Suolistosyöpä

Paksusuolen syöpä ja peräsuolen syöpä eli niin sanotut suolistosyövät kehittyvät, kun suolen kudoksen terveet solut muuttuvat pahanlaatuisiksi. Suomessa todetaan vuosittain yli 3 000 uutta suolistosyöpää.

Suolistosyövän esiintyvyys (Nordcan) (pdf)

Suolistosyövät ovat yleisiä, pääasiassa yli 60-vuotiaiden ihmisten sairauksia. Sairastumisen riski suurenee iän myötä ja keski-ikä sairastumiselle on 71 vuotta..

Ihmisen ruoansulatusjärjestelmä muodostuu ruokatorvesta, mahalaukusta sekä ohut-, paksu- ja peräsuolesta. Paksusuoli on 1,8 metriä pitkä. Suolisto päättyy 15–20 senttimetrin mittaiseen peräsuoleen. Ruoansulatusjärjestelmän tehtävänä on hyödyntää syödystä ruoasta ravintoaineet ja säilyttää syntynyt jäte ulostamiseen asti.

Suolistosyöpä kehittyy lähes aina hyvänlaatuisesta limakalvokasvaimesta (adenooma), joka voi olla varrellinen polyyppi tai limakalvon kohoutuma. Esivaihe voidaan todeta tähystämällä, jolloin suolistosyöpä löydetään esiasteena tai varhaisessa vaiheessa. Näin ollen syövän syntyminen voidaan estää osalla, esimerkiksi niillä, joilla on perinnöllinen suolistosyöpäalttius.

Syövän perinnöllisyys

Suolistosyövän aiheuttajat

Useita suolistosyövälle altistavia tekijöitä tunnetaan. Erityisesti elintapoihin liittyviin tekijöihin on mahdollista itse vaikuttaa. Ylipaino, alkoholinkäyttö, tupakointi ja vähäinen liikunta suurentavat paksusuolen syövän ja peräsuolen syövän riskiä. Myös ravinto voi vaikuttaa sairastumisriskiin: esimerkiksi runsas punaisen lihan syöminen ja eläinrasvojen käytön epäillään suurentavat riskiä.

Lisäksi suoliston pitkäaikaiset tulehdussairaudet, kuten haavainen paksunsuolentulehdus tai Crohnin tauti, suurentavat myös paksusuolen syövän ja peräsuolen syöpään sairastumisen riskiä. Näille potilaille suositellaan säännöllistä tähystystä lääkärin ohjeiden mukaan.

Syövän ehkäisy (Ilman syöpää)

Mikä aiheuttaa syöpää?

Suolistosyövän perinnöllisyys

Alttius sairastua suolistosyöpään voi periytyä. Viime vuosina on löydetty uusia geenivirheitä, jotka vaikuttavat mm. suolistosyövän riskiin.

Jos suvussa tiedetään olevan periytyvä ei-polypoottinen paksusuolisyöpäalttius (HNPCC), suvun jäsenille suositellaan seulontatutkimuksia. Seulonnan avulla suuri osa sairauksista saadaan kiinni esiasteina tai varhaisvaiheissa.

Myös niillä henkilöillä, jotka sairastavat perinnöllistä adenomatoottista polypoosia (FAP), Peutz-Jeghersin polypoosia tai juveniiliä polypoosia, on kohonnut riski sairastua mm. suolistosyöpään. Säännölliset tähystykset ja mahdollisimman täydellinen polyyppien poisto tai ennaltaehkäisevä paksusuolen poisto ovat tällöin tarpeen.

Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvonta

HNPCC-tutkimusryhmän sivut

Suojaavat tekijät

Tutkimusten mukaan vaikuttaa siltä, että estrogeeni ja hormonikorvaushoito voivat suojata suolistosyövältä. Samalla tavalla myös hedelmät, kasvikset, kala, D-vitamiini ja maitotuotteet suojaavat suolistosyövältä.

Suolistosyövän oireet

Vatsakipu, ummetus, ripuli, vaihteleva suolen toiminta, veriset ulosteet ja ulostamisvaikeudet ovat yleisimpiä suolistosyövän oireita. On tavallista, että oireita ei osata pitää vakavina. Usein oireet ilmenevät vähitellen, ja niitä on saattanut esiintyä jo vuosien ajan.

Oireina voi esiintyä myös ulostamispakkoa, limaisia ja niukkoja ulosteita tai vatsan turvotusta ja kouristelua. Selkeät muutokset vatsantoiminnassa ovat aina syy hakeutua lääkärille.

Paksusuolen syövässä ja erityisesti peräsuolen syövässä ilmaantuu usein verta ulosteeseen. Siksi myös anemia ja sen seuraamukset, kuten väsymys, hengenahdistus ja huimauksen tunne, ovat yleisiä suolistosyövän oireita. Joskus syöpä aiheuttaa suolen tukkeuman, minkä seurauksena potilas oksentaa, ulostetta ei tule ja vatsa on erittäin kipeä.

Suolistosyövän toteaminen ja tutkimukset

Jos epäillään paksusuolen syöpää tai peräsuolen syöpää, tutkimukset aloitetaan peräsuolen loppuosan tunnustelulla. Lääkäri tunnustelee peräsuolta peräaukon kautta ja etsii epätavallisia kyhmyjä. Samalla hän kiinnittää huomiota ulosteessa mahdollisesti esiintyvään vereen.

Perusteellisemmin peräsuolta ja paksusuolta tutkitaan tähystyksellä tai röntgentutkimuksella. Tähystys ei yleensä aiheuta kovaa kipua, mutta se tuntuu epämiellyttävältä. Tähystys voidaan ulottaa koko paksusuolen alueelle, jolloin sitä kutsutaan kolonoskopiaksi tai peräsuolen alueelle, jolloin sitä kutsutaan rektoskopiaksi. Peräsuolen ja sigmasuolen tähystystä kutsutaan sigmoideskopiaksi. Vaihtoehtoisena tutkimusmenetelmänä voidaan käyttää myös virtuaalitähystystä.

Jos tähystyksessä näkyy normaalista poikkeavia kohtia, lääkäri ottaa kudosnäytteen eli biopsian, joka tutkitaan mikroskoopissa. Näin selvitetään, löytyykö kudoksesta pahanlaatuisia soluja.

Tähystyksen sijasta tai sen lisäksi saatetaan tehdä kolografia, joka on röntgenvarjoainetutkimus ja ulottuu koko paksusuolen alueelle. Tutkimuksessa röntgenlääkäri työntää peräsuoleen putken, jonka kautta ruiskutetaan varjoainetta ja ilmaa. Laite kuvaa varjoaineen täyttämän suoliston. Tämä tutkimus on jossain määrin epämiellyttävä ja aiheuttaa ohimeneviä kiristys- ja paineoireita.

Lisätutkimusten avulla selvitetään, onko syöpä levinnyt. Tavallisesti tehdään kokovartalon tietokonetomografia (TT), jolla saadaan parhaiten näkyviin keuhkoissa ja maksassa mahdollisesti olevat etäpesäkkeet. Joskus käytetään magneettikuvausta tai postitroniemissiotomografia (PET) kuvausta levinneisyyden tarkempaan selvittämiseen. Peräsuolisyövän paikallisen levinneisyyden selvittelyssä voidaan käyttää lisäksi myös esimerkiksi magneettikuvausta tai peräsuolen sisäistä kaikututkimusta.

Syövän toteaminen ja tutkimukset

Suolistosyövän luokittelu

Kasvaimen levinneisyys leikkaushetkellä on suolistosyövän tärkein yksittäinen ennustetekijä. Paksu- ja peräsuolen syövän levinneisyys luokitellaan TNM-luokittelun avulla. TNM-luokituksessa T (tumor) kuvaa kasvaimen tunkeutumista ympäristöönsä, N (node) leviämistä imusolmukkeisiin ja M (metastasis) mahdollisia etäpesäkkeitä. Imusolmukkeet ovat pieniä pavunkaltaisia suodattimia, joiden läpi imuneste virtaa.

Suolistosyövän levinneisyys

Aste I Syöpäkasvain on kasvanut suolen seinämässä olevaan lihaskerrokseen, mutta ei suolen seinämän läpi.
Aste II Syöpäkasvain läpäisee koko suolen seinämän. Kasvain voi ulottua läheiseen rasvakudokseen tai viereiseen elimeen, mutta se ei ole levinnyt suoliliepeen imusolmukkeisiin.
Aste III Syöpä on levinnyt leikkauksessa poistettuihin lähimpiin imusolmukkeisiin suoliliepeessä, mutta ei muualle elimistöön.
Aste IV Syöpä on levinnyt muualle elimistöön, eli aiheuttanut etäpesäkkeitä, toiselta nimeltään metastaaseja, tai emokasvain ei ole täydellisesti poistettavissa.

Syövän luokittelu

Suolistosyövän hoito

Paksusuolen syövän ja peräsuolen syövän hoito määräytyy syövän levinneisyysasteen sekä potilaan yleiskunnon ja perusssairauksien perusteella. Useimmat syövät pyritään leikkaamaan pois.

Leikkauksiin liitetään tarpeen mukaan myös muita hoitoja. Peräsuolen syövässä annetaan usein sädehoitoa ennen leikkausta. Jos peräsuolen syöpä on levinnyt lähikudoksiin, sitä hoidetaan ennen leikkausta sädehoidon ja solunsalpaajien yhdistelmällä eli niin sanotulla kemosädehoidolla.

Suolistosyöpä uusiutuu vajaalla puolella onnistuneesta leikkauksesta huolimatta. Jos uusiutumisriski on suuri, hoitoa voidaan täydentää leikkauksen jälkeen annettavilla solunsalpaajilla eli niin sanotulla liitännäishoidolla.

Syövän hoito

Leikkaus

Leikkaus on paksusuolen syövän ja peräsuolen syövän ensisijainen hoito. Tavoitteena on poistaa kasvain kokonaan niin, että suoleen ja lähi-imusolmukkeisiin ei jää kasvainsoluja.

Leikkauksessa poistetaan kasvaimen laajuuden ja sijainnin mukaan osa suolesta tai koko paksu- ja peräsuoli. Leikkauksen yhteydessä poistetaan myös lähialueiden imusolmukkeita, minkä tarkoituksena on poistaa mahdollisesti imusolmukkeisiin levinneet syöpäsolut. Samalla saadaan tietoa syövän levinneisyydestä.

Alkavan, sattumalta löydetyn syövänalun hoidoksi riittää se, että kasvain poistetaan tähystyksessä. Jos paksusuolen syöpä on kasvanut vähänkin syvemmälle suolen seinämään, joudutaan poistamaan osa paksusuolta ja sen suoliliepeet imusolmukkeineen.

Leikkaushoidossa on potilaan kannalta keskeistä, joudutaanko hänelle tekemään suoliavanne vai onko syöpä mahdollista poistaa siten, että suolen terveet päät ommellaan yhteen (anastomoosi), jolloin ulosteen normaali kulkureitti säilyy. Paksusuolen syövässä suolen päät voidaan yleensä liittää yhteen. Joskus kirurgi joutuu kuitenkin tekemään päivystysleikkauksessa suoliavanteen, joka myöhemmin suljetaan.

Peräsuolisyövässä saatetaan tehdä leikkauksessa ns. suojaava avanne, joka poistetaan, kun suoliliitos on parantunut. Lähellä peräaukkoa sijaitsevat syövät vaativat koko peräsuolen poiston, jolloin jäljelle jäävän paksusuolen loppupää viedään vatsanpeitteiden läpi ja uloste johdetaan keräilypussiin pysyväksi avanteeksi. Uusien leikkaustekniikoiden avulla on yhä useammin mahdollista välttää pysyvä avanne.

Uusiutumien leikkaus: Leikkaushoito voi olla hyödyllistä myös syövän uusiutumisen yhteydessä, erityisesti jos uusiutuma on paikallinen. Joskus leikkausmahdollisuutta voidaan parantaa leikkausta edeltävällä solunsalpaajahoidolla.

Syövän leikkaushoito

Sädehoito

Sädehoidon avulla tuhotaan syöpäsoluja ja kutistetaan kasvaimia. Sädehoito on ionisoivaa röntgen- tai muuta suurienergistä säteilyä, joka vaikuttaa juuri sillä alueella, johon hoito kohdistetaan.

Paksusuolen syövän leikkauksen yhteydessä ei yleensä suositella sädehoitoa. Peräsuolen syövässä sädehoito annetaan joko ennen leikkaushoitoa tai sen jälkeen. Joskus siihen liitetään solunsalpaajahoito, jolloin puhutaan kemosädehoidosta.

Sädehoidosta voi olla apua myös silloin, jos kasvain on niin suuri ja kiinnittynyt ympäristöönsä, että leikkaus ei ole mahdollinen. Tällöin kasvainta voidaan ensin pienentää sädehoidon ja solunsalpaajahoidon yhdistelmällä, niin kutsutulla kemosädehoidolla, minkä jälkeen leikkaus voi olla mahdollinen.

Etäpesäkkeiden sädehoitoa käytetään yksittäisissä tapauksissa parantavalla hoitotavoitteella ja tällöin lähinnä yksittäisiin keuhkon ja maksan etäpesäkkeisiin.

Oireita lievittävä sädehoito: Sädehoidon avulla voidaan lievittää paksu- ja peräsuolen syöpien paikallisten uusiutumien ja etäpesäkkeiden aiheuttamia oireita. Sädehoito lievittää hyvin esimerkiksi luustossa olevien etäpesäkkeiden aiheuttamaa kipua.

Sädehoito aiheuttaa paikallisia haittavaikutuksia, limakalvon ärtymistä ja ripulia.

Sädehoito

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Solunsalpaajat ovat syöpäsolujen tuhoamiseen tarkoitettuja lääkeaineita. Niitä voidaan antaa tabletteina tai liuoksena suoraan suoneen.

Solunsalpaajat kulkeutuvat veren mukana kaikkialle elimistöön ja tuhoavat myös emokasvaimesta mahdollisesti etäämmälle lähteneitä syöpäsoluja. Solunsalpaajahoitoa voidaan antaa suolistosyövän uusiutumista ennaltaehkäisevänä hoitona leikkauksen jälkeen, jos uusiutumisriski on suuri. Tällaista solunsalpaajahoitoa kutsutaan liitännäishoidoksi (adjuvanttihoito).

Syövän uusiutumien hoito tai levinneen syövän hoito: Uusiutunutta suolistosyöpää ei voi useinkaan leikata parantavasti. Noin 20-25 prosentilla potilaista syöpä on levinnyt jo syövän toteamisvaiheessa. Tällöin solunsalpaajilla voidaan vähentää monen potilaan oireita ja hidastaa sairauden kulkua. Tätä kutsutaan usein taudin etenemistä jarruttavaksi hoidoksi.

Muihin elimiin levinneen suolistosyövän hoidossa käytetään yleensä aina solunsalpaajia. Suolistosyöpä on melko usein herkkä solunsalpaajahoidolle, joten hoito voi pienentää kasvainta tai pysäyttää sen kasvun. Solunsalpaajahoito ei kuitenkaan varsinaisesti paranna levinnyttä suolistosyöpää.

Suolistosyövän hoidossa solunsalpaajina käytetään tavallisimmin fluorourasiilia, oksaliplatiinia ja irinotekaania. Myös muita solunsalpaajia käytetään, kuten trifluridiini/tipirasiilia. Yleensä valitaan jokin näiden solunsalpaajien yhdistelmä alkuhoidoksi.

Solunsalpaajilla on monia haittavaikutuksia.

Solunsalpaajahoito ja sen haittavaikutukset

Kohdennetut lääkkeet eli täsmälääkkeet

Levinneen suolistosyövän muihin lääkehoitoihin kuuluvat niin sanotut EGFR-vasta-aineet ja VEGF-estäjät. EGFR-vasta-aineita (setuksimabi ja panitumumabi) voidaan käyttää joko yksin tai yhdessä solunsalpaajahoidon kanssa. Ne eivät tehoa, jos potilailla on tietynlaisia mutaatioita eli geenivirheitä esimerkiksi KRAS, NRAS tai BRAF-geeneissä.

VEGF-estäjät (bevasitsumabi, aflibersepti, regorafenibi ja ramusirumabi) estävät verisuonten kasvun syöpäkasvaimeen ja uusien verisuonten muodostumista. Hoitoa annetaan yleensä solunsalpaajahoitoon yhdistettynä, mutta regorafenibi tehoaa myös yksittäisaineena.

Suolistosyövän seuranta, uusiutuminen ja ennuste

Hoitojen jälkeen potilas käy säännöllisesti seurantakäynneillä, joihin kuuluu tähystystutkimuksia. Tähystystutkimuksen tarkoituksena on tarkastaa suolen liitoskohta ja havaita siihen mahdolliset syntyvät syövän uusiutumat. Lisäksi tähystyksen tarkoituksena on havaita mahdolliset uudet syövät. Tähystyksen lisäksi seurannassa otetaan verikoe, jonka avulla seurataan hemoglobiinipitoisuutta ja kasvaimen merkkiainetasoa (CEA). Jatkuvasti kohoava CEA-taso saattaa viitata siihen, että syöpä on uusiutunut.

Paksu- ja peräsuolen syöpä saattaa hoidoista huolimatta uusiutua, ja noin joka kolmas paksusuolen syöpä uusiutuu leikkauksen jälkeen. Uusiutuma voi ilmaantua paikallisesti entisen emokasvaimen lähelle tai etäpesäkkeinä, jotka tulevat tyypillisesti maksaan, keuhkoihin, vatsaonteloon, etäimusolmukkeisiin ja munasarjoihin. Joskus etäpesäkkeitä on myös luustossa tai aivoissa. Usein uusiutuminen löytyy oireiden tai seerumin merkkiainepitoisuuden (CEA) suurenemisen perusteella.

Lähes 80 prosenttia uusiutumista tulee kahden vuoden sisällä leikkauksesta. Jos mitään pahanlaatuista ei esiinny viiden vuoden aikana, potilaan riski saada uusiutuma tai uusi syöpä ei enää ole keskimääräistä suurempi ja seuranta voidaan lopettaa.

Suolistosyövän ennuste riippuu ensisijaisesti siitä, miten laajalle syöpä on ehtinyt levitä ennen leikkausta. Paikallisesti levinnyttä syöpää sairastavista 60-70 prosenttia on elossa viiden vuoden kuluttua diagnoosista. Etäpesäkkeistä ja levinnyttä syöpää sairastavista vain noin 10-15 prosenttia elää viisi vuotta.

 

Lähteet

Järvinen HJ, Kouri M, Österlund P. Suoliston syöpä. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013, s. 483–510.

Österlund P. Suolistosyöpä (ohutsuolen, paksusuolen ja peräsuolen syöpä). Lääkärikirja Duodecim, päivitetty 6.11.2012 [online]. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

Artikkelin on tarkistanut dosentti, syöpätautien ja sädehoidon erikoislääkäri Pia Österlund.