Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

Etusivu Keskustelufoorumi Yleistä syövästä Suolistosyöpä Vastaa viestiketjuun: Suolistosyöpä

#43184

Minttu-Marjaana
Participant

Hei Leiluska ja muut

Olen yrittänyt aloittaa keskustelua keuhkosyövästä tuolla krooniset puolella, mutta en ole törmännyt yhteenkään keuhkosyöpä-vertaiseen. Mutta kiitos Miisulle ja Kangasalan ukolle, että saimme vähän keskustelua silti aikaiseksi. Syöpähän usein lähettää metastaaseja juuri keuhkoihin, että eiköhän me kuitenkin samassa vuotavassa veneessä olla.

Sinä Leiluska olet jollain lailla samalla viivalla kanssani, mikä on tietysti hyvin ikävää. Kaikki piti olla sinulla hyvin ja sitten sait ikäviä uutisia…

Minua ei voitu leikata keuhkosyövän vuoksi lainkaan, koska tauti oli heti levinnyt keuhkopussiin, vaan heti mentiin sytostaateille väliin tableteilla, nyt taas sytostaateilla. Nyt on toinen vuosi menossa. Jokaisen syton jälkeen parin päivän päästä on jkv tuntemuksia ja raskas hengittää, itse haluan uskotella, että myrkky se siellä tekee työtään ja tuntemukset kuuluu asiaan ja vähän ne sitten helpottaakin, mutta en tiedä. Hengittäminen on niin tärkeää. Parantumista minulle ei ole koskaan luvattukaan vain jarrutusta. Toinen keuhko on pitkälti menetetty(ilmaton) ja pieniä metastaaseja toisessa keuhkossa. Jotain hoitoa vielä tauon jälkeen mietitään, jos yleiskunto pysyy hyvänä.

Itse mietin kovasti tuota, mitä tekisin kun vielä voin jotain tehdä. On vaikea alkaa kovin meneväksi terveen itsekkääksi, kun on aina ottanut muut ensin huomioon. Nytkin miettii miten läheiset kaiken jaksavat ja kuten sinä en haluaisi kaataa tätä lasteni niskaan.

Tässäkö tämä elämä, paljonko on vielä aikaa? – nämä ajatukset tekee jotenkin aloitekyvyttömäksi. Elokuvia jaksaa katsoa, kirjojen lukeminen on vaikeampaa. Liikkuminen ohi lipuvan elämän katsominen uusien arvojen läpi muuttaa koko ajattelua. Kädet laitan usein iltaisin ristiin, kun aamusta ei voi olla varma. En halua tulla katkeraksi, ei tämä ole kenenkään syytä (en ole tupakoitsija)paitsi geenien. Ystävien asenteeseen on tullut uutta sävyä, välittävätkö vai ovatko vain uteliaita? Sitä kuitenkin haluaisi ihan tavallisia arjen asioita tehdä ja jutella, mutta huomaan, että joidenkin on vaikea kestää tilannettani ja häipyvät takavasemmalle. Ehkä sitten näin on parempikin, jos ei kestä näitä ajatuksia. Hyvää ruokaa olen onneksi pystynyt syömään ja ulkona olen syönytkin normaalia useammin.

Vaikea on toista neuvoa miten elää, kun kuullostelet itseäsi niin sieltä ne pienet toiveet nousee, aika pieniä asioitahan sitä tässä vaiheessa enää haluaakaan. Shoppailu ei kyllä innosta, eikä pokemon-jahti. Ihmisten kohtaaminen aidosti tuntuisi hyvältä. Itse olen sitä mieltä, että kaikille en halua tilanteestani puhua, en vain jaksa repiä itseäni moniin suuntiin (ja jälkeenpäin vastata jatkuvasti -kuinka voit?-kysymyksiin puhelimella.) Mutta muutamia kontakteja tarvitsen. Yksinkin on välilllä hyvä olla. Mutta kaikki päivät ei tosiaan ole helppoja.

Voimia sinulle Leiluska ja jokaiselle syövän kanssa elävälle! Jos jaksat kirjoittele tänne palstalle, ajatuksesi olisivat ainakin minulle tärkeitä, kun samalla polulla ollaan.