Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Isän hoidot ei jatku, mitään ei ole tehtävissä Vastaa viestiketjuun: Isän hoidot ei jatku, mitään ei ole tehtävissä

Vastaa viestiketjuun: Isän hoidot ei jatku, mitään ei ole tehtävissä

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Isän hoidot ei jatku, mitään ei ole tehtävissä Vastaa viestiketjuun: Isän hoidot ei jatku, mitään ei ole tehtävissä

#59291
Rusakko
Participant

Kuten yllä Kummastunut kirjoitti, ota apua vastaan sikäli kuin pystyt / perheesi pystyy. Lepää aina kun voit, luo rajoja sille miten pystyt ja haluat olla läsnä isäsi kanssa. Samalla kun huomioit/kunnioitat isäsi tarpeita ja toiveita, sama pätee itseesi. Että itse päättää vaikka että miten ja milloin haluaa auttaa. Muutoin syntyy helposti syyllisyyttä ja paineita lisää. Kuuntelu ja arkiteot ovat varmasti tärkeitä isälle. Tai näin vain arvelen.

Isälläni on haimasyöpä ja se on edennyt tasolle, että enää helpotetaan vain kipua. Äiti toimii omaishoitajana ja koko perheen toiveena on, että isä voi apuvälineiden ja pienen kotihoidon avulla olla kotona mahdollisimman pitkään. Kaikki ovat väsyneitä, olen ainoa joka haluaa ja kokee pakolliseksi ulkopuolisen avun, esim.jonkun jolle puhua.

Käyn terveysasemalla sosiaalityöntekijän kanssa puhumassa isän sairaudesta ja siihen liittyvistä asioista n.kerran kuussa. Se on liian vähän, mutta auttaa jotakin. Syöpäjärjestöllä kävin kerran juttelemassa heidän terveydenhoitajan kanssa n.1,5h. Laitoin heille sähköpostia ja kerroin, että tarvitsisin jonkun kelle puhua ja/tai vertaistukea. Ottivat hyvin pian yhteyttä ja sain tapaamisajan. Kertoivat, että keskimäärin saa käydä juttelemassa n.kolmisen kertaa, vaikkakaan eivät laske ja saa käydä useammin, ihan miltä tuntuu. Näin oli ainakin Etelä-Suomen Syöpäyhdistyksen toimipisteellä.

Se tuli minulle uutena tietona ja pettymyksenä, että Syöpäjärjestöjen vertaistukihenkilöt on tarkoitettu niille syöpään sairastuneille, joiden diagnoosi on tuore/joilla näkymänä toipua.

Välillä tähän kaikkeen herää, että tämä on ihan hirveää. Tuntuu pahalta nähdä a vanhempi pahenevassa tilassa ja hänen suru, josta hän ei puhu. Mutta päivä kerrallaan. Rohkaisen vain siihen, ja asioita toistaakseen, lepää aina kun voit ja kohti ulkopuolista apua, siten kun pystyy tai haluaa.