Kangasalan Ukko Rekisteröidy Kirjaudu Keskustelufoorumin ohjeet Profiili Viestiketjuja aloitettu Vastauksia kirjoitettu Engagements Suosikit Kirjoitetut vastaukset Esillä 20 viestiä, 61 - 80 (kaikkiaan 83) ← 1 2 3 4 5 → Julkaisija Viestit 15.2.2017, 07:13 in reply to: Talven aika #46444 Kangasalan UkkoParticipant Terve vaan kaikille. Hyviä uutisia täältäkin pukkaa. CT-kuvissa käytä ja vihdoin lääkärikin nähty. Eilen oli tippa päivä, siirtyi viikolla kun Tayssilla meinasi olla ongelmia noiden infuusorien saannissa. Soittivat hyvissä ajoin asiasta ja siirrettiin tippaa viikolla. Soittivat sitten uudestaan että olivat saaneet infuusoreita mutta olin jo tehnyt muita suunnitelmia joten nyt vasta tipassa kävin. Täytyy sanoa että hienosti hoitelevat ongelmat siellä. Mutta siis uutisiin kuvista, kaksi viimeistä turvonnutta ( siis epäilyttäviä) imusolmuketta oli kutistunut normaali kokoon, maksan etäpesäkkeet hävinneet, ei enään näkynyt varjojakaan niistä niinkuin viime kuvissa. Päämollukassa ei muutoksia mihinkään suuntaan. Siis hyvin mennyt, pienennetty lääkemäärä jaksaa purra hyvin, pysyvät kurissa. Lääkäri totesi että mennää vielä 4-6 kertaa näillä lääke määrillä ja sitten suunnitellaan hoitotaukoa koko Kesäksi, Jipii. Lääkäri oli myös erittäin tyytyväinen hoidon tehoon, Hyvin siis menee. Täytyy tässä kohtaa kehua Tayssin porukkaa, kyllä on ollut mukava käydä siellä vaikka asia onkin vakava. Hienosti on tukea löytynyt ongelmiin ja tietoa saa kun on ollut kysyttävää. Kyllä olen erittäin tyytyväinen heidän toimintaan. Että sellaista tänne, nyt sitä vaan ihmettelemään että tässäkö tämä talvi sitten oli, heh taitaa se talvikin vielä tulla. Mukava on kyllä nyt nauttia näin keväisistä ilmoista. Eipä tässä muuta kuin iloista kevään odottelua kaikille ja nautiskellaan elämästä. 31.1.2017, 08:59 in reply to: Talven aika #46094 Kangasalan UkkoParticipant Moro vaan Juse. Viikon päästä sitä olisi ct-kuva, aina tätä joutuu jännittämään kun ei oikein voinnin mukaan pysty sanoon mikä on tilanne. Veriarvoissa kun ei ole mitään näkynyt niin ei niistäkään voi ennakoida mikä tilanne on. Eipä tässä voi kun odottaa. Veri ulosteessa kuullostaa pahalta mutta on kyllä monta muutakin vaihtoehtoa mistä aiheutuu. Onneksi se sinulta on nyt loppunut. No odottavan aika on pitkä mutta eipä näistä ressiä kerätä. Palataan asiaan taas kun on ukot läpivalaistu. 25.1.2017, 09:48 in reply to: Talven aika #45924 Kangasalan UkkoParticipant Tervehdys kaikille. Taas on kaksi viikkoa vierähtänyt. Sukkelaan aika kuluu kun on kivaa. Eilen olikin tippa päivä, 16 kerta näillä myrkyillä. Hoitaja sitä hämmästeli sanoi että lähestyn jo hänen tietämää ennätystä joka on kuulemma 22 kertaa. No se varmaan ylittyy kun on ollut puhe että kevät mennään näillä sooseilla. Eilinen olikin kuin opppikirja suoritus tiputuksesta. Kolmelta iltapäivällä jo kotiin. Kaikki sujui sukkelaan, ei voi olla kuin tyytyväinen heidän suorituksesta. Eipä tässä ole oikein muuta riesaakaan kuin tuo sitkeä ruusu-akne joka jatkaa vihoitteluaan ja leviämistä jatkuvasta antibiootti hoidosta huolimatta. No tuohan nyt on vain pieni riesa kun tietää mitä muuta näistä myrkyistä voisi tulla. Muuten tässä eläkeläisen päivät on sujunut kivasti, ei ole ollut stressiä kelan tai muiden virastojen kanssa asioinnista. Mitä nyt kela yllätti kun halusivat taas rahaa takaisin viime kesän työeläkeyhtiön sähläysten paikkaamiseen. Niitäkään rahoja ei saatu ekalla kerralla perittyä oikein takaisin. No ihmisiä tässä ollaan ja ei kaikki aina suju niinkuin pitäis. Muuten tässä odottelen vielä kunnon kelejä että voipi lähteä pilkille, milloin paistaa aurinko niin tuulee tai sitten on niin tuhruinen keli että ei huvita. Sitten kun oli kaunis tuuleton päivä niin oli muita kiireitä Heh, ei natsaa ei. No ei ne kalat järvestä karkaa eikä niitä sieltä aina kotiinkaan saa. Mutta eipä tänne muuta, ensi kuussa olisi taas ct-kuvan aika joten nähdään onko kevennetty lääkitys pitänyt kasvaimet kurissa. Eipä muuta kuin hyvää kevään odotusta kaikille. 13.12.2016, 08:52 in reply to: Syksyn aika #44634 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Laitellaanpa tänne taas uutisia, eli kevennetty tippa on nyt saatu, kyllä on hyvä olo, oxaliplatiini on kyllä melkonen myrkky, se jätettiin nyt tauolle ja kyllä sen huomaa. Ei huimauksia ja tutinaa, pahoinvoinnin tunne häipynyt siis kertakaikkisen mukava olo. Jäljellä olevista lääkkeistä vain pieni epämukavuuden tunne. Joulutauko on nyt alkanut, seuraava tippa vasta tammikuun puolivälissä, mukava kun saa vähän hengähtää ja kerätä voimia keväälle. Elimistökin pääsee vähän toipumaan. Eilen olikin mielenkiintoinen päivä, kävin luovuttamassa työkamppeet ja avaimet nyt entiselle työnantajalle. Nyt sitä ollaan eläkeläinen ihan virallisesti, hieman haikea olo siittä jäi. No nyt sitä on sitten aikaa vaikka mihinkä, tietäis vaan mistä aloittaisi. Onneksi Joulu on tulossa joten on mukava taas keskittyä Joulu hössötykseen. Pari viime Joulua jäi ikäänkuin viettämättä kun noita huonoja uutisia pukkasi tulemaan. Mutta nyt sitä ollaan taas intoa piukassa. Mutta tässä tämä lyhyesti, Ei muuta kuin mukavaa Joulun odotusta kaikille. 25.11.2016, 06:26 in reply to: Suolistosyöpä #44284 Kangasalan UkkoParticipant Terve vaan kaikille. Terve vaari tam, itsellä sujui tuo maksabiopsian otto ihan mukavasti. Paikallispuudutuksella tehtiin, ja samana päivänä pääsi kotiin. Aluksi lääkäri kartoitti ultraääni laitteella mistä koepalan parhaiten saa, sitten hän puuduttaa reitin pitkällä neulalla. Kivuliain vaihe oli kun nahkaan tehtiin pieni viilto isompaa neulaa varten . Koepalan otto sujui mukavasti, tuntui lähinnä siltä että joku tökkii sisuskaluja , hyvin puuttui, ei kipua. Lääkäri siinä sitten kyseli vointia ensimmäisen Koepalan jälkeen ja kun sanoin että ei ongelmia niin hän kysyi että voiko ottaa toisenkin näytteen varoiksi samasta paikkaa, suostuin kun ei tuo kipua aiheuttanut. Sitten osastolle muutamaksi tunniksi tarkkailuun että ei mitään runsaita vuotoja ole sisuksissa. Illalla ja seuraavan päivänä paikat vähän arkoina. Tämä on nyt oma kokemukseni, lääkäri kyllä sanoi että onneksi kasvaimeni näkyi selvästi tuosta pallean kohdalta ja se kurkisti sopivasti vatsan peitteen takaa. Sanoi että jos kylkiluiden välistä joutuu hakemaan on toimenpide hieman kivuliaampi kun reittiä joutuu haeskelemaan. Kaiken kaikkiaan toimenpide oli ihan siedettävä mutta kaikkihan on yksilöllistä ja paljon riippuu kasvaimen sijainnista. Eipä tässä muuta, kysy vaan jos jotain on mikä askarruttaa toimenpiteessä, jos en nyt kaikkea muistanut. 23.11.2016, 09:21 in reply to: Syksyn aika #44194 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Uutisia siis pukkaa ja hyviä sellaisia. Sellaisia hyviä uutisia että kasvain rintamalta ei uutisia. Kaikki ennallaan siis. Pääkasvain erottui kuvissa nyt, viimeksi se lymyili jossain suolen poimussa ja kuvaa ei saatu, mutta saman kokoinen kuin kesällä 1mm * 0,9mm kokoinen. Maksan kasvaimet erottuvat erittäin heikosti, ei voida mitata kun eivät näy. Yksi imusolmuke keuhkojen välisellä alueella erottuu hieman isontuneena, menee vielä rajatapauksena muut imusolmukkeet kunnossa. Mistään muualta ei löytynyt mitään. Eli hyviä uutisia, ei uutisia. Lääkitys kevenee nyt seuraavalla kerralla, oxaliplatin jää pois kokonaan mikä on hyvä asia. Joulu tauko sopi lääkärille hyvin kun uutiset oli tälläisiä eli kuukauden lääketauko joulukuun puolesta välistä tammikuun puoleenväliin, mahtavaa kun saa nauttia jouluruuista ilman että suu on kuin karrellepalanut. Jää kaksiviikkoa aikaa toipua tipasta ennenkuin pääsee jouluruokien kimppuun. Ja voi sitä mässäilyn määrää kyllä kinkku saa kyytiä. Eli tälläistä tänne, mukavasti menee lunta ja pakkasia odotellessa. 19.11.2016, 10:38 in reply to: Miten suoli toiminut leikkauksen jälkeen? #44064 Kangasalan UkkoParticipant Terve vaan Juse. Ajattelin laittaa muutaman sanan omista kokemuksista. Eli minulla ei suolta ole leikattu mutta sen toiminta kyllä on muutunut taudin ja hoitojen seurauksena. Pientä veren vuotoa on ollut silloin tällöin Yleensä muutama päivä tippahoitojen jälkeen sitä on esiintynyt. Ilmeisesti hoidot saavat kasvaimen vuotamaan herkästi. Ummetusta esiintyy aina hoitojen jälkeen, tai oikeaastaan se tuntuu enemmän siltä että suolentoiminta pysähtyy. Tavaraa olisi mutta kun ei se liiku. kestää yleensä kolmesta neljään päivään ennenkuin alkaa toiminta palautuun normaaliksi. Ruuan suhteen on oppinut olemaan varovainen ihan kaikkea ei pysty syömään mitä ennen on nauttinut. Esimerkiksi erittäin kuitupitoista ruokaa on joutunut välttelemään, esim salaatit, sipuli, pavut ja ruisleipä. Aiheuttavat suolessa kipua. Onneksi sekin on jo alkanut helpottamaan. Uudelleen on joutunut opettelemaan mikä sopii ja mikä ei. Sellaista syömisen opettelua tämä on ollut. 19.11.2016, 09:48 in reply to: Syksyn aika #44054 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Kiitos kesanto ystävällisistä sanoistasi. Taas on viikko vierähtänyt, ct-kuvissa käytiin eilen ja tiistaina olisi lääkärin tapaaminen ja tippapäivä. Ei mennyt ihan putkeen ct-kuvan valmistelu, oli isoja ongelmia saada varjoaine tippa paikoilleen. Kuudennella kerralla onnistui, kaksi hoitajaa kokeili. No lohduttelin hoitajia että eivät he ainoita ole joilla on vaikeuksia saada neula suoneen, nykyään kun tuppaa olemaan tuo verikokeen ottokin haaste hoitajille. Suonet on reijitetty jo niin hyvin että ovat kuulemma kovettuneet. Flunssa rokote tuli eilen otettua ja ei tuo nyt ainakaan vielä ole aiheuttanut mitään vaivoja, olo on ihan erinomainen. Ja seuraa muita mukavia ja hilpeitä uutisia, Työeläke kortti saapui eilen, yllätys oli hauska, enpä tiennyt tuollaista saavani no kai sille jotain käyttöä löytyy. Terveyden- ja sosiaalihuollon asiakasmaksukatto on saavutettu ja saan jonkin vapaakortin. Mitä sitten tarkoittaakin Hmmm. Liekkö samanlainen kuin monopolin vapaudut vankilasta kortti. Täytyy asiaa selvittää kun mukana tullut seloste oli virkamies jargonilla kuorrutettu eikä siittä mitään tolkkua saanut. Saan kortin jostakin joltakin. No sairaalan mukavat hoitajat saavat sen minulle selostaa. Eipä tänne sen kummempaa, kelit on ollut mukavia, kun vettä sataa voi olla hyvällä omatunnolla kotona sohvan pohjalla. Eipä muuta kun kiivasta Joulun odotusta kaikille. 10.11.2016, 07:22 in reply to: Syksyn aika #43934 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan. Laitellaan taas vähän hyviä uutisia näin lumisen syksyn kunniaksi. Eli eilen sitten tuli odotettu päätös, työkyvyttömyys eläkehakemus hyväksytty. Nyt on hyvä olla kun ei tarvitse murehtia mistä rahaa tulee ja jatkuvasta paperi rumbasta pääsee eroon. Helpotus on melkoinen. Nyt voi vaan rauhassa keskittyä hoidoissa käymiseen ja kunnossa pysymiseen. Sitten muihin asioihin, tippapäivä oli taas tiistaina, kaikki sujui taas hyvin. Ei suuria haitta vaikutuksia, jo edelliskerran jälkeen suu ongelmatkin lieveni pieniksi. Ensiviikon perjantaina olisi sitten ct-kuvan aika ja influenssa rokotteen otto. Ensimmäistä kertaa influenssa rokotteen haen, ajattelin sen olevan hyvä nyt kun nuo hoidot ovat käynnissä. Lääkärin kanssa laskettiin tarkka päivä milloin sen voi ottaa että on suuri hyöty. Eli milloin on veri arvot palautuneet jotta rokotteelle tulee paras vaste ja ehtii mahdollisen kuumeen nousun sairastaan enne seuraavaa tippaaa. Eli eipä tänne sen kummempaa kuulu. Elämä rullaa tasaisesti eteenpäin mikä on Hyvä. 26.10.2016, 09:49 in reply to: Suolistosyöpä #43634 Kangasalan UkkoParticipant Huomenta kaikille. Tervetuloa vaan kesanto. Itsellä ei noissa verikokeissa oikein näy noi syöpäarvot, lääkäri vain sanoi että joskus on näin. Itsellä oli vuosi sitten kolmen kuukauden lääketauko ja sen aikana sain kaksi uutta kasvainta. Pirullinen tauti, mutta minulla tämä on oikein ärhäkkä leviäjä. Toivotaan että arvot näyttävät palturia. Älä sitten hermoile jos vastauksia ei näy heti, täällä on ollut kovin hiljaista viime aikoina. Mutta mukavaa syksyä kaikille. 22.10.2016, 12:30 in reply to: Suolistosyöpä #43574 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan Hogan-67 ja muut. Itse jakselen täällä ihan hyvin, tiputuksissa oli pakko tauko kun ensin tuli lentsu ja sen jälkeen vatsa tauti. Molemmat onneksi lievinä., näitä ”mukavia” syksyn lieve ilmiöitä siis. Ensi viikolla olisi taas sitten tippa päivä edessä. Hoganille voi sanoa että tuttua on nuo capecitabine ongelmat. Siinä on lääke josta tulee kaikenlaisia sivuvaikutuksia. Itsellänikin oli sama ongelma että olo oli kuin täyteen puhalletulla rantapallolla ja syödä vaan piti. Välillä tuntui että ruoka jää tuonne ruokatorveen lillumaan kun mahassa ei ole tilaa. Koita siinä sitten röyhtäistä kun eväät tulee suuhun, enkä kuitenkaan märehtijä ole että pitäisi ruoka kahteen kertaan pureksia. Harmi oli lukea talo kaupoistasi, olet nähtävästi törmännyt talomyyjän painajaiseen. Ostajiin jotka vakuuttavat kaiken olevan ok kauppoja tehdessä ja he tietävät ostavansa vanhan talon, mutta hetken asuttuaan teettävät kaikki tutkimukset ja koittavat sitten maksattaa remontit myyjällä. Vanhasta talosta kun löytyy aina jotain vikaa, mutta he ovat mielestään olleet ostamassa uutta vastaavaa vanhaa taloa. Sopii vaan ihmetellä että miksi he eivät ole vaatineet tutkimuksia ennen kauppoja. No tämä on tätä nykyaikaa. Harmittaa vietävästi puolestasi, olisi tuossa taudin hoidossa jo taakkaa yhdelle ihmiselle riittävästi. Laittelehan kuitenkin viestiä aina kun alkaa pää poksua. Kiroillaan niitä ongelmia täällä sitten porukalla. Eipä tässä muuta tällä kertaa jatketaan talven odottelua. 27.9.2016, 11:02 in reply to: Kohti Syksyä #43194 Kangasalan UkkoParticipant Terve taas kaikille. Kiitoksia vaan, tästä ne oloneuvospäivät alkaa. Kyllä tässä pari päivää meni totutellessa ajatukseen, On se nyt kuitenkin mukavaa että pääsee nämä oloneuvos asiat kokeileen vielä kun energiaa riittää ja kuntoa vähän on. Hyvä puoli on myös se että ei nyt jatkossa tarvi ajatella työhön paluu mahdollisuutta vaan voi täysillä keskittyä hoitojen läpi käymiseen, kuitenkaan unohtamatta elämästä nautiskelua. Tippa menikin taas niinkuin ennenkin , jatkosta lääkärin kanssa keskusteltiin ja päätettiin mennä vahvoilla lääkityksillä niin kauan kuin kasvaimissa pienenemistä tapahtuu. Sitten kun ne lakkaavat pienenemästä niin kevennetään lääkitystä. Hyvät on siis suunnitelmat. Sellaista tänne, jatketaan siis eteenpäin. 21.9.2016, 06:54 in reply to: Kohti Syksyä #43094 Kangasalan UkkoParticipant Hei vaan kaikille. No eläke äijäksi tässä nyt aletaan, neljä lääkäriä suositellut asiaa ja viimeisimpänä työterveys lääkäri. Kai se nyt täytyy uskoa kun noin moni suosittelee. Tänään olisi taas tippapäivä, taitaapi olla kolmanneksi viimeinen, sitten taas ihmetellään mitä sitten tehdään. Hoidot etenee kohtuu hyvin, suun limakalvot ottivat tällä kertaa itseensä. Mukava kuulla kuitenkin että teilläkin on taudin eteneminen pysähtynyt. Itsellänikin on ollut tuo laskimoportti jo puoli vuotta, kyllä olen ollut siihen tosi tyytyväinen. Tiputuksista tullut mukavia kun suonet ei huuda apua ja ei tarvi etsiä sopivaa suonta. Pieni pistos vaan kun tippa kiinnitetään porttiin. No sellaisia tänne, kai sitä täytyy mennä syömään aamupala ja lähteä sitten viettämään päivä tipassa. Ei muuta kuin jaksamisia kaikillle. 9.9.2016, 10:59 in reply to: Suolistosyöpä #42884 Kangasalan UkkoParticipant No heipä vaan kaikille. Mukava kuulla että hommat etenee Undine, epätietoisuus on aina rassaavaa. Sytostaatti hoidot on nykyään onneksi aika hyvin siedettyjä, itselläni samankaltainen hoito sujui ihan kohtuullisesti. Riippuu paljon siittä mitä myrkkyjä sinuun tungetaan. Kaikilla niillä lääkkeillä on sivuvaikutukset, joillekkin tulee pahoja oireita ja jotkut niinkuin itse, pääsevät helpollla. Mitä olen tipassa muiden kanssa jutellut niin sivuvaikutuksia on yhtäpaljon kun on potilaitakin, kaikilla vähän erillaisia oireita. Sitten kun hoitosi alkaa niin suosittelen alkuun pitämään päiväkirjaa oireista, helpottaa sinun ja lääkärin välistä keskustelua ja lääkkeen määrien säätöä. On vaikea muistaa kolmen viikon jälkeen kaikkia pikku- tai isoja oireita mutta jokin niistä voi olla tärkeä tieto lääkärille. Itselleni siittä oli iso apu lääkärin kanssa jutellessa. Hoitojen todellisuuden tiimoilta voin vain omakohtaisesti sanoa että yllätyin niiden sitovasta vaikutuksesta, lääkkeiden oton sovittamisesta elämänrytmiin. Se oli ehkä suurin ongelma kun piti menot suunnitella sen mukaan missä vaiheessa lääkitys oli. Aina kaikki riippui siittä oliko juuri ollut tipassa, oliko pillerien otto viikko vai taukoviikko, minkälaisessa vaiheessa sivuvaikutukset oli. Mutta ajanoloon siihenkin tottui. Itsellä oli tippa taas viime maanantaina, kaikki menikin poikkeuksellisen hyvin. Olo ollut vähän hutera mutta ei mitään isoa ongelmaa. No vielä neljä kertaa vahvoja lääkeitä ja sitten toivottavasti päästään keventämään lääkitystä. Eipä muuta kuin iloista syksyä kaikille ja nautitaan elämästä se mitä pystytään. 1.9.2016, 09:47 in reply to: Suolistosyöpä #42754 Kangasalan UkkoParticipant No morjensta kaikille. Päätin tänne kirjoitella kun tuolla kroonikko puolella on myös hiljaista. Eli sairautena on levinnyt paksusuolen syöpä, etäpesäkkeitä maksassa ja imusolmukkeissa. Hoitona tällähetkellä s-folfox. eli yhtä biologista lääkettä ja kolmea sytostaattia tiputellaan. Tipat kestää 8 tuntia ja silloin lääkkeitä isketään ukkoon 1,25 L ja siihen vielä lisänä suola- ja sokeriliuokset.. Leikkausta ei ole ollut eikä ole ehdoteltukaan enään ensimmäisten lääkärikäynti kertojen jälkeen. Kohta pari vuotta tässä menty joten ajatukseen taudista jo tottunut. Hoidot on purrut hyvin ja kasvaimet pienentyneet , pari jopa hävinnyt. Vointi menee vaihtelevasti, välillä on kun ei kipeä olisikaan ja välillä noita pikku riesoja eli sivuvaikutuksia ihan tarpeeksi. Töissä olen ollut tänä keväänä 3 kk, mutta kasvaimet alkoivat taas leviään. Nyt sitä vointi olisi kohtuullinen joten ajatuksissa töihin meno, tosin nyt jo kaksi syöpälääkäriä sanonut että hae sitä työkyvyttömyys eläketttä. Lääketaukoja kun ei voida pitää kuin kaksikuukautta maksimissaan, lähtee kuulemma heti leviämään. No nyt sitä pitää vaan päättää mitä tekee. Kaikille olen tästä sairastumisesta kertonut mutta jättänyt mainitsematta sen vakavuusasteen. Elämä se tuppaa nyt pyörimään tämän taudin ympärillä, kahden viikon välein kun on tuo tippa. Viikko sitä menee aina toipuessa ja viikko sitten kaikki on kohtuu hyvin. Mukava kuulla hogan että olosi on ok, kyllä se tippojen puuttuminen on mukavaa. Eläminen on helpompaa kun ei tarvitse koko ajan tipoissa käydä. Tätä foorumia olen keväästä käyttänyt ja silloin tällöin tänne rustaillut kirjoituksia. Aika hiljaista täällä on, mutta se kai ymmärrettävää kun hoidot rankkoja ja epätietoisuus rassaa aina CT- kuvien välillä. Mutta jatkellaan kirjoittelua ja kysellään kun on kysyttävää. 26.8.2016, 09:34 in reply to: Kohti Syksyä #42644 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Mukava kuulla että kesästä olet saanut nauttia, toivomme että saat syksyn kuvissa hyviä uutisia. Itselle tuli erinomaisia uutisia, kaikki kasvaimet pienentyneet. Pääkasvaimesta ei enään saatu kunnon kuvaa, maksan kasvaimet pienentyneet edelleen ja imusolmukkeiden kasvaimet pienentyneet. Lisäaikaa on siis tullut. Hoitotoimii hyvin, hauskaa tässä oli kun lääkäri muistutti vielä että, ”kai sinä ymmärrät sen että tauti on parantumaton”. Uutena uutisena tuli se että lääkäri sanoi että vastedes lääke tauot voivat olla enintään kaksi kuukautta jonka jälkeen kasvaimet uusivat, ennen oli puhe puolenvuoden tai pidemmistä tauoista. Nyt sitä jatketaan kaksi ja puoli kuukautta vahvoilla lääkkeillä ja sitten aletaan keventään lääkitystä. Olo on ollut yllättävän hyvä, antibioottien vaihto todella auttoi. No nyt sitä on sitten pitänyt pohtia että koittaisiko sitä töihin paluuta vielä, vai jäisikö sitä työkyvyttömyys eläkkeelle. Kaksi syöpälääkäriä on nyt sanonut että hae sitä eläkettä, mutta itsellä olisi vielä vähän hinku töihin vähän rahaa tienaan. Lääkäri kyllä sanoi että eläkkeen läpimeno on varma koska tauti on parantumaton ja jatkuva lääkitys tarpeen. Töissä ovat jo suunnitelleet kevyempiä töitä ja sinne olisin erittäin tervetullut. No siinä on mulle ollutkin niin pohtimista että oikein päätä kivistää. Pitäneen vielä syöpälääkärin mielipidettä kysyä kevennetystä työstä. No syyskuun lopussa on kolmikanta neuvottelut joten siihen mennessä asia on päätettävä. Mutta sellaista tänne, kaikki sujuu ihan kivasti vaikka kelit on aika viileät. Ei muuta kuin jaksamisia kaikille. 14.6.2016, 16:38 in reply to: Iloista kevättä #41411 Kangasalan UkkoParticipant Onpa hyviä uutisia, Onneksi Olkoon. Se on aina mukava kun muutoksia parempaan suuntaan on. No kesä tässä onkin jo alkanut, ensimmäiset kotimaiset uudet perunatkin oli eilen ilmestynyt kauppaan. Pääsee illalla nauttimaan niistä. Eilen oli tippapäivä ja varmistui siinä samalla että yksi kerta vielä ja sitten pidetään heinäkuu taukoa. Mukava kun pääsee hetkeksi irti tuosta kahden viikon välein olevasta tippa tahdista. Reissua siis pukkaa heinäkuussa. No mukavaa kesää kaikille kanssa kulkijoille ja nautitaan elämästä se mitä pystytään. 24.5.2016, 11:43 in reply to: Iloista kevättä #41001 Kangasalan UkkoParticipant Hei kaikille. Mukava kuulla että muillekkin iloisia uutisia pukkaa näin kesän alussa. Tippapäivä taas takana ja olo ihan kohtuullinen (kiitos kortisonien, eläköön kemia). Eipä tänne mitään ihmeitä kuulukkaan, rahoja odotellaan työeläke yhtiöltä, joskus ennen juhannusta tulee ja byrogratian rattaissa pyörii pari muutakin asiaa. Sellaista odottelua siis. Päivä kerrallaan tässä mennään, onneksi lääkitys on nyt saatu kohilleen joten lievillä sivuvaikutuksilla mennään. Mökillä pari kertaa käyty touhuamassa mutta rauhalliseti on pitänyt ottaa, ei jaksa hirveen paljoa tehdä kun jo uupuu. Mutta kevään etenemistä on ollut kiva seurailla, nyt alkaa jo kesä olemaan aluillaan. Osallistuttiin miljoona pönttöä haasteeseen, ja jo siellä mökin pöntössä kirjosieppo pesii. sitä oli kiva seurata, kiirettä piti linnulla. Onneksi mökillä on jo noin miljardi hyttystä joten ei sillä ruokapula iske. Mutta eipä tässä muuta, koitetaan jaksella kahlata tätä elämää eteenpäin ja kirjoitellaan kun jaksetaan. 10.5.2016, 09:09 in reply to: Iloista kevättä #40451 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Välillä tähän uutisten sekaan hyviä uutisia. CT-kuvissa käyty ja tulokset kuultu. Kaikki kasvaimet pienentyneet, kaksi kasvainta hävinnyt. Hoito tehoaa lääkärin mukaan erinomaisesti. Akne ongelma rauhoittunut, kun lakkasin rasvaamasta ihoa. Ainoa ongelma tällä tippakerralla oli kielen turpoaminen ja täyttyminen rakkuloilla, tuli viikko tipan jälkeen, oikeanpuoleinen nielurisa turposi niin että olin sairaalassa tipassa. Ei kuumetta ei tulehdusarvojen nousua. Lääkärit epäilivät lääkkeestä johtuvaksi mutta määräsivät tippaan varmuuden vuoksi. No nyt uudella tippakerralla jätettiin biologinen lääke antamatta jotta suu ehtii toipua. Kaikki siis hyvin. Varovaisesti tässä toivo herää. Voi Piru, juuri tuli TV-uutisissa että Riki Sorsa on kuollut. Lopetan siis tähän tällä kertaa. 27.4.2016, 09:11 in reply to: Iloista kevättä #40281 Kangasalan UkkoParticipant Heipä vaan kaikille. Tiputukset taas takana ja vointi onkin tällä kertaa ihan kohtuullinen. Lääkeannosta pudotettiin viime kerran allergisen reaktion ja laihtumisen takia. Nyt alkaa lääkeannos olemaan hyvä. Pudotin painoa 4 kg viimekäynnistä kun lakkasin syömästä kellon mukaan ja söin vain kun tuli nälkä, joka onkin harvoin. Mutta onneksi on tuota painoa josta pudottaa. Ainoa suuri ongelma on enään tuo lääkityksen aiheuttama Ruusuakne, pari lääkäriä sitä kävi katsomassa ja pistivät käymään jossain kohtaa vielä ihotautilääkärillä. Eniten hilpeyttä aiheutti minussa se että lääkäri sanoi että ”tarvitsisi lopettaa lääkitys vai mitä mieltä olet (siis minulle).” Mistä minä sen tietäisin tarviiko se lopettaa. Heh. No lääkärit pelkäävät vissiin eniten sen aknen aiheuttamaa infektio riskiä kun patit siellä puhkeilevat. Itselle siittä ei pahempaa vaivaa ole kun on tuo akne vaivannut nuoruudesta asti. Sovittin sitten että jatketaan kun pärjään tuon iho ongelman kanssa. Kontrolli on nyt vapun jälkeen ja saa tietää onko mitään muutoksia tapahtunut, itsellä on mutu tuntuma että pääkasvain on taas pienentynyt. Mutta sitten sen näkee. Muuten tässä pää onkin pysynyt hyvin kasassa, mökki kausi on avattu, erittäin rentouttavaa siellä hiljaisuudessa, linnut vain mekastaa kevättä rinnassa. No hyvää kevättä kaikille ja toivotaan että kaikilla lääkkeet pitävät taudin kurissa vielä pitkän aikaa. Kirjoitellaan kun jaksetaan. Julkaisija Viestit Esillä 20 viestiä, 61 - 80 (kaikkiaan 83) ← 1 2 3 4 5 → Vanhat keskustelut (arkisto) (avautuu uudessa ikkunassa) Käyttäjänimi Salasana Muista minut Kirjaudu Unohditko salasanan?