Kilpirauhassyöpä

Kilpirauhassyöpä syntyy, kun kilpirauhasen terveet ja hyvänlaatuiset solut alkavat muuttua pahanlaatuisiksi. Vuosittain Suomessa löydetään noin 450 uutta kilpirauhassyöpää.

Kilpirauhassyövän esiintyvyys (Nordcan) (pdf)

Suurin osa sairastuneista on naisia. Kilpirauhasen syöpä on naisilla jopa neljä kertaa yleisempi kuin miehillä. Kilpirauhassyövät ovat pääosin työikäisten sairauksia: yleisimpiin kilpirauhassyöpätyyppeihin sairastutaan keskimäärin 40–45-vuotiaana. Papillaarista kilpirauhassyöpää löydetään melko usein myös nuorilta naisilta.

Kilpirauhassyövässä tunnetaan erilaisia kudostyyppejä. Yleisin kilpirauhassyövän tyyppi on papillaarinen kilpirauhassyöpä. Se on myös vaarattomin. Toiseksi yleisin on follikulaarinen kilpirauhassyöpä. Selvästi harvinaisempi on medullaarinen kilpirauhassyöpä. Kilpirauhassyövät ovat yleensä hyvin erilaistuneita ja niiden ennuste on hyvä.

Kilpirauhanen on kaulan alaosassa oleva, kahdesta rauhaslohkosta koostuva elin. Toinen lohko on kaulanoikealla ja toinen vasemmalla puolella. Kilpirauhanen tuottaa tyroksiini-nimistä hormonia, jota tarvitaan elimistön normaaliin toimintaan. Tämän hormonin eritystä säätelee puolestaan aivolisäkkeestä erittyvä TSH-niminen hormoni.

Kilpirauhassyövän aiheuttajat

Kilpirauhassyövän aiheuttajia ei tunneta, eikä elintavoilla voida nykytiedon mukaan vaikuttaa sairastumiseen. Se kuitenkin tiedetään, että kaulan alueelle annettu sädehoito ja ionisoiva säteily suurentavat kilpirauhassyövän riskiä. Sairaus puhkeaa vasta useiden vuosien tai vuosikymmenien kuluttua altistuksesta.

Mikä aiheuttaa syöpää?

Kilpirauhassyövän perinnöllisyys

Perinnöllinen kilpirauhassyöpä on harvinainen. Tiettyihin medullaarisiin kilpirauhassyöpiin saattaa kuitenkin liittyä perinnöllinen alttius sairastua, mutta nämä syövät ovat harvinaisia.

Syöpäjärjestöjen periytyvyysneuvonta

Syövän perinnöllisyys

Kilpirauhassyövän oireet

Yleensä kilpirauhassyöpä ilmenee kaulalla tuntuvana kyhmynä, joka kasvaa hitaasti. Joskus kyhmy saattaa olla arka, kun sitä tunnustellaan. Kilpirauhassyöpä saattaa myös ilmetä painon tunteena kaulalla. Kyhmyn ansiosta kilpirauhasen syöpä löydetään usein varsin varhaisessa vaiheessa.

Kilpirauhasen kyhmyt ovat yleisiä. Tunnusteltavissa olevia kyhmyjä todetaan jopa joka kymmenenneltä suomalaiselta. Valtaosa kilpirauhasen kyhmyistä on kuitenkin hyvänlaatuisia, eivätkä ne liity syöpään.

Osa kilpirauhassyövistä löytyy varhaisessa vaiheessa sattumalta struumaleikkauksen yhteydessä. Tällaiset kasvaimet ovat tavallisesti hitaasti kasvavia, hyväennusteisia papillaarisia kasvaimia.

Muut kilpirauhassyövän oireet ovat harvinaisempia. Joskus kilpirauhasen syöpä suurentaa kaulalla olevia imusolmukkeita tai aiheuttaa äänen käheyttä tai nielemisvaikeuksia.

Erilaistumattomat, nopeakasvuiset kilpirauhassyövät voivat aiheuttaa myös kipua. Follikulaarinen syöpä voi löytyä esimerkiksi luustokipujen perusteella vasta, kun se on lähettänyt etäpesäkkeitä.

Kilpirauhassyövän toteaminen ja tutkimukset

Kilpirauhassyövän diagnoosi perustuu ultraääni- eli kaikututkimukseen ja neulanäytteeseen.

Ultraäänikuvaus on hyvin herkkä menetelmä, ja sen avulla voidaan erottaa jopa muutaman millimetrin läpimittaiset muutokset kilpirauhasessa. Mikäli kasvain on suuri, tehdään usein magneettikuvaus. Se näyttää kaikukuvausta selkeämmin, jos kasvain on kasvanut kilpirauhasen ulkopuolelle.

Kaikututkimuksen avulla jopa 50–70 prosentista kilpirauhasia löydetään alle 1 cm:n läpimittaisia kyhmyjä. Niistä kaikista ei kuitenkaan voi eikä kannata ottaa ohutneulanäytettä. Lääkäri arvioi kyhmyn ulkonäön perusteella, onko siinä pahanlaatuisuuteen viittaavia piirteitä.

Riittävä ja oikeasta kohdasta otettu ohutneulanäyte paljastaa useimmiten papillaarisen, medullaarisen ja erilaistumattoman (anaplastisen) kilpirauhassyövän. Follikulaarisen kilpirauhassyövän osoittamiseksi tarvitaan aina lisäksi isompi koepala, koska sen solurakenne muistuttaa normaalia kilpirauhasen kudosta. Isompi koepala otetaan leikkauksessa. Usein samalla poistetaan se kilpirauhasen lohko, jossa kyhmy on.

Ohutneulanäyte voidaan ottaa ultraäänikuvauksen yhteydessä, eikä siihen tarvita erillistä lähetettä. Näytteen ottaminen on lähes kivutonta.

Syövän toteaminen ja tutkimukset

Kilpirauhassyövän luokittelu

Kilpirauhassyövässä tunnetaan erilaisia kudostyyppejä. Yleisin on papillaarinen kilpirauhassyöpä, johon kuuluu noin 80 prosenttia tapauksista. Se on yleisin noin 50-vuotiailla, mutta sitä esiintyy myös nuoremmilla, 30–40-vuotiailla. Papillaarisen kilpirauhassyövän ennuste on hyvä.

Follikulaarinen kilpirauhassyöpä on toiseksi yleisin kilpirauhasen syöpä, ja niitä on noin 10 prosenttia kilpirauhassyövistä. Se saattaa levitä verisuonten kautta keuhkoihin, luustoon tai muualle. Follikulaariseen kilpirauhassyöpään sairastuneiden keski-ikä on noin 60 vuotta. Follikulaarisen kilpirauhassyövän ennuste on useimmiten hyvä.

Medullaarisen kilpirauhassyövän osuus on alle viisi prosenttia kilpirauhasen syövistä. Kasvain todetaan keskimäärin 50-vuotiailta. Medullaarinen kilpirauhassyöpä leviää herkästi imuteitse kaulan imusolmukkeisiin. Harvoin se leviää myös keuhkoihin ja maksaan.

Huonosti erilaistuneet ja erilaistumattomat kilpirauhassyövät ovat harvinaisia. Ne ovat muuntuneet follikulaarista tai papillaarista syövistä ja kasvavat nopeasti. Ne voivat lähettää jo varhain etäpesäkkeitä eri puolille elimistöä.

Kilpirauhassyövät jaetaan niiden levinneisyyden mukaan eri luokkiin. TNM-luokituksessa T-kirjain (tumour) kuvaa kasvaimen kokoa ja levinneisyyttä, N-kirjain (node) paikallisten imusolmukkeiden tilaa ja M-kirjan (metastasis) kauempana olevia etäpesäkkeitä.

Kilpirauhassyövän levinneisyysluokitus

Emokasvain

T1a Kasvaimen läpimitta on alle 1 cm, ja se on rajoittunut kilpirauhaseen.
T1b Kasvaimen läpimitta on 1–2 cm, ja se on rajoittunut kilpirauhaseen.
T2 Kasvaimen läpimitta on 2–4 cm, ja se on rajoittunut kilpirauhaseen.
T3 Kasvaimen läpimitta on yli 4 cm, ja se on rajoittunut kilpirauhaseen tai kasvanut vähäisesti lihakseen tai kilpirauhasta ympäröivään kudokseen.
T4a Kasvain kasvaa kilpirauhaskapselin läpi ympäröiviin kudoksiin, kuten henkitorveen, kurkunpäähän, ruokatorveen tai kurkunpäähermoon.
T4b Kasvain kasvaa selkärangan edessä olevaan faskiaan tai on yhteydessä kaulavaltimoon tai välikarsinan suoniin.

Paikalliset imusolmukkeet

NX Paikallisissa imusolmukkeissa olevia etäpesäkkeitä ei voida arvioida.
N0 Ei etäpesäkkeitä paikallisissa imusolmukkeissa.
N1a Etäpesäke henkitorven etupuoleisissa tai viereisissä imusolmukkeissa tai kurkunpään etupuoleisissa imusolmukkeissa.
N1b Etäpesäke kaulan tai välikarsinan imusolmukkeissa.

Kauempaa olevat etäpesäkkeet

MX Kauempana olevia etäpesäkkeitä ei voida arvioida.
M0 Kauempana ei ole etäpesäkkeitä.
M1 Kauempana on vähintään yksi etäpesäke.

Syövän luokittelu

Kilpirauhassyövän hoito

Kilpirauhasen syövän hoitona on ollut perinteisesti kilpirauhasen poistoleikkaus ja sen jälkeinen radiojodihoito, joka tuhoaa jäljelle jääneen kilpirauhaskudoksen tai syöpäkudoksen. Leikkauksen jälkeen potilaat tarvitsevat kilpirauhashormonia eli tyroksiinia loppuelämänsä ajan.

Pienet yksittäiset kilpirauhassyövät ovat niin kilttejä, että joskus niiden hoidoksi riittää pelkän kilpirauhasen lohkon poistaminen. Lisähoidoista saattaa tällöin olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Harvinaisen, nopeasti etenevän huonosti erilaistuneen tai erilaistumattoman eli anaplastisen kilpirauhassyövän hoidossa tarvitaan leikkauksen jälkeen sädehoitoa ja solunsalpaajia.

Syövän hoito

Leikkaus

Kilpirauhasen täydellinen poisto on papillaarisen, follikulaarisen ja medullaarisen syövän ensisijainen hoito.

Monet kilpirauhassyövät leviävät herkästi kaulalla oleviin imusolmukkeisiin. Sen takia leikkauksessa poistetaan kilpirauhasen lisäksi ne imusolmukkeet, joissa on epäilyttäviä muutoksia tai jotka ovat suurentuneet. Mikäli epäilyttäviä imusolmukkeita on runsaasti, kyseiseltä rauhasalueelta poistetaan kaikki imusolmukkeet.

Anaplastisen kilpirauhassyövän leikkaus. Anaplastista kilpirauhassyöpää saadaan harvoin poistettua leikkauksella kokonaan, koska se kasvaa ympäröiviin kudoksiin ja laskimoita pitkin sekä lähettää varhain etäpesäkkeitä keuhkoihin. Tällöin leikkauksella pyritään ensisijaisesti pienentämään kasvainta ja varmistamaan, että se ei paina tärkeitä elimiä.

Uusiutuneen kilpirauhassyövän leikkaus. Uusiutuneen kilpirauhassyövän ensisijaisena hoitona on yleensä imusolmukkeissa olevien etäpesäkkeiden poistaminen leikkauksella.

Syövän leikkaushoito

Tyroksiinihoito

Kilpirauhasen poiston jälkeen potilaalle annetaan tablettimuotoista tyroksiinia, joka korvaa puuttuvan kilpirauhashormonin. Tyroksiinihoito jatkuu koko loppuelämän ajan.

Tyroksiinikorvaushoito estää kilpirauhasen vajaatoiminnan oireita ja hillitsee mahdollisesti jäljelle jääneen syöpäkudoksen kasvua.

Radiojodihoito

Leikkauksessa jää lähes aina jäljelle jonkun verran tervettä kilpirauhaskudosta, koska leikkaava kirurgi varoo äänihermoa ja lisäkilpirauhasia. Radiojodihoidossa radioaktiivinen jodi kertyy jäljelle jääneeseen kilpirauhaskudokseen ja syöpäkudokseen ja tuhoaa ne. Radiojodihoito on ns. täsmäsädehoito, koska radiojodin säteily tuhoaa vain ne solut, joihin jodi on imeytynyt.

Radiojodihoitoa käytetään aina, mikäli syöpäpesäke on suuri (yli 4 cm), syöpä on kasvanut kilpirauhasen ulkopuolelle tai syöpää on löytynyt imusolmukkeista tai muualta elimistöstä. Lisäksi radiojodia käytetään usein niillä potilailla, joiden yksittäinen papillaarisen tai follikulaarisen syövän pesäke on yli 1 cm:n kokoinen tai kilpirauhasessa on useita pienempiä pesäkkeitä. Medullaariseen kilpirauhasen syöpään radiojodi ei tehoa.

Radiojodin imeytymisen edellytyksenä on riittävä TSH-hormonin taso. Se saadaan aikaan joko tauottamalla tyroksiinilääkitys neljäksi viikoksi tai radiojodihoitoa edeltävinä päivinä annetuilla TSH-pistoksilla (Thyrogen®). Joskus tyroksiinilääkitys aloitetaan vasta radiojodihoidon jälkeen. Ennen radiojodihoitoa ja sen jälkeen potilaan pitää noudattaa vähäjodista ruokavaliota.

Radiojodihoito on hyödyllistä myös seurannan kannalta. Kilpirauhaskudos erittää elimistöön tyreoglobuliini-nimistä valkuaisainetta. Kun kilpirauhaskudos on tuhottu radiojodihoidolla, veren tyreogobuliinipitoisuuden pitää olla matala.

Uusiutuneen syövän radiojodihoito. Radiojodi voi tehota myös laajasti levinneeseen syöpään, ja parhaimmillaan se voi olla jopa parantava hoito. Radiojodi tehoaa hyvin varsinkin keuhkoissa oleviin etäpesäkkeisiin, jos ne ovat pieniä. Luustossa olevat pesäkkeet rauhoittuvat yleensä radiojodin ja ulkoisen sädehoidon yhdistelmällä.

Ulkoinen sädehoito

Pieni osa paikallisesti etenevistä kilpirauhassyövistä on sellaisia, joita ei voi kokonaan poistaa leikkauksella ja joihin jodi ei tehoa. Tällöin niitä voidaan hoitaa ulkoisella sädehoidolla.

Solunsalpaajat eli sytostaatit

Laajalle levinneessä kilpirauhassyövässä voidaan käyttää solunsalpaajahoitoa. Se harkitaan kuitenkin tapauskohtaisesti, koska hoito ei ole parantavaa ja aiheuttaa haittavaikutuksia. Hoidon tavoitteena on jarruttaa taudin kulkua ja vähentää oireita. Tavallisimmin käytetty on doksorubisiini. Sädehoitoon yhdistetään joskus paklitakselia.

Solunsalpaajahoito

Kohdennetut lääkkeet eli täsmälääkkeet

Syöpien kohdennetut lääkkeet, tyrosiinikinaasit, ovat tulossa käyttöön kilpirauhassyövässä. Niitä käytetään levinneen, etenevän kilpirauhassyövän hoidossa. Toistaiseksi käytetyin on sorafenibi, jota käytetään papillaarisessa ja follikulaarisessa karsinoomassa. Myös muita kohdennettuja lääkkeitä, lenvatinibia, vandetanibia ja kabotsantinibia tutkitaan.

Etäpesäkkeinen kilpirauhassyöpä saattaa olla vuosikausia vähäoireinen ja pysyä radiologisten tutkimuksen mukaan ennallaan, joten tällöin ei hoitoihin kannata ryhtyä. Lääkkeillä on omat haittavaikutuksensa, joten kivuttomassa tai oireettomassa taudissa uusista lääkkeistä saattaa olla enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kilpirauhassyövän seuranta, uusiutuminen ja ennuste

Papillaarisen ja follikulaarisen kilpirauhassyövän seurantaan kuuluu kaulan ultraääni ja seerumin tyreoglobuliini sekä tyroksiiniannosta arvioivia verikokeita. Usein myös tarkistetaan seerumin kalsiumtaso. Radiojodihoidon jälkeen tarkistetaan kertaalleen TSH-stimuloitu tyreoglobuliini sekä tehdään radiojodikuvaus testiannoksella. Medullaarisessa kilpirauhassyövässä seerumin kaslitoniini ja CEA-kasvainmerkkiaine kuuluvat seurantakokeisiin. Ongelmattomissa tilanteissa seurantakäyntejä on alkuvaiheiden jälkeen vuosittain.

Jos tyreoglobuliinipitoisuus kohoaa seurannan aikana, se voi viitata kasvaimen uusiutumiseen.

Potilaan ennuste riippuu kilpirauhassyövän tyypistä ja levinneisyydestä sekä potilaan iästä ja yleiskunnosta. Valtaosa kilpirauhassyövistä on hyvin erilaistuneita ja niiden ennuste on hyvä. Viiden vuoden kuluttua diagnoosista lähes kaikki potilaat ovat elossa.

Ainoastaan harvinaisten, erilaistumattomien ja huonosti erilaistuneiden kilpirauhassyöpien tilanne on toinen. Niiden ennuste on yksilöllinen, mutta huonompi kuin erilaistuneiden karsinoomien.

Lähteet

Mäenpää H, Arola J, Heiskanen I, Schalin-Jäntti C. Kilpirauhasen syöpä. Kirjassa: Joensuu H, Roberts PJ, Kellokumpu-Lehtinen P-L, Jyrkkiö S, Kouri M, Teppo L, toim. Syöpätaudit. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim, 2013, s. 659–71.

Javanainen M, Mäenpää H. Kilpirauhassyöpäpotilaan opas. Helsinki: Suomen Syöpäpotilaat ry, 2013.

Artikkelin asiasisällön on tarkistanut syöpätautien dosentti Hanna Mäenpää.