Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä kolangiokarsinooma – kohtalotovereita? Vastaa viestiketjuun: kolangiokarsinooma – kohtalotovereita?

#64006
Kia Kolangio
Participant

terve,
en olisi halunnut huolestuttaa Sinua. mulla on ollut nimittäin todella hyviäkin jaksoja.
uskon että huolesi helpottaa kunhan hoidot alkavat ja ehdit sopeutumaan niihin.
erittäin erikoista että sulla on maksa-arvot ja bilirubiinit kohdillaan; sen täytyy olla todella hyvä merkki.
toisekseen sun tuumori on todella pieni, joten kuka tietää vaikka se katoasi kokonaan sytohoidoilla.
toivoa on aina, se pitää pitää mielessä, koska se on totta. taudista parantuu kokonaan 10%, sinä saatat hyvinkin olla yksi heistä onnekkaista.

käsittääkseni mulla jatkuu hoidot samaan malliin kuin ennenkin eikä mitään palautumiskausia ole tiedossa.
toki ottaisin riemuiten vastaan enemmänkin väliviikkoja. nyt kun sattui niin, että sairastuin influennssaan ja yksi hoitokerta peruuntui sen takia ja tämän lisäksi seuraavalla viikolla oli muutoinkin sovittu väliviikko, niin kuntoni on huomattavasti parempi.
toisaalta, kuten taisin jo mainitakin, nyt kun tiedän sytoista olevan hyötyä, uskon jaksavani myös henkisesti syto-oireet paremmin.

mulla on depressiotausta. kävin nuorempana pitkän terapian läpi ja uskon, että mulla on tuon terapian takia erinomaisia työkaluja ”sietää” tätä sairautta ja käsitellä sen tuomia vaikeitakin tunteita. depissairauteni oli niin raju, että vieläkin sanon – ja tarkoitan sitä myös – valitsevani ennemmin tämän syövän kuin sen että depressioni uusiutuisi, niin kauhea sairaus se on.
fyysisesti taas olen aina ollut terve.
syöpäsairaudet ovat nykyisin niin yleisiä, joten en juurikaan mieti ”miksi juuri minä”. miksi ei?
lisäksi kaikki turha huolehtiminen ja nipottaminen esim. töiden takia on mennyttä, nyt osaan nauttia aidosti tuiki tavallisesta arjentason elämästä.
olen onnekas siinä mielessä, että mulla on rakastava mies tukena ja ystäviä. omia lapsia ei ole.
elin vuosikausia yksikseni joten suht uusi parisuhde tuntuu erityisen hyvältä.
eniten surenkin miehen kohtaloa. miten hänelle saattoi käydä näin?

kannattaa hankkia säännöllistä keskusteluapua jos tunnet että siihen on tarvetta.
esim. oma mies lähti/pääsi mukaan läheisille tarkoitettuun vertaistukiryhmään ja kokee sen valtavan tärkeäksi.

toisinaan otan avukseni myös tämäntyyppiset mietteet: liikenneonnettomuuksia sattuu ja kuka vain voi menehtyä koska vain.
minulle sattui tämä syöpäarpa, mutta kuten tapaamasi sairaanhoitajakin sanoi, tämän sairauden kanssa voin elää vuosia hyvää elämää.
ja se tuttavani siellä fb:ssä! hän sai peräti kaksi vuotta taukoa tästä viheliäisestä taudista. sekin luo valtavasti toivoa.

lähetän Sulle valtavasti voimaa ja kannustusta! :)