Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa? Vastaa viestiketjuun: Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa?

Vastaa viestiketjuun: Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa?

Etusivu Keskustelufoorumi Sururyhmä Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa? Vastaa viestiketjuun: Kun suru ei saa minussa lopullista sijaa.. Miksi en käsitä kuolemaa?

#34051
Eevukka
Participant

Moi!
Mulla kuoli äiti syöpää syyskuun lopussa,lauantaina. Saattohoito päätöksestä ei mennyt viikkoakaan, kun äiti nukkui pois. Olin viimeiset ajat hänen kanssaan, minkä koen meille kummallekin olleen tärkeää. Olin kuvitellut, että reagoisin eritavalla ja murtuisin täysin. No ihan toisin meni tunteet ja käytös.

Ensin tuli pieni suru ja epätoivo. Pikkuveljien,isän ja mummon (äidinäiti) takia kuitenkin täytyi pysyä vahvana. Sitten oli helpottunut olo sunnuntaina, kun ei enää tarvinnut mennä sairaalaan. Myös siitä koin helpotusta,ettei äidillä ole kipua ja tuskaa enää.

Siitä sitten jatkoin normaalia elämää,mietin usein että pitäisikö minun olla surullisempi,olenko ottanut liian kevyesti tämän. Joskus vähän itketti ja oli ikävä äitiä,muttei mitään suurta romahdusta tullut vaikka sitä olin odottanut. Pidin itseni kiireisenä, osin tiedostamatta sitä.

Sitten vajaa kuukausi kuolemasta, sirottelimme äidin tuhkat. Silloin alkoi tuntua sisällä kalvavaa kipua ja suurta ikävää. Taas kuitenkin piti pysyä vahvana, jottei muut muserru.

Vasta viikko sitten annoin sen tulla. Tai ehkä se päätti tulla itse, suru ihan kunnolla vetäen jalat alta. Kaks päivää itkin ja kärsin. Olin aivan loppu. Mieheni sanoikin,että tätä hän on odottanut,en kuulemma ollut vielä kunnolla käsitellyt kuolemaa. Omasta mielestäni olin, ja vielä suhteellisen hyvin. Tämän jälkeen oli henkisesti vahvempi olo. Nyt tiedän ettei jäänyt ainoaksi kerraksi. Se suru tulee kun sille antaa tilaa ja on itse valmis sen vastaanottamaan.

Ikävä on päivittäistä, varsinkin varhaiset viikonloppu aamut saavat sen nousemaa. Yleensä silloin soittasin äidille. Tuleva joulu pelottaa monellakin tapaa, mutta eiköhän kaikesta selvitä.