Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi Merja60

Merja60

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)
  • Julkaisija
    Viestit
  • in reply to: Isotooppihoito #66596
    Merja60
    Participant

    Hei Antero!
    Vastaan ruotsalaisen mieheni pyynnöstä, että kyllä, hänelläkin on lutetium-177 PSMA hoidon jälkeen ollut etova olo, joka tulee ja menee. Hän on myös oksennellut ja saanut aina niiden kertojen jälkeen kotisairaalasta tipan, joka helpottaa hiukan oloa. Hän on myös hyvin väsynyt, ja kertoi kipujen osin jopa lisääntyneen, ja ruokahalun vähentyneen.
    Olimme luulleet, että hän toipuisi kunnolla kahden hoitokerran välillä, mutta saimme pitkän nenän. Hoitokertojen väli oli neljä viikkoa, ja vasta muutamaa päivää ennen kakkoshoitoa hänen olonsa oli hiukan parempi.
    Kakkoshoidon jälkeen tuli samat oireet vieläkin voimakkaampana, mikä tuntui meistä jotenkin pettymykseltä.
    Nyt odotamme maanantaita, jolloin hoitava lääkäri Docratesissa ottanee yhteyttä ja kertoo, mitä hän ajattelee pyynnöstämme siirtää kolmatta hoitoa ”normirajojen” ohitse. Docratesissa hoidot annetaan 4-6 viikon välein. Kuuden viikon väli tekisi sen, että mies saisi hoidon juuri ennen pääsiäistä, eikä ajatus huonovointisesta, kipuilevasta, oksentavasta puolisosta oikein innosta silloin kun saisimme perheen aikuiset lapset kotiin juhlimaan yhdessä valon juhlaa… Miehenkin mielestä tuntuisi hyvältä toipua paremmin ennen kuin seuraava koitos olisi edessä.
    Miehen PSA oli aloittaessa 3,84 ja nyt, pari viikkoa kakkoshoidon jälkeen arvo on 2,1.
    Mutta Antero, on pakko kysyä: saitko ensimmäisen hoidon syksyllä ja toisen vasta nyt helmi-maaliskuussa? Missä saat hoidot? Mitä ne maksavat sinulle? Meillä Docratesin hoitoihin meni periaatteessa kaikki niinkutsutuista ”eläke”säästöistä,, jotka olimme jemmanneet pahan päivän varalle. Mutta nythän se paha päivä on.
    Toivottavasti jaksat vastata?

    in reply to: Levinnyt ers #32391
    Merja60
    Participant

    Hei Aura!
    Kaksi vuotta sitten olimme samassa tilanteessa. Mieheltä, silloin 61 v, löytyi eturauhassyöpä (Gleason 4+3) vasta siinä vaiheessa, kun se oli jo ehtinyt levitä sekä luustoon että imusolmukkeisiin. Hän sai sädehoitoa alkutalvesta 2014, mutta hoidon teho kesti vain reilut puolisen vuotta. Syövästä oli tullut kastraatioresistentti.
    Nyt alkuvuodesta 2015 hänelle yritettiin antaa solunsalpaajia, mutta kumpikaan (Docetakseli eikä Jevtana) sopinut, hän sai yliherkkyysreaktioita ja molemmat hoidot lopetettiin kesken. Docetakselia annettiin yksi kokonainen kerta + 15 minuuttia toista kertaa, Jevtana saatiin lopettaa jo kahdeksan minuutin jälkeen.
    Miltei koko ajan hänelle on annettu Procrenia testosteronin toiminnan torppaamiseksi ja Xgevaa luuston vahvistamiseksi.
    Vaikka solunsalpaajahoidot menivät pieleen, on PSA silti laskenut alle yhden. Laski jo keväällä ja elokuussa se oli vielä alhaisempi, 0,56 ellen väärin muista. Sen ansiosta mies – ja sen takia minäkin – olemme voineet koko kesän hyvin. Kun ei ole raskaita hoitoja päällä, hän voi hyvin.
    Eli älä heitä kirvestä kaivoon! Toivoa on. Minulle antoi yksi hoitaja hyvän neuvon heti alkumetreillä: älä googlaile. Ja jos katsot lääketieteellisiäkin julkaisuja, älä katso mitään, mikä on vanhempaa kuin kolme vuotta: nyt tapahtuu niin paljon tällä alalla, että yli kolmen vuoden takaiset tiedot ovat jo vanhoja.
    Mutta googlailinhan minä. Ennusteet, ennen kaikkea. Nyt olen huomannut, etteivät ne ole mistään kotoisin: miehen pitäisi olla nyt jo todella huonossa kunnossa. Mutta missä hän on nyt? Itämerellä, bluesristeilyllä kavereidensa kanssa, ja jonne lähtemisen minä jouduin perumaan, kun tuli flunssa…
    Toiselta lääkäriltä kysyin suoraan ennustetta. Hän sanoi, että on vaikea piirtää karttaa alueesta, jossa kukaan ei ole ollut. Jokainen syöpä on yksilöllinen, jokaisen miehen syöpä on hänen omansa. Nauttikaa yhdessäolosta niin kauan kuin teille on aikaa suotu. Hoitakaa käytännön asiat kuntoon heti (testamentit, pankkiasiat ja muut juridiset koukut), suunnitelkaa molempien hautajaiset, ja sen jälkeen, nauttikaa!
    Voimia sinulle, Aura.

Esillä 2 viestiä, 1 - 2 (kaikkiaan 2)