Siirry suoraan sisältöön

Etusivu Keskustelufoorumi annyie

annyie

Kirjoitetut vastaukset

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)
  • Julkaisija
    Viestit
  • in reply to: Läheisellä levinnyt haimasyöpä #68451
    annyie
    Participant

    Heippa!

    Kiitos kaikille vastanneille.

    Isä kuoli sairauden väsyttämänä elokuun puolessa välissä.

    Sain kuin sainkin graduni valmiiksi ja valmistuin kesäkuussa, joten isä ehti näkemään sen. Toivon, että hänelle jäi sellainen olo, että elämä kyllä kantaa meitä lapsia, vaikkei häntä enää ole. Kävin häntä myös katsomassa sairaalassa kuolemaa edellisenä päivänä, ja siitäkin jäi melko positiiviset fiilikset, mikäli sellainen nyt edes on noissa oloissa mahdollista. Pidin kädestä, juttelin ja rauhoittelin. Isä nukkui, mutta jotenkin ajattelen, että ehkä hän kuitenkin kuuli minua. Hautajaisissa olin yksi arkunkantajista sukulaismiesten ohella, ja se oli kyllä yksi arvokkaimmista asioista, joita olen kokenut. Laskea oma isä haudan hiljaisuuteen.

    Välillä ikävä on kova, mutta aika korjannee pahimpia haavoja pikku hiljaa. Hyvää jatkoa teille kaikille!

    in reply to: Läheisellä levinnyt haimasyöpä #66211
    annyie
    Participant

    Moi.

    Joo, verenmyrkytys. Silloin hetkellisesti oli tilanne, että jännitettiin mihin suuntaan vointi lähtee. Onneksi se sitten lähti parempaan suuntaan. Ja itse asiassa isä oli nyt keskustellut lääkäreiden kanssa uudestaan ja vaatinut sytostaattien jatkamista, ja saanutkin tahtonsa läpi. Siltikin aikaa on kuulemma enää vain muutama kuukausi. Hän päättää nyt yhden tai kahden hoidon jälkeen, haluaako itse enää jatkaa niitä, vai onko niin, että niistä on sitten enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Mä yritän tosiaan tässä samalla myös saada maisterintutkintoni valmiiksi. Välillä tuntuu, että opiskelu (ja lisäksi tuntityöt) on hyväksi, kun aivot saavat muuta ajateltavaa, mutta on kyllä niitäkin päiviä -esimerkiksi tänään – kun keskittyminen ei pysy yhtään ”asiassa”.

    in reply to: Läheisellä levinnyt haimasyöpä #66083
    annyie
    Participant

    Moi. Ensiksi kiitos sinulle, cambridge, vastauksestasi ja tsempeistä. Olen todella pahoillani siitä, mitä olet joutunut käymään läpi, mutta mukavaa kuulla, että aika on parantanut osan tuskasta ja olen päässyt elämässä eteenpäin.

    Tuli tarve tulla tänne päivittämään tilannetta nyt kun ollaan siirtymässä uuteen vaiheeseen taudissa.

    Isäni oli pitkään sairaalassa dreenin kautta elimistöön päässeen tulehduksen vuoksi, ja välillä tilanne näytti jo aika huonolta. Tätä ennen isä oli saanut sytostaatteja kolmen viikon välein, ja niiden hoitovaste oli tosi hyvä. Tulehduksen ja yleiskunnon huonontumisen takia sytostaatit jäivät kuitenkin pariksi-kolmeksi kuukaudeksi pois. Joulukuun lopussa ja tammikuun alussa tulehdus oli voitettu ja yleiskunto oli parantunut siinä määrin, että sytostaatit aloitettiin uudestaan ja isä kotiutettiin sairaalasta. Kahden hoitokerran jälkeen lääkäri oli kuitenkin tehnyt päätöksen, että sytostaatit lopetetaan, koska komplikaatioriski on liian suuri. Tämä on nyt sitten iskenyt aika lujaa, vaikka tietysti tiedossa on koko ajan ollut, ettei tauti ole parannettavissa. Kuitenkin hoitojen ollessa käynnissä sitä ikään kuin onnistuu huijaamaan itseään, että kaikki on hyvin.

    Välillä pelkään oman jaksamiseni puolesta, ja yritän tasapainoilla tekemisen ja tekemättömyyden välillä niin, etten vaatisi itseltäni liikaa, mutta kuitenkin niin, että saisin asioita tehokkaasti tehtyä. Yritän pysyä mahdollisimman reippaana ja positiivisena, vaikka se on hemmetin vaikeaa välillä. Jännityksellä ja pelolla odotan tulevia kuukausia. Onneksi tulevaisuutta ei voi etukäteen nähdä.

Esillä 3 viestiä, 1 - 3 (kaikkiaan 3)