Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

#63733
Hanne17
Participant

Huomenta Ronja!
Minä jouduin pitkittyneen vatsakivun takia sairaalaan, suoraan isoon leikkaukseen, juuri sitä ennen sain tiedon että on syöpä, että tulee avanne, pysyvä tai tilapäinen. Jälkeenpäin lohtu, avanne tilapäinen, syöpä vain paikallisesti levinnyt. Mutta järkytys syövästä ja tiedosta, että leikkaus oli tehty yhdennellätoista hetkellä. Massiivinen suolitukos olisi voinut aiheuttaa kuolemankin.
Sairaalassa kipuja, koko ajan tyhjennettävä avannesidos, leikkausta edeltänyt pahoinvointi jatkui ja jatkui. Pää ja keho sekaisin olin aivan musertua. Eräs nuori hoitaja, jolla itsellään on kokemusta vakavasta sairaudesta antoi hyvän neuvon. Kun hänelle tuskailin tilannettani, ja sanoin sitten itse että kai sitten päivä kerrallaan vaan täytyy yrittää, sanoi hän ei.
Vartti kerrallaan, se riittää. Ja selviytyminen riittää. Kun sairaus on juuri tullut, riittää että koetat jaksaa hetkessä. Mieli ei vielä pysty ottamaan haltuun ajatusta tulevaisuudessa, se vastii aikaa. Ja ehkä,mahdollisuutta jäsentää tapahtuvaa jonkun muunkin kanssa, ei vain itsekseen.

Itse työstin omaa sairautta ajan kanssa, keskusteluissa ja omissa pohdinnoissa, mutta ”sopeutumiseen” en kiirehtimällä päässyt. Mutta vähitellen sairastamiseenkin tuli arki, rutiineja, jotka tosin välillä saivat minut itkemään raivosta ja epätoivosta. Sitten keräsin itseni lattialta ja koetin taas selvitä seuraavasta vartista. Minä kirjoitin päiväkirjaa, muille varmaan sekavia tekstejä, niissä listasin pelkoja, kävin läpi tapahtunutta, mitä milloinkin. Siitä oli apua, mutta vielä enemmän ammattilaisten avusta, ystävistä, vertaisista. Myöhemmin olen nimittäin ollut syöpäyhdistyksen joissain Harrasteryhmissä ja myös leirillä. Monenlainen työstäminen on auttamut, ja näyttää auttavan myös monia, minua paljon vakavampia, kroonisia syöpiä sarastavia. Eli aika auttaa, mutta ei yksinään, apua on haettava, otettava vastaan. Jossakin, itselle sopivassa muodossa. Mutta en usko, että tästä yksin selviää.

Voinkohan sanoa vielä tämänkin? Olen alkanut ajatella, että kärsimys kuuluu ihmisyyteen. Jotkut meistä sairastumme vakaviin sairauksiin. Joku kärsii lapsettomuudesta, toinen läheisten menetyksistä. Eikä missään ole sanottu, etteikö useampaa lajia kärsimystä voisi osua omalle kohdalle. Itse sain elää pitkään ilman näitä elämän kokoisia asioita, sitten tuli parin, kolmen vuoden sisään oikea tsunami asioita. Niiden keskellä on löytynyt uusia asioita, ystävyyttä, rakkautta ja minulla kykyä arvostaa niitä aivan uusin tavoin.

Voimia sinulle Ronja, tähän aamuun, tähän päivään. Antaa vielä tulevien päivien pitää huoli itsestään.

Hyvää sunnuntaita kaikille muillekin, mitä se hyvä itse kullekin onkaan!

  • tätä vastausta muokkasi 3 years, 10 months sitten Hanne17.