Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi seppori

seppori

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Viestit
  • in reply to: Mihin, miten eturauhassyöpäläinen kuolee #69195

    seppori
    Participant

    Hei Rekki.

    Docrates on kuulopuheiden ja artikkeleiden perusteella huippupaikka sekä osaamiselta että hinnoilta. Olen koko eturauhassyöpäni ajan ollut HUS.in syöpäsairaalan asiakas ja olen todella kiitollinen ja tyytyväinen saamastani hoidosta. En tiedä, olenko ollut koekaniini, mutta minua on hoidettu todella kalliilla hoidoilla ja lääkkeillä.
    Viimeisimpään lääkitykseen liittyy kortisoni tukilääkityksenä ja se ei tee hyvää luustolle. Niinpä olin viime kesänä niin huonossa kunnossa, että sängystä ylösnouseminen oli kipuluokitukseltaan 9/10 enkä uskonut näkeväni joulu-ukkoa.
    Kun aloitin kevyet selkälihasten vahvistamiseen tähtäävät voimistelut, niin syksyllä kivut olivat pudonneet alueelle 2-4/10. Tällä hetkellä olo on kohtalaista vanhan miehen (77v) eloa. Voimistelun seurauksena selkärangan tukena olevat pitkät lihakset ovat vahvistuneet ja antavat syövän runtelemalle rangalle tukea. Viimeisimpien TT-kuvausten perusteella selkärangan vauriot ja etäpesäkkeet (3-4kpl) eivät ole lisääntyneet.
    Voimisteluohjelmassani on varpaille nousua, kyykkyjä, tuolilta nousua, lonkan koukistajan venytystä ja kylkien vahvistusta 4kg kahvakuulalla – tuntuu auttavan, vaikka loputkin lihakset ovat muuttumassa läskiksi.
    Korona on tuonut uuden mausteen soppaan. Kun ennen koronaa horisonttina oli 6-12kk, niin nyt koronaa voi pitää “päättäjänä”. Jos joudun koronan tähden sairaalaan, niin tulen sieltä jalat edellä pois.

    Näissä oloissa sinulle ja kaikille muillekin tsemppiä ja parasta mahdollista vointia. seppori

    in reply to: Mihin, miten eturauhassyöpäläinen kuolee #68860

    seppori
    Participant

    Kiva, että joku vastasi. Minua ei ole leikattu. Sain heti maksimaalisen sädehoidon ja Firmagon aloitettiin välittömästi. Kun valitin Firmagon pistoksen 1-2 viikkoa kestävästä kivusta, niin pistos korvattiin Zoladex-ampullilla, joka asetetaan joka kolmas kuukausi vatsan läskikerrokseen. Tämä on jatkunut kaikki nämä vuodet. Viimeksi olen syönyt Zytigaa vuoden ja se näyttää jatkuvan. PSA on pysynyt aisoissa, mutta sen tukena syötävä kortisoni tuhoaa luuta.
    Minulla oli lääkäritapaaminen 3 viikkoa sitten ja tiukkasin lääkäriltä “miten kuolema tulee”. Kuten voit arvata, niin eihän siihen voi selvää vastausta saada. Todennäköisesti etäpesäkkeiden lisääntymisen ja luuston heikentymisen myötä vähitellen peruskunto heikkenee ja jollei aivohalvaus armahda, niin kipujen kanssa loppuu liikkuminen ja kunto.
    Kun meidän syöpämme ei yleensä leviä sisäelimiin, vaan tekee tuhojaan esim selkärangassa, niin oletettava kuolinsyy on “vanhuudenheikkous”. Valitettavasti se ei ilmeisesti ole kivuton. Toistaiseksi olen kipujeni kanssa pärjännyt kohtuullisesti särkylääkityksen (10mg OxyContin aamuin/illoin) ja kevyen lihasjumpan avulla. Yritän selkälihaksia jännittämällä saada tukea rappeutuvan selkärankani ympärille.
    Apellani oli syöpä. Epäselväksi jäi, tappoiko hänet syöpä vai lääkitys. Hän sai sytostaatteja ja oli jokaisen hoidon jälkeen aina vaan huommassa kunnossa. Minulle suunniteltiin viime kesälle sytostaattihoitojen aloitusta, mutta sain asian siirretyksi syksyyn ja, kun jumpalla pystyin jossain määrin kuntoutumaan, niin nyt asiaa ei ole otettu esille. Kun nykyisen lääkityksen teho hiipuu, niin varmaan se tulee uudestaa esille. Minun ajatuksissani sytostaatit ovat finaali ja silloin voi ajatella ovatko ne saatavan jatkoajan väärtti.

    Siedettävää vointia.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)