Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Miesten syövät Eturauhassyövän jälkeinen seksi Vastaa viestiketjuun: Eturauhassyövän jälkeinen seksi

Vastaa viestiketjuun: Eturauhassyövän jälkeinen seksi

Etusivu Keskustelufoorumi Miesten syövät Eturauhassyövän jälkeinen seksi Vastaa viestiketjuun: Eturauhassyövän jälkeinen seksi

#49614
Aippaka51
Participant

Lumipallo ym. tänne kirjoitelleet. Päivälleen kaksi vuotta sitten minulle tehtiin robottileikkaus Oulussa. Syöpä oli ehtinyt levitä kapselin ulkopuolelle toisella laidalla. Toisen puolen hermoja lääkäri kertoi saaneensa säilytettyä. Kevyesti aloittelin töitä jo ennen juhannusta vaikka virtsankarkailua oli jonkin verran. Sulkijalihaksen treenausta joka päivä aamuisin. Tein kesän töitä. Syyskuun alussa naisystäväni sai tarpeekseen ja suhde loppui. Erektio rintamalla kun ei tapahtunut mitään. Toki sormi ja suu seksillä kumppani orgasmin sai mutta sehän ei pitemmän päälle riitä, niinkuin lumipallo hyvin sen sanoi. Terve nainen, seksiin tottunut kaipaa läheisyyttä ja penistä sisälleen jotta seksi olisi täydellistä. Kalastelin ja metsästelin syksyn, kunnes se loppui lokakuun lopussa. Aloittelin omakotitaloni remonttia, mutta eräänä aamuna vain ei jaksanut enää. Ylös nousu sängystä tuntui ylivoimaisen raskaalta. Remontti vain jäi silleen, sisäkatot purettuna, komerot irroitettuna. Lääkäri oli varoittanut elokuussa kun kävin kolmen kuukauden tarkastuksessa että takapakkiakin voi tulla kun olin kertonut miten olin painanut menemään. Jälkeenpäin olen tajunnut että pakenin asian käsittelyä. Aikanaan vaimoni sairastui masennukseen ja nyt tunnistin oman olotilani masennukseksi. Jopa itsetuho ajatukset tulivat pintaan.Ymmärrän hyvin miestäsi, kun olen itse kokenut samoja ajatuksia.Yksin kun asun niin ei ollut ketään. Sain aikaiseksi tutkia KELAn kuntoutuskursseja ja pääsinkin Kunnonpaikkaan Siilinjärvelle viikoksi. Kurssiohjelma antoi tietoa sairaudesta ,hoidoista mutta ei juurikaan eväitä kuinka ongelmista selvitään. Apuvälineitä esiteltiin ja tuli esille tyhjiöpumppu joka elvyttää verenkiertoa oikein käytettynä. Pienellä alipaineella pitää aloittaa muutoin voi verisuonisto vaurioitua ja vaikutus on päinvastainen.Tilasin pattereilla toimivan tyhjiöpumpun ja aloin käyttää sitä säännöllisesti. Cialis 5mg söin joka kolmas päivä. (pirun kallis lääke) mutta on pitkävaikutteinen. Pumppasin joka toinen päivä. Penikseni jäykistyi kyllä mutta kun alipaineen laski niin samoin laski erektio aluksi, mutta ajan kanssa se pysyi aina vain pitempään. Keväällä 2016 alkoi sitten tuntemukset siitä että erektio olisi tulolla mutta ei kuitenkaan vielä jäykistynyt kunnolla ja kynnys lähestyä vastakkaista sukupuolta on vuoren korkuinen. Päätin kuitenkin rohkeasti yrittää kun mielenkiintoisen naisen kohtaan kertoen mitä olen kokenut ja että pettymyskin voi olla edessä. Meni sitten syteen tai saveen. Tilasin silikonisia kiristysrenkaita ja laitoin sen penikseni tyveen ja pumppasin niin erektio pysyi varsin hyvin. Tämä antoi rohkeutta lisää. Syyskuussa se sitten tapahtui. Ruskaretkelle saapunut nainen kiinnosti ja kiinnostui. Kerroin hänelle tilanteen, rohkeena ja ennakkoluulottomana naisena hän ei perääntynyt. Ensi kerta ei tietenkään ollut mikään huippusuoritus mutta siitä se alkoi. Tänään voin olla tyyytyväinen koska suhteemme jatkuu edelleen ja seksi on varsin tyydyttävää. Ei toki sellaista kuin ennen leikkausta koska orgasmista puuttuu siemensyöksy mutta on kuitenkin orgasmi.Muutaman kerran on toiminut jopa ilman pilleriä ja pumppua. Ei kannata antaa periksi vaan kokeilla kaikkia mahdollisia apukeinoja, mies tarvii myös visuaalista kiihotusta ja sen kun kumppani ymmärtäis ja suostuis myös sillä tavalla auttamaan. Tantrasex videot youtubesta, yksi vaihtoehto myöskin katsoa yhdessä. Toivon että tästä kirjoituksestani olis apua erektio ongelmista kärsiville. Jos joku haluaa keskustella henkilökohtaisesti niin voi soitella 0400128393