Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Tottahan se oli

Tottahan se oli

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 194)
  • Julkaisija
    Viestit

  • Tottahan se oli
    Participant

    Ja minä komppaan Kiaa, samaa mieltä, kiitos kun jaksatte ajatella noin. Marja-aronioihin tulikin jo vastaus, olikohan Valoselta. Minulla ollut tänään ja eilen pientä rytmihäiriötä. Tarkoittaa, että sydän on lyönyt levossa tiuhaan, tuntuu epämiellyttävältä. Täytyy seurata. Lämmöllä, Tottis.


    Tottahan se oli
    Participant

    Iltaa jälleen. Noista vieraista kyllä allekirjoitan Kian kommentit. Muistan, kun sairauden hoidot olivat pahimmillaan päällä, itselläni henkiset voimani eivät riittäneet lähtemään minnekään, en halunnut soittaa kuin niille, jotka olivat saman kokeneet kuin minä. Itsellä siis henkinen puoli oli niin matalalla, etten halunnut ketään edes kotiini. Lapset ottivat useasti päivän aikana yhteyttä, vierailivat myös, huolehtiakseen. Sekin tuntui uuvuttavalta, vaikka hyvää rakkaat lapseni tarkoittivat, hätäilivät varmaan. Halusin olla yksin, joskin sekään ei tuntunut hyvältä, mutta ehkä paras vaihtoehto siinä tilanteessa. Nämä sivut ja muiden kirjoitukset, erityisesti Kian, auttoivat minua paljon. Sytojen loputtua, aloin virkistymään. Ehkä sytot vei myös mielialaa alas. En osaa edes kuvitella, millainen tilanteeni olisi, jos sairauteni kroonistuisi. Olen yrittänyt sitä pureskella mielessäni, mutta ei siihen voi kuitenkaan milloinkaan varautua. Kun olen joskus vastaavassa tilanteessa, kuten te hyvät ystävät kroonikkoina, niin teidän tänne kirjoittamat ajatukset varmasti auttavat minuakin jaksamaan paremmin.

    Syövän ja hoitojen jälkimaininkeja on edelleen. Leikatun puolen kämmen alkaa kipuilemaan, jos teen raskaampia töitä. En saa välttämättä silloin aina sormia koukkuun. Kämmen saattaa myös turvota, myös koko käsivarsi. Särkylääkkeellä ja levolla tämä häviää yleensä 2-3 kolmen päivän kuluttua. Niveljäykkyys vaivaa myös. Lähden aamuisin kumarassa kuin mummot liikkeelle. Ja kun on pitkähkön aikaa paikoillaan, liikkeelle lähtö on ns. kohmurointia. Pieniä vaivoja, kestän ne kyllä hyppien keikkuen, kunhan tässä olisi syövätöntä aikaa vielä jäljellä. Mutta koskaanhan ei voi tietää. Syövän uusimisen pelosta en pääse koskaan, mutta olen yhä enemmän osannut elää sen aiheuttaman pelon kanssa. Toisaalta ajattelen, että olenhan saanut jo elää kohta 58 vuotta. Pitkä aika sekin. Nuorempiakin lähtee, vauvoista saakka. Heistä tulee surullinen mieli.

    Olen löytänyt marja-aronioista helpotusta ihon ja limakalvojen kuivumiseen. Olen tehnyt ao. marjoista raakaa mehua, en siis ole mehustanut. On karvas makuista, mutta jotenkin kaipaan tuota mehua. Ehkä elimistö osaa näin kertoa, mitä se tarvitsee. Joten suosittelen, kenellä marja-aroniaa on mahdollista juoda tai maistaa.

    Lämmöllä kaikille Tottis.


    Tottahan se oli
    Participant

    Täällähän minä Kia <3 olen. Niin ikävöin minäkin tekstejäsi, kun niitä ei ole näkynyt täällä hetkeen, ainakaan kahteen päivään. Luen tekstisi useasti jopa kahteen kertaan. Olen ollut täällä hiljaisempi, jotta saat Kia rauhassa vaihtaa viestejä myös muiden kanssa, enkä ole aina ns. änkeämässä keskustelujen keskelle. Jos vaan olisin esimerkiksi seinänaapurisi, tai siinä lähellä, niin saisit minusta varmaan riesaksi asti kyläilijän ja huolehtijan. Mutta täällä kauempana olen, Pohjois-Savossa saakka. Joka päivä, myös kesken työpäivän, käyn kuikkaamassa, olisiko sinulta Kia tullut päivityksiä. Niin vaan olet minulle tullut tärkeäksi, vaikka emme toisiamme tunnekaan. Jospa joskus nähdään tuolla toisissa ulottuvuuksissa, ja sitten juttua riittää, usko vaan pois :) Mutta siihen asti eletään ja vielä kerran eletään ja ihmetellään tätä elämän ihmeellisyyttä; ikävine ja kauniine puolineen.

    Elämäni on saanut sisältöä, huomattavasti, sairastumiseni aikana ja jälkeen. Ei tämä minusta mitään ns. yliminää tai muuten valaistunutta tee, en sitä tarkoita, mutta jotenkin vaan uskallan elää enemmän ja tuntea enemmän. Huomaan, että lähellä olevat ihmiset, myös työkaverit, ovat huomanneet minussa eron edelliseen minääni; positiivisemmalla tavalla. Ja enhän minä tässä näinkään järkevänä olisi, jos tätä ajatusten vaihtopaikkaa ei olisi olemassa. Siksi toivoisin, että tämän ylläpitoa jatketaan vielä meidän jälkeemme ja että useampi tänne löytäisi tiensä; vaikka lukemaan muiden ajatuksia. Tätä olen saattanut jo aiemmin toistaa, mutta minulle tämä on merkittävä asia.

    Näin ilta-/ yömyöhäterveisin kaikille Tottis, ja erityisen, erityisen, erityisen lämpöiset terveiset Kialle, olet ajatuksissani.

    in reply to: Rintasyöpä / hoitojen alkaminen #68003

    Tottahan se oli
    Participant

    Hei anihelene. Ensiksikin haluan rauhoitella sinua. Olin itsekin kauhuissani, kun kuulin rintasyöpädiagnoosini loppukeväästä 2018. Ja tässä olen edelleen, elävien kirjoissa. Kun hoitoprosessi alkaa, huomaat, että aika menee nopeasti. Lääkärit arvioivat kiireellisyysasteen, ja kutsuvat sinut sen puitteissa vastaanotolle. Syöpäjärjestön sivuilta löydät tietoa myös rintasyövästä, uskon että noihin termeihinkin liittyen. Hyvä kun löysit nämä sivut, aikaisempia, rintasyöpään sairastuneiden kirjoituksia kannattaa lukea, minä sain niistä perspektiiviä omaan tilanteeseen, ja helpotusta että emme ole yksin asian kanssa. Rohkeasti vain eteenpäin, ja mahdollisimman normaalia elämää eläen. Sinusta pidetään huolta.


    Tottahan se oli
    Participant

    Iltoja tänne. Muistaahan Kia, että voi olla tilanteita, ettei lääkäri tiedä elinajanodotetta? Vaikka sitä ennustaakin noilla sanoilla. Jäin vain miettimään, että onkohan noin ok kirjoittaa Oma kantaan. Sehän voi aiheuttaa todella voimakkaita pelkotiloja potilaille. ”Tältäkö tämä tuntuu”, oli muuten yhden ystäväni tuttava myös kertonut, kun sairastui. Hän tarkoitti kehonsa rapistumista syövän vuoksi, ja arvioi kuoleman prosessin tuntuvan sellaiselta mitä silloin tunsi. Mutta veit Kia ajatukseni; vaikka minut on todettu toistaiseksi syöpävapaaksi, niin jo iän myötä ja sairauden uusimisen vuoksi ajattelen itsekin, että entäpä jos kuolema onkin sellainen kokemus, joka on jännittävä kokea. Kyllähän netissä on paljonkin radio yms. haastatteluja, joissa kuolemanrajakokemuksen kokeneet sanovat, ettei kuolemaa kannata pelätä, ei missään nimessä. Sinne jopa halutaan jäädä, noiden haastattelujen perusteella. Halaus ja vielä kerran halaus Kiaseni, kaikki menee hyvin, minä takaan sen.


    Tottahan se oli
    Participant

    Minulla ei ole sanoja. Ikävöin Kiaa ja joka päivä Kia on mielessäni, useamman kerran. Hän on minulle täällä ollut todella tärkeä kanssakulkija. Toivon ja odotan Kialta vielä viestejä, toivottavasti hän jaksaisi vielä kirjoittaa paljonkin. Enkeleiden siipien suojaa toivon Kialle. Jaksamista kaikille tämän sairauden kanssa.


    Tottahan se oli
    Participant

    Tottiksenkin päivä pelastui kun Kia palasi ruotuun :) Lämpöiset halit sinne.


    Tottahan se oli
    Participant

    Ikävä jää Kia, jos en näe sinua täällä 😢 Toivottavasti viestini tavoittaa sinut. Iso voimahalaus nyt ja tästä eteenpäin Kialle Tottikselta 🧚‍♀️


    Tottahan se oli
    Participant

    Tervehdystä jälleen
    Kian ärsyyntymisestä kirjoittaminen laittoi itsekin kommentoimaan asiaa. Näin toistaiseksi ainakin terveen paperit saaneena, ärsyynnyn ihmisten käytöksistä edelleen, mutta huomattavasti enemmän kuin ennen sairastumista. Joillakin ei näyttäisi ollenkaan olevan tai tosi vähän tajua siitä, miltä toisesta tuntuu. Vaikuttaa, että elämän rajallisuus ei ole kaikille iskostunut sellaisena päähän kuin sellaisilla, jotka ovat sairastuneet tai sairastavat vakavasti. Ärsyttää. Tänään tosiaan ärsyynnyin asiasta, joka vei uskon taas elämän oikeudenmukaisuuteen. Jotkut eivät ainakaan näyttäisi kantavan pahaa omaa tuntoa siitä, että pyrkivät menestymään työelämässä hyödyntäen siihen toisten asiantuntemusta. Äääh, vaikea selittää, mutta että risoo.

    Valoilmiöistä Kia, eiväthän ne voi mielialalääkkeen vähyydestä välttämättä johtua, jos ymmärsin tekstisi oikein.

    Joskus taisi Kia kirjoittaa, millaiset hautajaiset haluaa. Kerroin tässä joku aika sitten omille lapsilleni (tuli yleensä puheeksi elämän rajallisuus), että en halua että minun hautajaisissani lauletaan virsiä tolkuttomasti. Ehkä yksi, mutta sekin sitten lohtua antavaa. Esitin toiveen, että jos muistaisivat, että pidän kappaleesta Spirit in the sky. Alkuperäisen esittäjän laulamana. Rento ja jammaava biisi.

    Lämmöllä kaikille Tottis

    in reply to: Syksy saapuu #67650

    Tottahan se oli
    Participant

    Morjesta Juselle ja muille. Samaa Juse olen miettinyt minäkin; ei ole Kangasalan Ukosta kuulunut pitkään aikaan mitään. Jos tätä kangasalan Ukko lueskelet, niin olemme vain sinusta huolissamme.

    in reply to: keuhkosyöpä #67649

    Tottahan se oli
    Participant

    Kalaile, onko kortisoneja kokeiltu? Vai onko ne jostain syystä suljettu pois? Rutkasti tsemppejä Sinulle Kailaile. Ja hengessä ollaan mukana, että kuume poistuisi pois kokonaan. Toivottavasti jaksat kirjoitella kuulumisia, voimiesi mukaan.


    Tottahan se oli
    Participant

    Tervehdys Kia, ja muutkin toki! Kiitos Kia rohkaisevista sanoistasi. Koulutus alkaa lokakuussa ja on ensi alkuun ymmärtääkseni kolmipäiväinen. Koulutuksia lienee tulossa muitakin. Vielä toki koulutuksessa arvioidaan sinne osallistuvien soveltuvuutta, sekä sen jälkeen on loppuarvio, jonka sisältöä en tiedä. Haastattelija sanoi haastattelun lopuksi, että minut heti nähdessään tiesi, että olisin sopiva. Lämmitti todella paljon hänen sanansa.

    Pahalta tuntuu Kia noi sinun aamuolot, voi kunpa ne saisi pois.

    Lämmöllä kaikille Tottis
    p.s. Kia, tulen AINA muistamaan tämän sinun antaman nikin


    Tottahan se oli
    Participant

    Tottispa täällä jälleen. Olen ollut linjoilla joka päivä, ja lukenut rakkaat kohtalotoverini tekstejänne. Näkee, että kaikkien sanomisissa on todella syvyyttä, kunnioitettavaa syvyyttä ja henkistä kypsyyttä. Itsellä kiireinen työpäivä takana, kaikilla muillakin oli hirvittävä kiire jonnekin ja kiire saadakseen aikaan jotakin. Kiire näyttää tarttuneen minuunkin, mutta vain hetkeksi. Pysäytän itseni usein, kun huomaan että paniikinomainen kiire valtaa mielen. Tänäänkin tein sen. On aiemminkin ollut kiire vuosia vuosia jo sitten, mutta kun mietin taaksepäin mitä olen tehnyt, PALJON, mutta missä työn tulos näkyy. Ei ainakaan siten kuin olisin halunnut. Turhaan mennyt suurin osa kiireestä, ja sen tuomasta stressistä.

    Olen toteuttamassa jo ainakin noin 10 vuotta vanhaa unelmaani tehdä vapaaehtoistyötä. Kohdetta on ollut vaikea löytää. Kunnes nyt se tuotiin ihan silmieni eteen. Googletin sanalla vapaaehtoistyö paikkakunnalla x. Ensimmäisenä tuli haun tulokseksi vapaaehtoistyö saattohoidossa ja paikkakunnallani x. Tuli sellainen todella lämmin ja rauhallinen olo, ihan kuin olisin nyt löytänyt sen tai minun eteeni tuotiin se, jota jo pitkään olin etsinyt, mutta en ollut vain ymmärtänyt sitä aiemmin. Tässähän se on, mitä haluan tehdä. Aiemmin voimavarani eivät olisi tällaiseen riittäneet, mutta nyt tunnen olevani aivan toisenlaisessa tilanteessa. Olen käynyt jo alkuhaastattelussa ja pääsen koulutukseen. Kun kuvailin haastattelussa, miltä minusta tuntuu ensinnäkin tulla haastatteluun, niin kuvailin sen olevan kuin kotiin tulisi. En osannut sitä muulla tavalla kuvata. Eli tunne oli hyvin kutsuva.

    Tuosta syöpäkortin käyttämisestä, josta täällä olette kirjoitelleet. Niin minäkin olen sitä käyttänyt, heittäen sen aina huumorilla, mutta sillä on ollut yllättäviä vaikutuksia. Esimerkki, yksi sellainen. Sovimme töissä palaverin, ja paikaksi valittiin se kohde, joka on lähimpänä, noh, sanon ilkeästi, mukavuudenhaluisempaa työkaveria. Hänen toiveestaan. Sanoin ääneen, että taaperran sinne kannettavani kanssa (matkaa vajaa 1 km), ja mikäli niveliä särkee (syön estr.hormonin alentajaa) tai jos kunto temppuilee vielä sytojen vuoksi, niin siirrettäisiinkö palaveriajankohtaa. Tämä mukavuudenhaluinen, rakas työkaverini vakavoitui, punaistui ja sanoi, että ilman muuta me kaikki tullaan sinun luo….. Vähän nolotti minuakin….. Noh, otin tarjouksen vastaan.

    Tällaisin miettein Tottis, ja rakkaita terveisiä kaikille, erityisesti Kialle (halaus-hymiö).


    Tottahan se oli
    Participant

    Ai että sieppas toi Kian hoitajan sanoma loppuaika, voi hyvänen aika! Ei siinä hoitaja ole nenäänsä pitemmälle ajatellut! Minusta tuo kuuluu kyllä hyvin tyypillisesti sellaisten ihmisten sanomisiin, jotka eivät ole sairastaneet vakavasti, eivät sairasta vakavasti tai ovat jossakin elämänsä ihmeellisessä kuplassa. Tuli kyllä paha mieli tuosta, mitä Kia olet saanut kuulla. Mutta jotenkin yritän jaksaa luottaa siihen, että tuo mainitsemasi hoitaja kohtaa vielä elämässään sellaisia asioita, jotka laittaa häntä miettimään sanomisiaan. Voi hyvänen aika sentään….

    Muistathan Kia ja varmaan huomaat näistä meidän kirjoituksistakin, että olet mielessämme ja ajatuksissamme. Olet ihana ihminen.

    Kaikille voimia voimia ja vielä kerran voimia tämän kaiken keskellä.


    Tottahan se oli
    Participant

    Mukava kuulla sinusta jälleen Ronja. Kirjoitit elinajasta. Itsekin pohdin sitä aikoinaan paljon, synkimmät ajat minulla liittyivät tuohon asiaan sytostaattien aikana. Elämän rajallisuus on nykyisinkin mukana takaraivossa, joka päivä enemmän tai vähemmän se kulkee ajatuksissa mukana, ei toki enää häiriten päivän kulkua, mutta jotenkin ikään kuin vierellä kulkijana. Monesti olen miettinyt sitä, että entäpä jos kuolema olisikin uusi portti aivan uuteen olotilaan, ikään kuin syntymä johonkin muuhun. Kukaan ei osaa sitä kaivata, kun on epävarmuutta, mitä se tarkoittaa. Tosin itse tunnen vahvasti, kuten aiemminkin olen kirjoittanut, että ei elämä voi olla ainoastaan tämä fyysinen olotila. Tämä tunne rauhoittaa omaa mieltäni.

    Hyvä Ronja, kun sinulla on kaveri, joka vie sinua mukanaan pois neljän seinän sisältä. Sitä helposti, minä itse ainakin, sulkeutuu omiin oloihinsa. Tosin minusta se on myös sallittua, ottaa omaa aikaa ja rauhoittua ja rauhoittaa itseään, miten itse kukin omalla tavallaan sen tekeekin.

    Vahva täytyy olla. Minäkin yritän sitä. Ei pidä antaa pahojen ja ikävien ajatusten tulla sotkemaan. Kaikilla meillä on omat tapamme pysyä vahvoina. Ja en tarkoita, että pitää olla jotakin muuta kuin itse on ja näytellä viilipyttyä tai jäävuorta, vaan tarkoitan vahvuutta arvostaa itseään, meistä jokainen on erittäin arvokas ja meillä jokaisella on arvokas elämä; kolhuineen ja onnistumisineen.

    Ollaanhan linjoilla, syöpä on meitä vahvasti yhdistävä tekijä, johon liittyen kaikenlaiset tunnot on sallittuja.

    Näin lauantaimiettein Tottis


    Tottahan se oli
    Participant

    Kiitos jälleen kaikille kun olette jaksaneet tänne tuntojanne kirjoittaa. Ronja, et sinä lisää taakkaamme täällä, et missään nimessä! Sinun ajatuksillasi voi olla todella monelle tukea, jaksaa tämän sairauden kanssa. Älä siis missään nimessä ainakaan aliarvioi itseäsi. Itselle on tullut kunnioittava asenne syöpäsairaita kohtaan. Se on toki aina ollut, mutta nyt arvostan tämän sairauden kokeneita / kokevia ihmisiä aivan toisenlaisella tavalla. Tämän sairauden kanssa on pakostakin joutunut miettimään, mitä elämä todella on.

    Iso iso, todella iso lämmin halaus Ronja Sinulle, ja myös muille. Kirjoitan tuonnempana lisää. Mutta nyt Ronjan teksti kosketti, että halusin jo nyt viestittää, mitä itse ajattelen. Ja Kia, laitathan myös kuulumisiasi, kun jakselet.

    Tottis, illan virkku ja aamun torkku


    Tottahan se oli
    Participant

    Kia, olimme näköjään kirjoittaneet tänne edelliset viestimme aika lailla yhtä aikaa. Siksipä tässä uusi päivitykseni.

    Pahoitteluni hyvän ystäväsi ikävästä tilanteesta. Muistetaan, että mikään ei ole mahdotonta, toivotaan että hän kuntoutuu.

    Kialle vielä lämpimämpi halausrutistus.


    Tottahan se oli
    Participant

    Oi että on kiva, kun tänne on useampi laittanut omia tuntojaan.

    Jokin viesti taaksepäin Kia kirjoitit, että kotisairaalan hoitaja oli pyytänyt sinua Kia ottamaan sairaalaan yhteyttä dreenisi vuoksi. Jäin vain miettimään, että minusta ao. hoitajan olisi kuulunut soittaa ja hoitaa asiaasi sairaalaan eteenpäin…. Asiakastahan ei saisi ns. juoksuttaa. Varsinkin sinun tilanteessa olisin nähnyt erittäin tärkeäksi, että asioita hoidetaan sinun tukena ja kaverina. Törmään tämän tyyppiseen juoksuttamiseen töissä hyvinkin usein ja yritän omalta osaltani edesauttaa, että asiakkaat ovat tärkeitä ja heidän tukenaan ollaan. Noh, se siitä. Tuli myös työminä päälle….

    Karjalanpaisti on minunkin lemppari, perunamuussi ja puolukkahillo, mielellään puolukat survottuna ilman sokeria. Ai että…. Toinen herkku minulla on riisipuuro, kaneli, sokeri ja maitoa päälle, tulee joskus syötyä kylläkin kyllästymiseen asti…. Ja sitten jälkkäriksi kahvi mustana ja kotitekoiset korvapuustit.

    Ronja, pahoittelen tilannettasi. Tulosten odottaminen on ihan peestä. Jos en väärin muista, olen mielestäni lukenut tekstejäsi tällä foorumilla jonkun muun otsikon yhteydestä. Itse sairastin rintasyövän sytostaatti- ja sädehoitoineen viime vuonna, ja silloin oli aikaa lukea näitä sivuja; oli pakko päästä lukemaan muiden tuntoja tästä ikävästä sairaudesta. Joten kiitos Ronja ajatuksistasi. Älä anna periksi, äläkä pohdi mokomaa sairautta, kuten taisit itse kirjoittaakin. Vaikeaa se on, ymmärrän kyllä. Eläimistä on minullekin tukea ja on ollut. Minulla on pieni cotton-koiranen, valkoinen pieni pörriäinen. Se jaksaa kuunnella ja katsoa lohduttavasti suurilla ruskeilla silmillään.

    Kuutamolla kyseli, onko kukaan käyttänyt mielialalääkkeitä. Minulle lääkäri kirjoitti pyynnöstäni Opamoxia pahimman vaiheen aikana. Tuo pahin aika oli sytostaattien alettua viime kesänä. Otin muutaman, ehkä maksimissaan 5 kertaa; kaikilla kerroilla taisi mennä puolikas. Olen helposti hyperventiloiva tyyppi, ja siksi tuo lääke oli minulle tuolloin sopiva. Muita mielialalääkkeitä minulla ei ole ollut. Olikohan pauliina tai joku muu, joka kirjoitti jokin aika sitten, että syöpä nosti pintaan myös aiempia käsittelemättömiä asioita. Näin tapahtui minullekin. Jatkuu edelleen, mutta ei enää niin voimakkaana.

    Olen kokenut vastaavantyyppisen ilmiön kuin Kia (olihan se Kia?) eli toisen vanhemman rakkaudettoman tunteen. Minulla se oli ja on edelleen isäni. En ole koskaan ollut isäni tytär, hän toivoi minusta poikaa, en tiedä vaikuttaako se edelleen. Mutta välimme ovat olleet pitkään tulehtuneet. Hoidan ja huollan toki hänen asioitaan kuuliaisena lapsena tarvittaessa, mutta muutoin en jaksa enää kuunnella hänen kovaa kielen käyttöään ja jatkuvaa arvosteluaan; tuohon arvosteluun ei ole minusta aihetta alun laatuun ollenkaan, eikä ole ollutkaan. Isäni ei ole tuntenut myöskään mitään myötätuntoa minua kohtaan kun sairastuin. Huomasin kylläkin, että sairastumiseni kosketti häntä, mutta mitään tukea hän ei ole minulle antanut tai myötätuntoa. Koin, että hän ehkä ajattelee minun saaneen ansioni mukaan. Mutta tämän en ole antanut elämääni pilata; minulla on ihanat ja rakastavat lapset sekä miesystävä. Työ, josta pidän ja jossa menestyn hyvin. Ja ihania lapsenlapsia.

    Kuutamolla mainitsi myös nivelkivuista. Minulle niitä tuli sytostaattien loppuvaiheessa. Oletan syöpähoitojen vaikuttaneen (rintasyöpä). Nyt lisäksi on hormonia lääke, joka tuo myös jäykkyyttä niveliin.

    Pauliina, et sinä hullu todellakaan ole, kun puhut tämän maallisen elämän jälkeisestä elämästä. Viime vuonna tutustuin moneen tieteellisen julkaisuun, jossa asiaa oli tutkittu. Myös haastatteluja löysin, myös asiaa tutkineiden professoreiden haastatteluja. Asia kiinnosti ensimmäistä kertaa enemmälti; olinhan sairastunut vakavasti. Tutkimuksissa ja haastatteluissa puhuttiin mm. sydänkohtauksen saaneista ihmisistä, jotka oli todettu kuolleiksi, mutta jotka oli saatu elvytettyä henkiin. Näistä todella monella on ollut kuolemanjälkeisiä kokemuksia. Nuo tutkimukset ja haastattelut ovat pääsääntöisesti englanninkielisiä. Saisivat kääntää niitä myös suomeksi, niin meistä useamman olisi niihin mahdollista tutustua halutessamme. Mutta, tämä on herkkä aihe. Kukin meistä ajattelee omalla tavallaan. Onhan toki ihmisiä, jotka ajattelevat elämän olevan ohi kuoleman jälkeen. Kaikkien ajatuksia toki kunnioitan. Mutta omat ajatukseni ovat vahvasti sellaisia, että ei elämä lopu tähän. Se jatkuu jollakin tavalla. Myös minulla on ollut mainitsemiasi yliluonnollisia kokemuksia, erityisesti lapsena. Ovat olleet pienimuotoisia, ei järisyttäviä, ovat jättäneet minuun rauhallisen olon.

    Tässäpä siis Tottiksen ajatuksia näin sunnuntai-päivään. Lämmin halausrutistus kaikille.


    Tottahan se oli
    Participant

    Myöhäisiltaa viestiketjuun. Olipa iloinen yllätys, kun niin moni oli aktivoitunut tänne kirjoittelemaan tuntojaan. Näin konkretisoituu se, että emme ole yksin pelkojemme, ja emmekä sairastamisemme/sairastumisemme kanssa. Todella todella hyvä aihe otsikoineen, jonne on jo nyt tullut tarpeellista vertaistukea, olipa kyseessä mikä syöpä tahansa.

    Itselläni sairastamisen aikana ja sen jälkeen turvallisuuden tunnetta on tuonut oma pohdinta siitä, että ei elämä voi olla tässä. Tämä uteliaisuus taas johti siihen, että olen tutustunut useaan kansainväliseen tutkimukseen kuolemanrajakokemuksista (near death experiences). Koen, että sairastumiseni oli minulle tarkoitettu kovakin herättely siitä, että ajattelisin enemmän muutakin kuin tätä elämän materiaalista puolta. Olen oppinut pysähtymään, ja näkemään tätä maailman kaikkeutta aivan eri tavalla. Olen myös oppinut huomattavasti enemmän olemaan pelkäämättä sairastumista ja kuolemaa. Nuo molemmat ovat niin luonnollinen asia kuin olla vain voi. Niin ruohokin/luontokin kuolee syksyllä ja herää henkiin keväällä. Kian perustama aihe otsikoineen oli niin nappi ajoitus tälle omalle pohdinnalle sairastumisen ja kuoleman pelosta.

    En muista varmaksi nimimerkkiä, joka näille sivustoille on kirjoitellut ( nyt hänestä ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään), mutta hänen viestiään tulkiten ymmärsin hänen ajattelevan syöpäpolkuaan jonkinlaisena seikkailuna, jolloin hän pyrkii olemaan ikään kuin sivusta seuraajana, mitä kulloinkin tapahtuu ja miltä kulloinkin tuntuu.

    Tuosta Kian ”jouluhousujutusta” tuli mieleeni oma suhtautumiseni ulkonäkööni syöpädiagnoosin saatuani. Olin ennen diagnoosia aiemmin aina meikannut ennen ihmisten ilmoille lähtemistä; vähintään ripset piti värjätä, laittaa meikkivoidetta, ehostaa kulmakarvat, kihartaa hiukset ja asetella ne esim. nutturalle. Myös korvikset piti olla. Diagnoosin jälkeen kaikki tuo menetti merkityksensä. Sairastamisen aikana kaikki tuo edm. ehostaminen jäi, sillä ei ollut enää merkitystä. Sytostaateissa oli muutama naisihminen, joka juuri vastaavalla laittautumisella taas piristi itseään. Minä taas tunsin, että nyt haluan olla ihan naturelli, meikkaaminen menetti merkityksensä. Tässä oma esimerkkini, miten jokin asia voi muuttua hetkessä. Nyt toki ehostan itseäni töihin palattuani, ja hiukset ovat lyhyinä todella helppohoitoisempia. Enää en kasvata pitkiä hiuksia.

    Syöpä koettelee parisuhdetta, niin kävi meillekin. Miesystäväni oli hämillään ja hieman ulapalla siitä, miten tukea minua. Arki ei ollut enää samaa arkea, nyt mukaan oli tullut suuri epävarmuus. Edelleen tuo epävarmuus vaikuttaa elämäämme. Huomaamme sen omista puheistamme, kun esimerkiksi puhumme tulevista suunnitelmista, niissä on aina pieni varaus, että ” jos sitten onnistuu tai on mahdollista”. Se on häiritsevää, mutta toisaalta ymmärrettävää. Parisuhteemme on lähentynyt, ihme kyllä. Ehkä siinä on menettämisen pelko, ettei toinen vain siirtyisi ajasta ikuisuuteen vielä. Paljon puhuimme pahimman sairausvaiheeni aikana elämän rajallisuudesta. Miesystäväni on ihmetellyt, kuinka rauhallisesti sairastumiseni otin. Olen huomannut, että oma sairastumiseni on tuonut hänelle myös enemmän vahvuutta kohdata mahdollisesti eteen tulevaa omaa vakavaa sairastumistaan.

    Ja kukin meistä elää omaa kohtaloaan. Tarkoitan tällä, että meillä kullakin on oma elämä. Olen huomannut, että jotkin ihmiset pelkästä uteliaisuudestaan kyselevät vointiani. Itselle tulee kiusallinen olo, ja toteankin yleensä keskustelun lopuksi tuon, että kullakin on oma elämänsä, johon kuuluu erilaisia vastoinkäymisiä ja ilojakin.

    No, kylläpä tuo ”runosuoni” nyt pulppusi.

    Mutta, muistetaan ajatella järkevästi ja ottaa rauhallisesti, me emme voi mitään sairastumisellemme. Luotetaan siihen, että kaikki menee hyvin, jatkossakin; annetaan elämän virran viedä. Näillä sanoilla rauhoitan usein omaa mieltäni.

    Tällaisin yömyöhäajatuksin Tottis

    • tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Tottahan se oli.
    • tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Tottahan se oli.
    • tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 2 viikkoa sitten  Tottahan se oli.

    Tottahan se oli
    Participant

    Mukava, kun Pauliinakin tulit linjoille. Kirjoittelen tänne enemmän paremmalla aikaa hiukka myöhemmin. Lyhyesti vielä näistä: Kiitos Kia koiran viilennysvinkistä. Kokeilin ja näyttää toimivan 👍 Minä myös luin The Syöpä Show – blogiakirjoittajan menehtymisestä, taisin vierailla hänen sivuillaan viime maanantaina. Uskon, että hänellä on nyt hyvä olla siellä jossakin toisessa ulottuvuudessa. Minä en sytyttänyt kynttilää (olisi kyllä ollut kaunis tapa muistaa häntä), toivotin hänelle mielessäni hyvää matkaa.

    • tätä vastausta muokkasi 2 kuukautta, 3 viikkoa sitten  Tottahan se oli.
Esillä 20 viestiä, 1 - 20 (kaikkiaan 194)