Kangasalan Ukko

No moro vaan kaikille.

Leikkaukset takana ja kotona on möllötelty. Nopeasti sujui kaikki, silloin perjantaina olin leikkauksessa ja viikko sitten tiistaina pääsin kotiin. Suolisto on jo alkanut toimimaan ja toipuminen on hyvällä mallilla.
Mukavaa Kia että sait ummetuksen häviämään loppujen lopuksi, erittäin ikävä vaiva, joutuu siittä myös välillä kärsimään. Hieno homma että sait Kelalta rahaa menoihin, se helpottaa kummasti, itsellä on se ongelma kun omistan mökin ( jonka kela laskee tuloksi, siis verotusarvon mukaan vuosi tulona) ja lisäksi on rahaa säästössä hautajaismenoihin, niin ei sieltä voi apua saada. Moneen kertaan selvitetty homma, vaikka ei olisi edes säästöjä niin näin se vaan menee. Mutta on tässä pärjätty.
Kivut on leikkauksen jälkeen pysyneet kohtalaisina, joten on ollut hankalaa muistaa maata paikallaan että ei haavaa repisi.
Niin avannetta ei tullut, pelkkä kasvaimen poisto ja suolen liitos. Maha on nykyään hauskan näköinen kun on arpi keskeltä kylkeen (maksaleikkaus) ja nyt pysty haava palleasta mahan alle.
Täytyy varmaan kesällä viihdyttää itseään ja mennä kauppaan ilman paitaa, voi olla että keräisi katseita ja herättäisi pahennusta. Heh.
No vitsit vitseinä, kevät näyttää tulevan kohinalla ja tässä jo polttelee päästä mökille tarkastelemaan talvi vauriot.
Vielä pitäisi kuitenkin jaksaa olla tekemättä 4,5 viikoa mitään, kuusiviikkoa leikkauksesta pitää odottaa, sitä ennen ei saa nostaa mitään yli kahta kiloa painavaa.
Sellaisia siis tänne, kirjoitellaan ja katsellaan kevään tuloa.
Mukavaa viikkoa kaikille.

Moro taas kaikille.
Kiitos mukavista kirjoituksista, teidän juttuja on aina hyvä lukea. Olenkin tässä käynyt niitä lukemassa vaikka en ole itse kirjoitellut.

Vaihteen vuoksi siis hyviä uutisia, kivut on vihdoin helpottanut, eilinen ja tämä päivä ovat sujuneet loistavasti. On se vain kumma kun kipuihin tottuu niin tälläinen kivuton olo tuntuu oudolta.

No nyt on hyvin nukuttu yö takana ja lähden tässä kohta kauppaan hakemaan leivonta tarpeita. Ilmoitin Akalle että teen tänään Mokkapaloja, saapa sitten töiden jälkeen herkutella…Ehkä. Niitä olen tehnyt kerran yläasteella kotitalous tunnilla 35 vuotta sitten. Syönyt kyllä mutta tekeminen on jäänyt. Mielenkiinnolla odotan mitä mahtaa syntyä, en ole kauhean tarkka noiden omien leipomusteni ulkonäöstä enkä onnistumisesta, koko homman hauskuus on aina siinä tekemisessä ja odotuksessa että minkälaista tuotosta uunista ilmaantuu. Onnistumisen iloa tai epäonnistumisen hilpeyttä on siis tänään luvassa.

Teidän kirjoituksiin hyvästä kunnostani voin vain sanoa että olen niitä onnekkaita joihin nämä hoidot eivät pahasti vaikuta. En ole koskaan harrastellut mitään kuntoiluun viittavaa, en ole kuntoilu ihmisiä. Ainoa hyvän kunnon syy on ollut raskaat työt. Kyllä se noissa lääkäreissäkin herätti ihmetystä kun ukko kerrasta toiseen saapuu sytotipalle veriarvot kuin terveellä ihmisellä ja pirteänä ja iloisena. Eräs totesi että sinulla on hyvä sietokyky näille myrkyille, taisi olla silloin joku kolmaskymmenes tippa kerta. Onnekas siis olen ja kiitollinen siittä.

Kiitos teille kaikille myös avartavista kirjoituksista, on aina huonoina hetkinä mukava muistaa että ei ole yksin, on muitakin jotka tietävät tarkkaan mitä koet.

Mutta sellaista siis tänne, menkäämme hilpein mielin kohti viikonloppua.
Nyt tämä ukko lähtee kohti kauppaa ja mahdollista leivonta katastrofia.

Heipä vaan Kia ja muut.

Omaan samanlaisen ”elämänkatsomuksen” kuin sinä Kia, Olen kuitenkin ollut siittä kirjoittelematta juurikin samasta syystä että olen ajatellut sen häiritsevän heitä joita syövän sairastaminen pelottaa ja ahdistaa paljon.
Itse olen tässä neljä vuotta sairastellut tätä parantumatonta tautia ja jatkellut elämää ihan niinkuin ennenkin, tauti nyt aiheuttaa joitakin muutoksia mutta ei oikeastaan mitään suureellista. Hyvä esimerkki ehkä tautiin suhtautumisestani on se että syöpälääkärikin otti asiakseen kysyä kerran että: Kai sinä muistat että tautisi on parantumaton, niinkuin tuon nyt voisi unohtaa, mutta ei sen ole pakko antaa määritellä sitä miten elät. Ymmärrän kuitenkin ihmisiä joille syöpä aiheuttaa pelkoa ja ahdistusta, meitä kun on kaikenlaisia ja jokaisella on oikeus olla oma itsensä.
Emäntäkin äityy välillä kummastelemaan tätä leppoisaa suhtautumistani ja sanookin että hän se enemmän paniikissa on kuin potilas itse.
Mutta olen itse miettinyt asian niin että ei tämä tästä miksikään muutu vaikka seisoisin päälläni nurkassa, joten miksi uhrata aikaansa murehtimiseen.
Kiitos kun uskallsit ottaa asian puheeksi, kyllä meitä samanlaisia kuin sinä on.

Eipä tässä muuta tälläkertaa, porskutelkaamme eteenpäin niinkuin parhaaksi itse näemme.

Heipä vaan kaikille.

Tervehdys Ronjalle ja muille, enpä nyt oikein tiedä mitä tässä sanoisi kun olet myös tähän mankeliin joutunut. Meistä jokainen tämän joutuu omalla tavalla käsittelemään ja keksimään että miten tämän kanssa pärjää. Ei kukaan voi odottaa että tämän kahden kuukauden jälkeen tietäisit miten homma hoituu.
Olet juuri siinä pahimmassa vaiheessa kun tieto on imeytynyt aivoihin ja sitten tulee että mites tästä eteenpäin. Itselleni auttoi heti alussa saamani hyvä neuvo, älä murehdi tulevaisuutta vielä, sen aika on myöhemmin, katso aamulla vointisi ja päätä sitten mitä tänään teet. Se on auttanut hyvin eteenpäin kun ei tämän sairauden kanssa aina edes tiedä sitä mitä huomenna on edessä. Enpä sitäkään tiedä pitääkö tämän kanssa oppia elämään, ehkä ennemminkin tottua tämän kanssa elämään. Tulevaisuuden suunnittelun aika on sitten kun tietää miten hoito etenee ja tehoaa.
Ehkä se voi hieman lohduttaa että olen nyt kolme vuotta sairastanut laajalle levinnyttä paksusuolen syöpää ja vointini on vieläkin ihan hyvä. Minulla todettiin jo heti ensimmäisellä kerralla että tauti on jo parantavan hoidon ulottumattomissa. Eipä tämä tauti sittenkään ollut kuolemaksi. Ensimmäiset kolme kuukautta oli hieman hankalaa kun ei tiennyt miten hoidot purevat mutta sitten helpotti kun ct-kuvat näyttivät kasvainten pienentyneen ja olo oli parantunut. No sittemmin olemme käyneet kahtena kesänä Italiassa ja olen puuhaillut kaikkea mitä milloinin jaksaa.
Niinkuin tuossa edellä neuvottiin ole itsellesi armollinen, kaikkea ei ole pakko jaksaa yksin, apua kannattaa hakea jos tuntuu siltä.
Sellaista siis, jatketaan kirjoittelua ja valoisan kevään odottelua.

Hei vaan.

Kannattaisi ehkä kokeilla Facebook ryhmää Ruoansulatuskanavan syövät, siellä ehkä ihmisiä jotka myös matkailleet Peg-letkun kanssa tai joku joka osaa neuvoa.

Ystävällisin terveisin Kangasalan Ukko