Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

#56824
Nea
Participant

Hei Myy ja Janne,

Joo, kyllä se on yksin tän sairauden kanssa, niin yksin. Ei ne kukaan muu oikein voi käsittää miltä tämän kanssa elämä tuntuu ja mitä fiiliksiä se herättää tietää, että mahdollisesti kuolema korjaa ennen kuin elämä on ehtinyt edes alkaakaan. Kyllä on mennyt päiväjärjestys uusiksi ja epäolennaisia asioita tippunut pois, mutta kun tilalle ei ole sitten tullut näitä oleellisia asioita, jonka vuoksi päivät menevät sitten haahuillessa ja miettiessä, onko tässä mitään järkeä tehdä enää mitään.

Mulle on tehty nyt kolme CT-kuvausta, kaikki päivystyksessä. Kolmen ekan hoitokerran aikana ei voinut olla kuin päivä tai pari kotona, kun tuli sellainen olo, että pakko on lähteä sairaalaan päivystykseen. Ekalla kerralla leikattiin avanne, toisella kerralla otettiin epäonnistunut laskimoportti irti ja kolmannella kerralla vakava tulehdustila, johon tiputeltiin sitten antibioottia. Niin niissä yhteyksissä on sitten CT-kuviakin otettu, että ns. virallista kuvaa ei oo tarvinnut erikseen ottaakaan. Sairaalapäiviä kertyi noin 5 päivää per käynti, eli ihan suuren osan ajasta kesällä nyt on tullut osastolla vietettyä…

Viis hoitosykliä on myös takana mulla. Kolme kertaa oksaaliplatinaa, kerran irinotekaania ja kerran ei mitään, muuta kuin aina se perus fluorouraliisi sekä Vectibix. Laskimoporttiahan ne yritti, mutta ei tää iho sitä kestä, kun se on liian näppylöillä plus että se asennus tyrittiin, kun se haava ei sitten parantunutkaan vaikka sen piti. Joten ihan vaan suonensisäisesti otetaan kahtena päivänä lääkkeet täällä.

Oon myös jutellut psykopuolen auttajien kanssa, mutta jotenkin tuntuu, ettei siitä apua ole. Miten oiskaan, tää on mun oma juttu, mun oma sairaus, mun oma elämä, joka hajos palasiksi diagnoosin jälkeen ja hoitojen aikana. Ei tästä juttelemalla saa taas tervettä, vaikka se välillä saattaa vähän helpottaakin kun pääsee tuntemuksistaan kertomaan. Mutta ei se oikein auta lopulta tarpeeksi, ei ainakaan tunnu siltä.

Kipuja ei oo mulla kuitenkaan, että kesän ajan kiltisti söin oxycodonia, mutta sitten jäi pois, kun ei niitä kipuja oikeasti ole. Mikä on ihan positiivista. Avanneleikkauksen jälkeen joutui oikeasti syömään, se kun oli kipeä sen kaksi viikkoa, mutta sen jälkeen kivut ovat pysyneet poissa, mikä on hyvä.

Mutta kyllä oon samaa mieltä, että voi kerpele kun keksisi jotain mielekästä tekemistä. Että pysyis ees pää tallella tässä pyörityksessä. Turhauduttaa.