Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#64955
Kia Kolangio
Participant

ei kun saa valittaa! niin teen minäkin ja usein se helpottaa. jatketaan ihmeessä kuulumisien vaihtoa ja totta, harmillisen hiljaista täällä välillä on.
toivottavasti saat beetasalpaajasta apua. omaan työhöni kuului jonkin verran esiintymisiä ja moni kollega käytti b-salpaajaa esiintymiskammoonsa. käsittääkseni se on aika ”harmiton” lääke.
ja harkitse ihmeessä myös mielialalääkitystä eritoten, jos alakulosi tuntuu jatkuvan. kuten tiedämme, ja turha sitä on edes toistaa, elämään kuuluu alaviereisyys välillä mutta depikseen saakka sitä ei saa sietää.

moni saa töistä virtaa sairaudesta huolimatta (tai pikemminkin sairauden ohessa), mutta itse en kuulu siihen porukkaan. olen jotenkin kamalan huojentunut kun ei tarvitse miettiä työjuttuja ollenkaan. koen aivan vapauden huumaa.
en muista olenko koskaan maininnut, mutta minäkin teen kirjoitushommia. oon julkaissut viisi proosateosta, muttei siitä sen enempää. kuudes kirja jäi koneelle keskeneräisenä. jo ennen diagnoosiani olin pitkään lukossa. kustannussopimus oli taskussa ja apurahat juoksivat enkä vaan ollut työkykyinen, se oli kamalaa. ja kun diagnoosi sitten tuli, ja selitys mm. väsymykselleni, olin huojentunut vaikka syöpä oli tietysti sokkikin.
muttei tarvinnut enää hakata päätään seinää! juhannuksena avasin koneelleni uuden tiedoston ja mietin että jos vaikka vain puoli tuntia päivässä (hyvinä päivinä) yrittäisin muodostella jotain lausetta, mutta eihän siitä tullut mitään.
kirjoittava ihminen ei pääse nahoistaan; ainahan se keskeneräinen työ paukuttaa takaraivossa. joskus teen joitan vähäisiä muistiinpanoja mutta ei, ei… kyllä se on ny mennyttä elämää. juuri tuo mainitsemasi keskittymiskyky on kateissa. ei vaan pysty. enkä totisesti moiti siitä itseäni enää kuten ennen diagnoosia. haikea olo välillä, totta kai.

en oikein pääse ajattelemasta Jaanaa. hän on edelleen alituiseen mielessäni. miten sä lähtö tapahtui niin äkkiseltään. itselleni en toivo niin nopeaa lähtöä, toisaalta en totisesti toivo myöskään pitkäaikaista sairasvuodejaksoa. tai toivo ja toivo. ei tässä lajissa toivomuksille ole sijaa.
oletko sinä udellut lääkäreiltä elinajanodotteista? itse en ole sitä tehnyt, mutta kuten olen kertonutkin täällä, eräs erikoistuva nuori mieslääkäri lipsautti tilastototuuden minulle: ”tässä ois niinku 8-11 kk aikaa”. kääk. en olisi halunnut kuulla tuommoista lausetta. ukko vierelläni yskäisi kovaäänisesti ja viestitti ilmeellään lekurille: ”mitä horiset, vauva”. nuori lääkäri punastui ja sönkötti tovin että ”kaikkihan on kovin yksilöllistä”.
mutta kun mulle tulee nyt elokuussa tuo 8 kk täyteen niin mietityttäähän tuo. ja kun Jaanalle kävi miten kävi.

harkitse tarkoin jaksatko vaativassa työssäsi. onko plussat varmasti suuremmat kuin miinukset.
minäkin nautin erityisesti aamuista, kuten tapaamasi nainen. varsinkin nyt kun huonovointisuus ei ole riesana. sytojen aikana olen kuin raskaana oleva. oksentelua ja sitten on niitä erikoisia mielitekoja. välillä on ihan PAKKO saada jotain ihan outoa ruokalajia. välillä iskee suolan ja rasvan himo. suolaa minun pitäisikin lisätä ruokavalioon, siitä muistutetaan aina. sitten mättään jonkun hampurilaisen taikka lihapiirakan sisuksiini.
syöpiksellä annettiin hyvä neuvo: syö mitä tekee mieli. piste.

miten muuten syöpäsi ilmeni? valtakunnallisen mammografian kauttako? oliko sulla väsymystä ennen diagnoosia? muita oireita?

toivon ettei sulla sydän pomppaile tänään sytojen takia. kuulumisiin taas, mutta ei MITÄÄN STRESSIÄ tänne kirjoittelemisesta. kirjoitellaan kun siltä tuntuu ja jos/kun jaksaa.

entä Myy, oletko linjoilla? mitä kuuluu, miten sujuu? ja kirjoitelkaa muutkin.

voimarutistuksia sinne myös!