten kasvoja. Tämä elämä on taiteilua, ja se pitää vaan meidän ottaa rohkeasti vastaan. Ehkä helpommin sanottu kuin tehty. Elämään suhtautuminen muuttuu sairastumisen myötä. Terveenä ajattelin aina sitten kun, sitten kun….sitätätäjatuota….silloinjasilloin.

Tekstisi on edellisellä sivulla, ja en voi palata siihen hävittämättä nyt kirjoitettua edellä. Voisin tietysti ottaa kopion, mutta en tee sitä jos se vaikka häviääkin. Palaan uudella tekstillä, jos saanvielä uusia ajatuksia kirjoituksestasi.