Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Hei Ronja ja Hanne17!

Itsekin törmäsin jopa sairaalan henkilökunnan taholta kehoitukseen ajatella positiivisesti ja ottaa asenne, että minä voitan syövän eikä syöpä minua. Se tuntui todella pahalta, kun oma mieli oli aivan sekaisin ja tunteita velloi laidasta laitaan. Juurikin tuo Hannen mainitsema ymmärrys on se, mitä sairastunut tarvitsee. Todella hyvä ajatus Hanne tuo, että elää vain hetken, jopa vartin kerrallaan. Itse ajattelin kyllä jo pitkälle tulevaisuuteenkin, koska katkeruus otti minussa valtaa ja aloin hyvin vakavasti miettimään elämäni mielekkyyttä, tarkoitusta. Se syvä pettymyksen ja katkeruuden tunne pakotti myös ajattelemaan pitkälle tulevaisuuteen ja minulle se teki hyvää, kun tajusin, että syöpäkokemusta en saa enää koskaan pois mutta tulevaisuuteeni pystyn myös minä itse vaikuttamaan. Se tuntui helpottavalta!

Tosi tärkeää on puhua tuota sairastumiskokemusta ulos ja itsellenikin kirjoittaminen on ollut hyvä kanava käsitellä sairautta ja sen mukanaan tuomia ajatuksia ja tunteita. Sairastuminen nostaa pintaan paljon ikävältä tuntuvia tunteita kuten pelkoa, vihaa surua, ahdistusta, yksinäisyyttä ja turvattomuutta. Nehän vievät paljon voimia, joten kurja olotila on ihan ymmärrettävää. Sairaus vaikuttaa kuitenkin niin kokonaisvaltaisesti elämään ja jokaisella uskoisin eri tavalla.