Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Uupunut puoliso Vastaa viestiketjuun: Uupunut puoliso

Vastaa viestiketjuun: Uupunut puoliso

Etusivu Keskustelufoorumi Läheiselläni on syöpä Uupunut puoliso Vastaa viestiketjuun: Uupunut puoliso

#41591
Minttu-Marjaana
Participant

Hei omaiset – potilaan tärkeä tuki

Ottaisin kantaa tuohon hoitoneuvotteluun kutsumiseen/pääsemiseen. Ymmärtääkseni se on täysin kiinni potilaasta itsestään, haluaako hän sinut neuvotteluun mukaan. Minun omaiseni on ollut alusta lähtien mukana hoitoneuvottelutilanteissa, koska olen itse niin halunnut. Eli juttele puolisosi kanssa, jos hän haluaa sinut sinne sairaala tuskin kieltää lähiomaiselta. Kun olet noin monta vuotta jo tukenut, kyllä sinun kuuluisi olla myös tilanteissa, joista hoidoista sovitaan ja saat tehdä kysymyksiä. Sairaalankin näkökulmasta olet toki arvokas tukipilari!

Omasta jaksamisesta on syytä pitää huolta, oletkin jo kontaktissa psykiatriin hyvä niin. Mutta muutama hyvä ystävä, joka jaksaa kuunnella on onni, tai jonka kanssa voit mennä vaikka ulos syömään. Terveyskeskuksesta saa myös aikoja psyk.sairaanhoitajalle, seurakunnissa on pappeja keskusteluja varten. Itseään ei jaksa eikä pidä jakaa jokaiselle vastaantulijalle, siinä vain repii itsensä rikki. On tärkeää pysyä kiinni omissa harrastuksissa ja menoissa niin kauan/siinä määrin kuin se on mahdollista. Meiltä sairailta saattaa välillä unohtua, että tauti ei saa viedä kaikkea tilaa perheessä, vaan on meille itsellekin hyvä että muu elämä, tapahtumat, harrastukset rytmittävät päiviä. Se niin sanottu terve itsekkyys antaa voimia. Ja jos ei jaksa toimia omaishoitajana loppuun asti, täytyy tehdä muita järjestelyjä, väsynyt kiukkuinen omaishoitaja ei ole mukavaa potilaallekaan. Kaikilla on rajansa hoitotyössäkin, turhaa syyllisyyttä uupumisestaan ei pidä kantaa.

Nyt olen itse potilas, mutta kokemusta on myös pitkästä vuosien ajan rinnalla kulkemisesta ja siihen liittyvistä tunteista: iloista ja suruista. Nyt itse olen paljolti pyrkinyt olemaan reipas potilas, mutta olempa antanut välillä itsellenikin huonoja päiviä, jos reppuni on ollut liian raskas. En ole odottanut erityiskohtelua tai viisaita lauseita, mutta lähinnä olen odottanut että joku vain kestää tunteeni ja kuuntelee minua. Pikku yllätyksistä olen iloinnut.

Josko tälläisista mietteistä olisi apua … voimia teille.