Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä Iloista kevättä Vastaa viestiketjuun: Iloista kevättä

Vastaa viestiketjuun: Iloista kevättä

Etusivu Keskustelufoorumi Krooninen syöpä Iloista kevättä Vastaa viestiketjuun: Iloista kevättä

#39921

miisu
Participant

Tervehdys kaikille kirjoittajille

Neljäs tiputus ohi, sain sen nyt vasta tiistaina (11.4.) kun maksa-arvot oli saatu kohilleen. Väsynyt olo, ruppi kipeä ja kolottaa milloin mihinkin kohtaan. Mutta se menee ohi kun aikaa on vähän enemmän tiputuksesta. Parin viikon päästä seuraava tiputus, jos maksa-arvot pysyneet kuosissa. Kaksi satsia vielä pitäisi tiputtaa ennen kontrolleja.

Minttu-Marjaana, kyselit onko minulla kokemusta peruukista. Jo vain. Ensimmäisen hankin jo 2012. Hiukset lähti Doksetakseli-hoitojen vuoksi silloin mutta kasvoivat takaisin kun hoitojen loppumisesta oli mennyt jonkin aikaan. Seuraavan hankin 2014 kun taas sain Doksetakselia. Kahteen ensimmäiseen sain maksuosoituksen sairaalasta. Kolmannen hankin viime vuonna aivan oman mielenvirkeyden vuoksi ja maksoin sen kokonaan itse.
Olen saanut jo niin paljon erilaisin lääkkeitä ettei minulle ei enää kasva hiukset ollenkaan. Nytkin on päässä vain ohutta vaaleaa untuvaa. Kulmakarvat ovat muisto vain ja ripset samoten. Joitain vaaleita haivenia voi löytyä kulmista ja ripsien kohdalta. Olen vähän sellaisen “humanoidin” näköinen mutta olen sekä itse että mun mies jo tottuneet siihen. Kotona olen ilman peruukkia tai muuta pettävää, mutta kun lähden “ihmisten ilmoille” niin laitan päähäni peruukin. Jos tulee vieraita, on vaihtoehtona peruukki, huivi tai pipo riippuen vieraasta.
Minttu-Marjaana, voimia sinulle tiputusten kanssa. Toivon todella että uudesta lääkkeestä olisi apua ja etäpesäke keuhkoissa ei kasvaisi enää.

Aurinko paistaa niin upeasti ulkona että taidan lähteä vähän haukkaamaan raitista ilmaa. Kevään jatkoja ja ollaan “linjoilla”. On mukava aina kuulla miten muilla kohtalontovereilla hurisee.