Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Itkun aika Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Itkun aika Vastaa viestiketjuun: Itkun aika

#41911

kummastunut
Participant

Osanottoni ja voimia kaikille läheisensä menettäneille. Myös minä menetin puolisoni tuolle viheliäiselle sairaudelle eli haimasyövälle keväällä 2016 lähes neljänkymmenen yhteisen vuoden jälkeen. Tieto sairaudesta tuli kovin myöhään ja valmistautumisaikaa tulevaan poismenoon oli vähän. Sairaus on karu ja arvaamaton ja pahimmillaan, kuten meidän tapauksessa johtaa pahimpaan mahdolliseen lopputulokseen käsittämättömän nopeasti.

Kuten Erja toteaakin aiemmassa kirjoituksessaan, aika ennen poismenoa ja sen aikana sanotut sanat, eleet ja muut sanattomat viestit ovat olleet surutyössä kovin tärkeitä ja lohduttavia. Ainakin tässä vaiheessa nuo viimeiset viikot ja niiden tapahtumat pyörivät edelleenkin mielessä, toiveissa ja odotuksissa on että ajan myötä muistot laajenisivat yhteisiin vuosikymmeniin. Tietoisesti olen yrittänyt kääntää ajattelua menetettyjen yhteisten vuosien surusta kiitollisuuteen yhdessä koetuista vuosikymmenistä. Erään surukirjoituksen sanoissa “Sydämesi voi olla tyhjä koska et näe häntä enää tai sen voi täyttää rakkaus jonka yhdessä jaoitte” kiteytyy mielestäni arvokas ohje ja sen noudattaminen on lähes velvollisuus poismennyttä kohtaan. Aikuiset lapset ja heidän perheensä ovat olleet korvaamaton tuki tämän kevään aikana ja yhteenkuuluvaisuuden tunne on näiden vaikeiden kuukausien aikana edelleenkin kasvanut. Myös ystävät ja oma työ ovat auttaneet jaksamaan.

Kaikista selviytymistä edesauttavista asioista huolimatta kaipaus ja suru on ajoittain lohdutonta. Tulevaisuus tuntuu hävinneen ja ainakin tällä hetkellä tulevat vanhenemisen vuodet tuntuvat haasteelta ja pitkä ikä tuntuu ei toivottavalta asialta. Myös katkeruus ja vihakin kohtaloa ja elämää kohtaan on tuttua. Läheisten ihmisten onnea en kadehti, mutta varsinkin alkuun vieraiden oman ikäisten pariskuntien näkeminen tuntui katkeralta, miksi noiden elämä jatkuu, mutta meidän yhteinen tulevaisuus on mennyttä. Siihen että aika auttaa, lienee kuitenkin luotettavan, ainakin se ajatus myös tuo osaltaan lohtua.