Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

Etusivu Keskustelufoorumi Naisten syövät RINTASYÖPÄ Vastaa viestiketjuun: RINTASYÖPÄ

#64991
Tottahan se oli
Participant

Tervehdystä jälleen

Millamarille: Työelämästä; itse päätin, että kun tuntui siltä, ettei työ omasta mielestä suju niin hyvin kuin sen haluaisin, niin totesin sen suoraan myös lääkärille. Lääkäri sanoi, että moni jättäytyy töistä pois kokonaan sytostaattien ajaksi. Mutta toki, osa jatkaa töissä esimerkiksi siten että on sytoviikon poissa ja kaksi seuraavaa töissä. Tässä pitää kuunnella itseään, ja tehdä omat päätökset kuin miltä itsestä tuntuu. Varmasti sinäkin osaat päättää, kuinka sinulle on parasta. Ja muistahan, että tämä aika on vain hetki elämässä.

Minulla ei ollut monipesäkkeistä, ainakaan nykytiedon mukaan. Mutta minusta sinun ei tarvitsisi olla huolissaan. Jos näkevät rinnan poiston hyväksi, niin se on myös sinun parasta paranemisen kannalta.

Sytostaattihoitoja olen itsekin jännittänyt, mutta turhaan, koska vaikutukset eivät olleet kovia. Kerron lyhyesti vielä millaisia oireita minulle tuli. Ja huom! olen jo 56 -vuotias ja en ole ollut mikään aktiiviliikkuja.
– Ensimmäisellä sytokerralla raajoihin ja kroppaan iski väysynyt olo toisena tai kolmantena päivänä tiputuksesta ja sitä kesti kaksi päivää. Tämä johtui tod näk siitä, että kortisonin vaikutus loppui ja että elimistö sai sytoa ensimmäistä kertaa. Sydän löi noin 3 päivää hieman nopeammin kuin normaalisti, mutta sekin olisi rauhoittunut eikä mitään hätää olisi ollut ellen olisi alkanut hyperventiloimaan. Hyperventilointi nosti vielä sykettä. Otin kahdella kerralla puolikkaan Obamoxin (rauhoittava lääke), ja sain sillä tuon hyperventiloinnin pois ja siten myös sydän rauhoittui. Mitään rauhoittavia en olisi varmaankaan muuten tarvinnut, mutta mulla taipumusta tuohon hyperventilointiin. Huomasin myös, että lämmin ruoka oli sellainen, että se aiheutti huonohkoa oloa noina edm kolmena päivänä. Olenkin syönyt ensimmäisen viikon ajan sytosta vain kylmiä ruokia ja pieninä annoksina. Olikohan 4. tai 5. päivä sytosta, kun suuhun (kieleen) tuli sammasta. Sain sammaksen pois purskuttelemalla suuta ja kieltä lime-hedelmällä. Myös hiiva iski, tiedätte mihin…..sen sain hoidettua apteekin reseptittömällä lääkkeellä 2-3 päivässä. Ensimmäisen syton jälkeen oli ns normaali olo jo viikon päästä (noin 6:n päivän aikoihin). Hiukset lähti 80-85%:sti viikon päästä ensimmäisestä tiputuksesta. Ei kannata säikähtää, on uusiutuva luonnonvara. Vaikka itse toki harmittaa, mutta on pieni asia suhteutettuna.
– Toisella sytokerralla ei oikeastaan tullut mitään. Sydämen syke oli aivan vähän korkeampi muutaman tunnin yhtenä päivänä, mutta en ole tarvinnut mitään rauhoittavaa. Kerroin lääkärille ensimmäisen syton tykytyksistä, ja hän kirjoitti beetasalpaaja -reseptin varalta, ja senkin vain tuntemuksiin. En ole vielä beetasalpaajaa tarvinnut. Kieleen tuli sammasta. Sain siihen lääkäriltä lääkereseptin toiselle kerralle, mutta huomasin että lime-hedelmän purskuttelu on minulla paras sammaksen poistaja. Toisen syton jälkeen oli ns normaali olo jo neljännen päivän aikana tiputuksesta.

Sytostaattien vaikutuksia kehossa ei kannata jäädä kuuntelemaan! Vaikutukset on niin yksilöllisiä kuin vain voi olla. Jos tulee oireita, ne tulee kyllä siten että sinä ne huomaat. Niitä ei siis kannata jäädä odottelemaan.

Ja hyvä uutinen kaiken tämän mahdollisen kanssa on se, että graduksesi on 2. Ja imusolmuketartuntojakin on vain kahdessa.

Tiedän tuon sinun tuskan. Mutta jaksahan muistaa, että et ole asian kanssa yksin; meitä on monta. Itse käyn välillä aallon pohjassa ja taas sieltä nousen. Lääkäri sanoi viimeksi minulle, että kun tämä fyysinen puoli on hoidettu, sen jälkeen pitää ehdottomasti hoitaa myös psyyke kuntoon. Tämä tarkoittaa, että nyt mennään vaihe vaiheelta ja laitetaan asioita vähitellen kuntoon. Kyllä sinä jaksat varmasti, niin me kaikki jaksetaan!

Jos sinulle tulee kysyttävää, niin kysy vaan rohkeasti. Minulla on nyt takana 2 tiputusta ja 4 vielä edessä, joissa CEF:ä on kolme; niistä minulla ei siis ole vielä kokemusta.

Lämpöä kaikille ja iso rutistus Millamari <3