Syövän toteaminen ja tutkimukset

Syövän toteaminen eli syöpädiagnoosi vaatii tarkkoja tutkimuksia. Se on monivaiheinen prosessi. Usein potilas tulee lääkärin vastaanotolle jonkin oireen takia. Joskus syöpä voidaan löytää myös sattumalta tai syöpäseulonnoissa. Syöpäkasvaimesta otettu näyte varmistaa diagnoosin.

Syövän seulonta

Syövän oireet

Eri syövät todetaan eri tavoin. Syövän toteaminen eli syöpädiagnoosi vaatii aina tarkkoja tutkimuksia. Lääkärin tekemän kliinisen tutkimuksen jälkeen potilasta voidaan kuvata eri menetelmin ja hän voi saada lähetteen laboratoriokokeisiin. Lopullinen syöpädiagnoosi perustuu patologin antamaan lausuntoon.

Potilaan polussa on kuvattu matka diagnoosista hoitoihin:

Potilaan polku

Kliininen tutkimus

Kliinisen tutkimuksen tekee lääkäri vastaanotolla. Hän selvittää samalla potilaan sukutaustaa ja kartoittaa syövän tavallisimmat riskitekijät.

Kuvantaminen

Syövän toteamiseen käytetään usein jotain radiologista kuvantamismenetelmää. Kuvantamismenetelmiä käytetään myös syövän levinneisyyden ja hoitojen onnistumisen selvittämiseen sekä syövän seurantaan.

Syöpäsairauksien kuvantaminen monipuolistuu ja tarkentuu koko ajan. Eri kuvantamismenetelmien joukosta pyritään löytämään kullekin potilaalle sopivin vaihtoehto. Usein kuvantamistekniikoita yhdistellään, jotta saadaan riittävästi tietoa.

Tavallisin syövän toteamiseen ja levinneisyyteen käytetty kuvantamismenetelmä on tietokonetomografia (TT) eli tietokoneella tehtävä kerroskuvaus. Tietokonetomografia tehdään röntgensäteiden avulla.

Magneettikuvaus on tutkimus, jossa hyödynnetään voimakkaita magneettikenttiä. Se ei aiheuta ionisoivaa säteilyä. Magneettikuvausta käytetään muun muassa silloin, kun selvitetään pään tai kaulan alueen syövän tai sarkooman tilannetta.

PET-tutkimus eli positroniemissiotomografia perustuu syöpäsolujen tavallisia soluja vilkkaampaan aineenvaihduntaan. PET-kuvauksessa kuvattavalle annetaan radioaktiivista merkkiainetta, jonka gammakuvauslaite havaitsee. PET-kuvia voidaan myös yhdistää tietokonetomografiaan.

Ultraäänitutkimus eli kaikututkimus on hyödyllinen muun muassa kohdun, haiman, maksan ja munuaisten tutkimiseen. Ultraäänitutkimuksessa voidaan myös ottaa neulanäytteitä.

Tähystystutkimusta eli endoskopiaa käytetään tavallisesti maha-suolikanavan, keuhkoputkien, kohdun, eturauhasen, virtsarakon tai pään ja kaulan alueen tutkimiseen.

Mammografiassa röntgenkuvan avulla tutkitaan rinnan kasvaimia. Mammografiaa käytetään myös rintasyövän seulonnassa.

Isotooppitutkimuksessa viedään radioaktiivista merkkiainetta potilaan kehoon. Merkkiaine hakeutuu tutkittavaan elimeen, ja erilaisilla kuvausmenetelmillä voidaan selvittää, onko syöpä levinnyt. Isotooppitutkimuksella voidaan selvittään mm. rintasyövän, eturauhassyövän ja suolistosyöpien levinneisyyttä.

Laboratoriotutkimus ja syövän merkkiaineet

Laboratoriotutkimuksia tehdään jo siinä vaiheessa, kun syöpää epäillään. Tavallisesti otetaan esimerkiksi verikokeita, joista seurataan veriarvoja.

Joidenkin syöpien kohdalla kasvainten merkkiaineiden määrittämisestä on hyötyä. Kasvainmerkkiaineiden määrä vaihtelee verenkierrossa syövän aktiivisuuden mukaan. Syövän merkkiaineita voidaan hyödyntää syövän toteamisessa, seurannassa ja ennusteen arvioimisessa. Merkkiaineiden esiintymistä voidaan selvittää verikokeella.

Merkkiaine on kasvainkudoksesta kehon nesteeseen erittyvä aine. Merkkiaineen löytyminen tai sen pitoisuuden suureneminen voi viitata syövän ilmaantumiseen tai uusiutumiseen. Merkkiaineiden herkkyys ja tarkkuus vaihtelevat, eikä kohonnut merkkiainepitoisuus aina tarkoita syöpää. Kaikilla syöpäpotilailla merkkiainetta ei välttämättä edes löydy. Esimerkkejä merkkiaineista ovat eturauhassyövän PSA-merkkiaine ja rintasyövän CA 15.3 -merkkiaine.

Geenitestaus

Geenitutkimuksista puhutaan lääketieteessä paljon. Geenitestaus on hyödyllinen myös tiettyjen syöpätapausten tutkimuksissa.

Syöpää ei kuitenkaan voi löytää geenitestauksella. Geenitestauksen avulla voidaan tunnistaa osa syövälle altistavista geenivirheistä eli selvittää perinnöllistä syöpäalttiutta. Yksinkertaista testiä kaikkien perimästään kiinnostuneiden testaamiseksi ei kuitenkaan vielä ole.

Syövän perinnöllisyys

Syövän hoito muuttuu jatkuvasti yhä yksilöllisemmäksi. Moniin syöpiin on kehitetty kohdennettuja hoitoja eli niin sanottuja täsmälääkkeitä. Täsmälääkkeiden takia geenitutkimuksia tehdään myös ennen syöpähoitoja.

Muut syövän hoitomuodot

Syöpänäyte varmistaa syöpädiagnoosin

Lopullinen syöpädiagnoosi perustuu kudos- tai solunäytteen mikroskooppiseen tarkasteluun, jonka tekee patologi. Kasvaimesta voidaan ottaa ohutneulanäyte, paksuneulanäyte, pihtinäyte tai koko kasvain voidaan poistaa leikkauksessa.

Paksuneulanäyte eli kudosnäyte riittää lähes aina syöpädiagnoosin varmistamiseen. Paksuneulanäyte on tutkimus, jossa otetaan kasvaimesta paikallispuudutuksessa muutaman millin kokoinen koepala. Kudosnäyte tutkitaan, ja sen perusteella voidaan selvittää kasvaimen pahan- tai hyvänlaatuisuus, erilaistumisaste ja levinneisyys.

Syövän luokittelu

Kudosnäytteen lisäksi tai sen sijasta voidaan ottaa solunäyte. Solunäyte voi olla ohutneulanäyte tai irtosolunäyte.

Tyypillisin irtosolunäyte on gynekologisessa Papa-kokeessa otettava näyte. Irtosolunäytteitä ovat myös virtsanäyte sekä ruoansulatuskanavasta tai selkäydinnesteestä otettu näyte.

Ohutneulanäyte otetaan ohuella neulalla tai ruiskulla. Näytteen tarkkuus riippuu muun muassa syöpätyypistä. Ohutneulanäyte voidaan ottaa esimerkiksi kilpirauhasesta, maksasta ja imusolmukkeista. Ohutneulanäytteellä voidaan varmistaa tavallisesti kasvaimen pahanlaatuisuus.

Solunäytteen tulos annetaan viisiasteisena Papa-luokkana (1=hyvänlaatuinen, 5=selvästi pahanlaatuinen).

Lähteet

Joensuu, Heikki; Jyrkkiö, Sirkku; Kellokumpu-Lehtinen, Pirkko-Liisa; Kouri, Mauri; Roberts, Peter J. & Teppo, Lyly (toim.) (2013) Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.