Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä Rekisteröidy Kirjaudu Keskustelufoorumin ohjeet Etusivu › Keskustelufoorumi › Yleistä syövästä › Suolistosyöpä › Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä 1.8.2017, 18:47 #56434 Myy79Participant Kiitoksia kaikille onnitteluista! Erna: Kyllä se töihin meno tuntui hyvältä minustakin. Se on hyvä jo taloudellisessakin mielessä, mutta tekee se hyvää noin muutenkin psyykelle. Olen myös samaa mieltä, että syöpä on opettanut mm. sen, että kannattaa keskittyä juurikin niihin itselle tärkeisiin asioihin. Yleensäkin olen pohtinut aikaa ja sen kulumistakin. Miten haluan käyttää oman aikani tässä elämässä? Unelmat ja haaveet ovat tulleet itselle myös tärkeiksi ja niitä on hyvä tavoitella. Unelmien eteen kannattaa tehdä töitä. Läheiset ihmiset ovat myös tärkeitä ja niistä suhteista pitää huolehtia eikä pitää itsestään selvänä. Syöpä on tosiaan karsinut elämästä kaiken epäolennaisen ja jättänyt tärkeät asiat jäljelle. Se on tuonut mukanaan siis myös hyviä asioita. Näin minun kohdallani. Edelleen haluan sanoa, että tiedän kyllä, että syöpiä on tosiaan monenlaisia ja jotkut pääsevät syövästä , toiset taas valitettavasti eivät. Sairaana oleminen tuntui todella masentavalta ja tuntuu todella hyvältä olla nyt vapautunut syövästä. Olen vapaa ainakin toistaiseksi. Toivon kuitenkin aurinkoisiakin päiviä ja voimia niille, jotka kamppailevat sairauden kanssa! Vanhat keskustelut (arkisto) (avautuu uudessa ikkunassa) Käyttäjänimi Salasana Muista minut Kirjaudu Unohditko salasanan?