Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Hei Ronja,

mitenkä sinä parin kuukauden aikana olisit voinutkaan sopeutua näin vakavaan sairauteen, epävarmuus ja raskaat hoidot, niiden komplikaatiot vievät varmasti kaikki voimat. Sopeutuminen on muiden tehtävä, työnantajan ja läheisten. Kaikilla siihen ei ole kykyä, voit kohdata huonoa kohtelua. Mutta syy ei ole sinussa, vaan toisessa osapuolessa, jos ei kykene ymmörtämään mitä käyt läpi. Muttaehkä heitä voi ymmärtää: kaikilla ei ole voimavaroja ja ymmärrystä. Tukeudu niihin joilla on.

Tukea sain itse syöpäjärjestöjen vertaistoiminnasta myös, ja sairaalan kautta järjestyi mahdollisuus keskusteluapuun. Se auttoi elämään sairastumisen kriisin kanssa ja jaksamaan hoitojen kanssa. Kaikki eivät sellaista tarvitse, mutta minulla ei ollut sellaista läheistä, johon olisin voinut riittävästi tukeutua. Ilman apua olisi ollut raskasta, tiedän, että jotkut kuitenkin valitsevat niin. Jos ei tarvitse sinnitellä, niin silloin hyvä, mutta jos on raskasta pärjätä yksin, on avun hakeminen vertaisilta tai ammattilaisilta viisasta.

Olen lukenut netistä että kapesitabiini ei kaikille sovi, erilaisia vaivoja sydämelle tms Korvaavia valmisteita sitten kertovat käytetyn, ja toimii ilmeisesti niinkin. Luulen, että kapesitabiini on ensilinjan lääke, koska on halpaa kun potilas itse ottaa lääkkeen kotona. Hintakaan (ilman erityiskorvaustakaan) ei vaikuta kovin kalliilta moniin muihin lääkkeisiin verrattuna. Jos et itse joudu maksamaan korvaavan lääkkeen lisähintaa, ei sillä ole merkitystä. (Mutta monillehan tuo sopii, joten ok ratkaisu silloin.)

Jos jonkun neuvon saisi antaa Ronja, niin sen, että ole itsellesi armollinen. Älä vaadi itseltäsi syöpään sopeutumista ennen kuin hoidot yms ovat ohi ja olet toipumisvaiheessa. Nyt elät vielä vaihetta, jossa koko ajan tapahtuu kaikenlaista raskasta, on kipuja ja muuta. Miksi et saisi kokea niitä raskaina, sitähän ne ovat? Toki sitä raskautta voi ilmaista eri tavoin, eikä se ole kenenkään muun syytä, joten läheisille ei myöskään voi taakkaansa siirtää, eikä heiltä voi odottaa ammattilaisen asennetta. Ymmärrystä on lupa odottaa, mutta niissä rajoissa, mihin itse kukin pystyy. (Minä esim aikuisilta lapsiltani en aluksi voinut odottaa tukea, nuorille aikuisille sairastumiseni oli iso kriisi ja kesti pitkään ennen kuin uskalsivat taas lähelle.)

Voimia ja lämpimiä ajatuksia sinulle ja muille, jotka ehkä lukevat näitä palstoja sairastuttuaan mutta vielä ei ole voimia kirjoittaa.